Browsing by Author "Myllynen, Juho Henrik William"

Tutkielmassa tarkastellaan 1.12.2016 voimaan tullutta menettelyä sakon ja rikesakon määräämisestä, eli sakkomenettelyä. Sakkomenettelyssä voidaan määrätä sakkoa, rikesakko ja menettämisseuraamus. Merkittävin muutos aiempaan on poliisin mahdollisuus ratkaista rikkomus sakkomääräyksellä rajatuissa tapauksissa ilman syyttäjän vaikutusta asiaan. Uusi menettely luopuu vastustusperusteisesta menettelystä, jossa rangaistusvaatimuksen saaneen henkilön tulee vastustaa saatua vaatimusta, jotta asia käsiteltäisiin käräjäoikeudessa. Sakkomenettely perustuu neliosaiselle suostumukselle, jota tulee kysellä sakotustapahtuman yhteydessä. Suostumus sisältää teon tunnustamisen, seuraamuksen hyväksymisen, luopumisen oikeudesta suulliseen oikeudenkäyntiin ja suostumuksen asian käsittelyyn sakkomenettelyssä. Suostumuksen voi antaa sakotustapahtuman jälkeen maksamalla sakon osittain tai kokonaan. Jos suostumusta ei ole annettu tai seuraamusta ei ole maksettu, asia käsitellään tavanomaisessa rikosprosessissa. Sakkomenettelyllä on neljä tavoitetta. Rangaistusmääräysmenettelyn ja rikesakkomenettelyn välille oli muodostunut perusteettomia eroja ja tietyissä tilanteissa oli sattumanvaraista kummassa menettelyssä asia voitaisiin käsitellä. Tämän takia sakkomenettelyn ensimmäinen tavoite oli yhdistää menettelyt yhdeksi selkeäksi ja tarkoituksenmukaiseksi menettelyksi. Aiemmat menettelylait oli säädetty poikkeuslaeilla, joita on pyritty välttämään uuden perustuslain voimaantulon jälkeen. Tämä valtiosääntöoikeudellinen ongelma korjattiin siten, että sakkomenettelystä säädettiin tavallisen lain tasoisella lailla. Menettelyn on myös tarkoitus vähentää erityisesti syyttäjien työtaakkaa ja parantaa epäillyn oikeusturvaa. Tutkielman metodi on lainopillinen, mutta tavoitteiden saavuttamista ja tulevaisuudennäkymiä on tarkasteltu myös syyttäjille osoitetun kyselytutkimuksen muodossa. Menettelyn tavoitteet ovat käytännönläheisiä, joten niiden tarkastelu pelkästään lainopin kautta ei ole tarkoituksenmukaista. Tutkielmassa selviää, että suostumuskonstruktion pelättiin aiheuttavan voimakkaan nousun tuomioistuimessa käsiteltävien sakkoasioiden määrässä. Tämä pelko ei ole konkretisoitunut, sillä kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että useampia pääkäsittelyjä ei voida katsoa järjestettäneen suostumuksen puutteen vuoksi. Syyttäjät kokivat työtaakkaansa keventyneen poliisin sakotusmahdollisuuden myötä ja sakkomenettely vaikuttaa tältä osin onnistuneelta. Sakkomenettelyssä käsiteltyjen asioiden määrä on kuitenkin laskussa, mikä osaltaan vaikuttaa tutkimustuloksiin. Sakkomenettelyä ei voida pitää selkeänä menettelynä, sillä syyttäjät ja heidän asiakkaansa ovat kokeneet uuden menettelyn monimutkaiseksi ja epäselväksi. Erityisesti lain käsitteet on koettu huonoiksi. Epäillyn oikeusturva on kiistatta parantunut, sillä epäillyn passiivisuus omassa asiassaan ei johda seuraamukseen. On mahdollista, että epäillyn oikeusturva on muuttunut huonommaksi itse sakkomenettelyssä, sillä poliisien asiantuntemus ei välttämättä riitä pääasiaratkaisun tekemiseen. Koska epäillyllä on mahdollisuus olla antamatta suostumustaan ja saada asiansa käsitellyksi pääkäsittelyssä, on epäillyn oikeusturva kuitenkin kokonaisuutena arvioiden paremmassa asemassa aiempaan verrattuna. Sakkomenettelyssä on kyse huomattavasta tuomiovallan siirrosta, joten tutkielmassa esitetään, että uusi laki on säädetty väärässä järjestyksessä. Laki täyttää kaikki perustuslaista poikkeamiselle asetetun edellytykset, mutta lain valmistelun yhteydessä ei otettu huomioon tuomiovallan siirtoa koskevia erityisiä edellytyksiä. Vaikka poikkeuslakien käyttämistä tulee välttää, olisi sakkomenettelystä tullut säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, jotta tuomiovallan siirto poliisille olisi voitu toteuttaa. Tutkielman tuloksena on, että sakkomenettely on osittain onnistunut ja osittain epäonnistunut sille asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Menettely on yhtenäinen, mutta epäselvä. Se on säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, mutta tuomiovaltaa ei olisi saatu siirtää tavallisen lain tasoisella lailla. Se on kuitenkin onnistunut parantamaan epäillyn oikeusturvaa ja säästämään syyttäjien työtaakkaa. Sakkomenettelyä koskeva muutos tulee voimaan 1.6.2019, mutta uusi muutos ainoastaan selkeyttää jossain määrin suostumuksen sisältöä. Väärä säätämisjärjestys ja epäselvyys jäävät yhä ongelmiksi.