Browsing by Author "Nevaranta, Timo"

Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on perustuslain työllisyyssäännöksen oikeudellinen velvoittavuus erityisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä. Tarkoituksena on tarkastella perustuslakivaliokunnan suhtautumista työn perusoikeuteen eri vuosikymmenten aikana. Työllisyyssäännöksen oikeudellinen velvoittavuus ei ollut itsestäänselvyys, joten tutkielmassa käydään läpi myös historiallisen lainsäätäjän tahto suhteessa perusoikeuteen sekä käsittelyn yhteydessä esitetyt erilaiset näkemykset. Työllisyyssäännöksen muoto on muuttunut siitä, mitä se alun perin oli vuonna 1972, kun työn perusoikeus nostettiin silloiseen Hallitusmuotoon kansanedustajien lakialoitteen pohjalta. Valtiovallan velvollisuudesta tarjota tarvittaessa työtä sitä tarvitseville on siirrytty perusoikeusuudistuksen yhteydessä valtiovallan velvollisuuteen edistää työllisyyttä ja pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Tutkielmassa selitetään tämä muutos varsinkin lainsäätäjän näkökulmasta ja pyritään hahmottamaan sitä tapaa, jolla perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa uuteen työllisyyssäännökseen. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty näkemys, jonka mukaan uuden työllisyyssäännöksen ymmärtämisen ja tulkinnan tärkeimpänä lähtökohtana on edelleen vertailu vanhaan säännökseen ja sen tulkintakäytäntöön. Tutkielmassa tarkastellaan tätä väitettä kriittisesti. Lähtökohtana tutkielmassa on se, että perusoikeusuudistus toimi työllisyyssäännöksen velvoittavuuden suhteen eräänlaisena vedenjakajana. Työllisyyssäännöksen tulkinnassa ja toteutuksessa on 90-luvulta lähtien siirrytty velvoittavampaan suuntaan. Perustuslakivaliokunnan käytännössä työllisyyden edistämisen nimissä henkilöltä voidaan evätä esimerkiksi työttömyyskorvaukset, mikäli henkilö kieltäytyy omaa työllistymistään edistävistä toimista. Perusoikeuksien tasolla punninta tapahtuu usein työllisyyssäännöksen ja Perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuuden ja perustoimeentulonturvan välillä. Vaikka työllisyyssäännöksen muoto muuttui vasta perusoikeusuudistuksessa, perustuslakivaliokunta oli jo muutama vuosi aiemmin linjannut uuden suhtautumisensa työllisyyssäännökseen. Tämä tulkinnanmuutos tapahtui 90-luvun alussa pahimman talouslaman aikana. Valtiovalta ei enää kyennyt pitämään kiinni työllisyyslain mukaisista velvoitetyöllistämistoimista. Ongelmaksi valtiosääntöoikeudellisesti muodostui perusoikeuksien heikentämiskielto sekä perustuslakivaliokunnan linjaamat lakisääteiset keinot, jotka olivat valiokunnan mukaan keskiössä työn perusoikeuden toteutuksessa. Jo ennen perusoikeusuudistusta valiokunta katsoi mahdolliseksi luopua työllisyyslain lakisääteisistä työllistämistoimista sekä lisätä työn vastaanottamisen velvoittavuutta. Tämä tulkinnanmuutos sinetöitiin perusoikeusuudistuksessa.