Browsing by Author "Näkkäläjärvi, Inka"

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, millä perusteilla kilpailijoiden välinen pelkkä tietojenvaihto sellaisenaan voi muodostaa SEUT 101 artiklan 1 kohdan kartellikiellon piiriin kuuluvan menettelyn, ja toisaalta millä perusteilla tietojenvaihto puolestaan voidaan katsoa sallituksi. Tarkastelun kohteena on sellainen tietojenvaihto, joka ei ole liitännäinen osa muuta kartellia, muuta yritysten sopimusyhteistyötä tai muuta järjestelyä, vaan tietojenvaihto on yritysten yhteistyön pääasiallinen taloudellinen tarkoitus. Tutkielmassa selvitetään voimassaolevan oikeuden sisältöä tarkastelemalla tietojenvaihdon arvioinnin kannalta olennaista eurooppaoikeudellista normistoa, EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja Euroopan komission hallintokäytäntöä, sekä hyödynnetään paljon myös talousteoreettista lähestymistapaa ja tietojenvaihtoa koskevaa taloustieteellistä tutkimusta. Tutkielmassa tarkastellaan aluksi tietojenvaihtoa SEUT 101 artiklan yhdenmukaistettujen menettelytapojen käsitteen näkökulmasta. Oikeuskäytännön perusteella yhdenmukaistetun menettelytavan rajatapauksina voidaan pitää yksipuolisesta tiedon ilmaisemisesta ja tiedon passiivisesta vastaanottamisesta syntyvää vastavuoroista ymmärrystä jonkin tietyn menettelytavan noudattamisesta, ottaen huomioon olosuhteet ja vaihdetun tiedon sisältö kokonaisuutena. Kuitenkin yritysten aidosti yksipuoliset toimenpiteet jäävät SEUT 101 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän jälkeen tutkielmassa tarkastellaan tietojenvaihdon kilpailuvaikutusten arvioinnissa huomioon otettavia tekijöitä, joita ovat markkinoiden ominaispiirteet sekä tietojenvaihto ja vaihdetun tiedon ominaispiirteet kokonaisuudessaan. Seuraavaksi tutkitaan, millaisiin lopputuloksiin tietojenvaihdon on erilaisissa EU-tuomioistuimen ja komission tietojenvaihtoa käsittelevissä tapauksissa katsottu kilpailun kannalta johtavan, sekä tarkastellaan näitä tuloksia suhteessa talousteoriassa esitettyihin näkemyksiin tietojenvaihdon vaikutuksista kilpailulle. Mikäli tietojenvaihto mahdollistaa markkinoilla sen, että kilpailijat sen ansiosta voivat tunnistaa tai päätellä toistensa tulevan markkinakäyttäytymisen ja yritysten välisen kilpailun säilymisen kannalta strategiset valinnat, tietojenvaihto on katsottu kielletyksi. Tietojenvaihdon on tällöin katsottu olevan kilpailulle haitallista, kun se on mahdollistanut ns. hiljaista yhteisymmärrystä vastaavan tilan syntymisen ja ylläpidon markkinoilla. Sen sijaan sellainen tietojenvaihto, jonka perusteella yritykset eivät pysty päättelemään kilpailun säilymisen kannalta oleellisia toistensa strategisia valintoja ja joista ei paljastu kilpailijoiden markkina-asema tai liikestrategia, ei ole omiaan vähentämään yritysten tulevaan markkinakäyttäytymiseen liittyvää epävarmuutta eikä siten ole myöskään omiaan vähentämään yritysten väliseen kilpailuun liittyvää epävarmuutta. Tällainen tietojenvaihto on katsottu EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä sallituksi ja tällaisen tietojenvaihdon on katsottu voivan yleensä myös hyödyttää kilpailua. Tietojenvaihdon kilpailuvaikutusten arviointi on korostuneen tapauskohtaista. Perinteisesti tietojenvaihdon on ajateltu vaativan tarkkaa markkinoiden ja tietojenvaihdon analyysia sen selvittämiseksi, rajoittaako tietojenvaihto kilpailua. Viimeaikoina oikeuskirjallisuudessa on keskusteltu siitä, ollaanko tietojenvaihdon arvioinnissa etenkin viimeaikaisen tuomioistuinkäytännön ja horisontaalisten suuntaviivojen perusteella siirtymässä kohti ankaroituvaa tietojenvaihdon arviointia siten, että myös pelkkä yritysten välinen tietojenvaihto sellaisenaan ilman liitännäisyyttä muihin kilpailunrajoituksiin voisi olla eräissä tilanteissa jo tarkoituksensa perusteella kielletty SEUT 101 artiklan ns. tarkoitukseen perustuva rikkomus, jolloin tietojenvaihdon haitalliset vaikutukset kilpailulle voidaan olettaa. Osassa oikeuskirjallisuutta, jossa tällainen kehitys on tunnistettu, on pidetty tällaista kehitystä perusteettoman ankarana. Tutkielmassa päädytään EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, komission hallintokäytäntöä ja taloustieteellistä tutkimusta tarkastelemalla siihen, ettei suhtautuminen pelkkään tietojenvaihtoon näytä olevan perusteettomasti ankaroitumassa. Oikeuskäytännön perusteella näyttäisi siltä, että pelkkä yritysten välinen tietojenvaihto voisi olla mahdollista katsoa jo tarkoituksensa perusteella kielletyksi, mikäli tietojenvaihdon olosuhteet ja sisältö huomioon ottaen tietojenvaihdon voitaisi katsoa tapahtuneen riittävän selvästi ”kartellinomaisissa” olosuhteissa siten, että tietojenvaihto on ollut epäsuora tapa kartellia vastaavan lopputuloksen toteuttamiseksi. Tuomioistuinkäytäntö edellyttää tällöin sitä, että menettelyn kokonaisuudessaan voidaan katsoa olevan sen oikeudellinen ja taloudellinen konteksti huomioon ottaen riittävän selkeästi suunniteltu vahingoittamaan kilpailua.