Browsing by Author "Nikander, Riina"

Tutkielman aiheena on arvopaperien liikkeeseenlaskuun osallistuvien investointipankkien eli liikkeeseenlaskun järjestäjien vahingonkorvausvastuu totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen esittämisestä listalleottoesitteessä. Aihetta tarkastellaan tutkielmassa oikeusvertailevasti vertaamalla suomalaista oikeuskäytäntöä erityisesti yhdysvaltalaiseen mutta myös eräiden toisten maiden oikeuskäytäntöön. Tutkielmassa esitetään, että vaikka järjestäjän vastuu on suomalaisessa oikeuskäytännössä ollut harvoin esillä, voi järjestäjäkin eräissä tilanteissa joutua korvausvastuuseen esitteessä olleista virheistä tai puutteellisuuksista. Oikeustila on tältä osin myös liikkeessä sijoittaja myönteisempään suuntaan, mikä saattaa johtaa tulevaisuudessa ankarampaan suhtautumiseen järjestäjän selonotto- ja tiedonantovelvoitteisiin nähden. Tutkielmassa liikkeeseenlaskun järjestäjän vastuuta tarkastellaan ensisijaisesti järjestäjän näkökulmasta. Tutkielma jakautuu viiteen lukuun. Ensimmäisessä luvussa käsitellään tutkielman aihepiiriä ja kysymyksenasettelua, menetelmää ja käytettyjä menetelmiä sekä tutkimuskohteen rajausta. Toisessa luvussa tarkastellaan arvopaperien laskemista yleiseen liikkeeseen esimerkiksi liikkeeseenlaskun syiden ja liikkeeseenlaskuun osallistuvien tahojen tehtävien kautta. Luvussa tarkastellaan liikkeeseenlaskun järjestäjän tehtäviä sekä esitesääntelyä Suomessa ja vertailumaassa Yhdysvalloissa. Tutkielman kolmas luku koskee vahingonkorvausvelvollisuuden merkitystä arvopaperimarkkinoilla ja lähemmin listalleottoesitteessä annetuista puutteellisesta tai virheellisestä tiedosta seuraavaa vastuuta. Luvussa kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti arvopaperimarkkinaoikeudelliseen vahingonkorvaukseen liittyvät haasteet sekä esitteen perusteella aiheutuvaan vastuuseen liittyvät erityisongelmat. Luvussa tarkastellaan lisäksi etenkin Yhdysvalloissa liikkeeseenlaskun järjestäjiin sovellettavaa portinvartijateoriaa. Neljännessä luvussa analysoidaan liikkeeseenlaskun järjestäjän vahingonkorvausvastuun toteutumista suomalaisen oikeuskäytännön valossa. Koska järjestäjän vastuun on katsottu perustuvan huolimattomuuteen tai laiminlyönteihin due diligence – tarkastuksen eli yritystarkastuksen suorittamisessa, on alaluvut rakennettu sellaisten yritystarkastuksessa tarkastuksen kohteena olevien tietojen ympärille, joiden puutteellista tai harhaanjohtavaa ilmoittamista on käsitelty suomalaisessa oikeuskäytännössä. Suomalaista oikeustilaa verrataan liikkeeseenlaskun järjestäjän esitevastuun osalta etenkin yhdysvaltalaiseen mutta myös eräiden toisten maiden oikeuskäytäntöön. Viidennessä luvussa esitetään tutkielman johtopäätökset. Arvopaperimarkkinaoikeudellinen vahingonkorvaus on poikkeus vahingonkorvausoikeuden pääsäännöstä, jonka mukaan puhtaan taloudellisen vahingon korvaaminen edellyttää erityisiä syitä. Listalleottoesitteessä olevassa tiedonantovirheessä on näkemykseni mukaan kysymys sopimuksenulkoisesta vastuusta ainakin liikkeeseenlaskun järjestäjän kohdalla. Arvopaperimarkkinalakia uudistettaessa todettiin, ettei vahingonkorvauksella ole ollut suurta merkitystä arvopaperimarkkinoilla Suomessa. Liikkeeseenlaskun järjestäjän esitevastuun kannalta keskeinen osa listautumisannin valmistelua on liikkeeseenlaskijaan kohdistuva yritystarkastus eli due diligence. Jos järjestäjä suorittaa tarkastuksen huolellisesti, on se yleensä vastuusta vapaa sijoittajiin nähden esitteessä ilmenneistä virheistä. Tämä standardi on lähtöisin yhdysvaltalaisessa BarChris-ratkaisusta ja sitä seuranneesta oikeuskäytännössä muotoillusta due diligence defense -periaatteesta. Tämän periaatteen mukaan muu esitteen laatimisesta vastannut taho kuin liikkeeseenlaskija itse voi vapautua esitevastuusta osoittamalla, että hän pyrki riittävässä määrin selvittämään esitteessä esitettyjen tietojen oikeellisuutta ja uskoi perustellusti tietojen olevan oikeita ja riittäviä. Yhdysvalloissa liikkeeseenlaskun järjestäjän rooliin on usein nähty kuuluvan myös toimiminen portinvartijana ja liikkeeseenlaskijan antaman tiedon haastajana, kun taas suomalaisessa oikeuskäytännössä tällaisen roolin ottamista ei ole ainakaan aikaisemmin tavattu järjestäjiltä edellyttää. Oikeuskäytännössä suomalaiset tuomioistuimet ovat suhtautuneet varsinkin yhdysvaltalaisia tuomioistuimia pidättyvämmin arvopaperimarkkinaoikeudelliseen vahingonkorvausvelvollisuuteen niin järjestäjän kuin muidenkin tahojen kohdalla. Järjestäjän vastuu ei muutenkaan ole ollut oikeudessa esillä kuin joitakin kertoja. Oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, että vahingonkorvausvelvollisuus olisi järjestäjän kohdalla ainoastaan lähinnä teoreettinen mahdollisuus, jolla ei olisi juuri merkitystä käytännössä.