Browsing by Author "Nousiainen, Emmi"

Lahjonta on korruption ydinaluetta ja useimmissa maissa kriminalisoitu teko. Suomea on muiden Pohjoismaiden ohella totuttu pitämään pitkälti korruptiosta vapaana yhteiskuntana, mutta aika ajoin julkisuuteen nousevat lahjontaepäilykset todistavat, ettei täälläkään olla sille täysin immuuneja. Aiheen käsittely yleisessä keskustelussa sekä tuomioistuinkäytännön ja oikeustieteen piirissä keskittyy kuitenkin lähes poikkeuksetta julkisella sektorilla tapahtuviin väärinkäytöksiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan lahjontaa yksityisen sektorin sisäisenä ilmiönä. Suomessa elinkeinotoiminnan lahjontasääntely juontaa juurensa elinkeinonharjoittajien välisen vilpillisen kilpailun sääntelystä, ja nykyiset kriminalisoinnit löytyvät rikoslain (39/1889) 30 luvusta. Lainsäätäjältä yksityisen sektorin lahjusrikokset ovat muuhun huomioon verrattuna saaneet muutamana viime vuosikymmenenä varsin runsaasti panostusta. Tapahtuneen kehityksen myötä yksityisen sektorin lahjontasääntely vastaa hyvin pitkälti julkisen sektorin vastaavaa, mutta erojakin yhä löytyy. Näistä tärkeimpinä on perinteisesti pidetty sektoreiden erilaisia suojeluobjekteja eli niitä oikeushyviä, joita kunkin sektorin lahjussääntelyllä pyritään turvaamaan. Elinkeinotoiminnan lahjusrikoksissa on aina kyse kolmiomaisesta henkilörelaatiosta, johon kuuluu lahjuksen antajan ja vastaanottajan lisäksi vastaanottajan työn- tai toimeksiantaja. Lahjuksella katsotaan rikottavan sen vastaanottajan ja tämän työn- tai toimeksiantajan välistä luottamussuhdetta, sillä lahjuksen myötä vastaanottajan tehtävien suorittaminen työn- tai toimeksiantajan tarkoittamalla tavalla vaarantuu. Tämä luottamussuhde sekä työn- tai toimeksiantajana toimivan elinkeinonharjoittajan etu ovat perinteisesti olleet yksityisen sektorin lahjontasääntelyssä ensisijaisia suojeluobjekteja. Toissijaisesti sääntelyn on katsottu edistävän esimerkiksi rehellisen elinkeinotoiminnan ja yhteiskuntamoraalin intressejä. Julkisella sektorilla pääasiallisiksi suojeluobjekteiksi on tavattu nimetä virkatoiminnan lainmukaisuus ja riippumattomuus ulkoisista vaikutteista sekä yleisön luottamus siihen. Tutkielmassa analysoidaan ensinnäkin voimassaolevien elinkeinotoiminnan lahjussäännösten sisältöä ja tulkintaa, eli selvennetään sitä, millainen toiminta voi tulla arvioiduksi lahjomisena tai lahjuksen ottamisena elinkeinotoiminnassa. Lahjusrikosten tunnusmerkistöt koostuvat varsin monesta osasta, joista jotkut ovat sisällöltään huomattavan tulkinnanvaraisia. Säännösten tulkintaa ohjaavan kotimaisen oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden ollessa niukkaa, tutkielmassa haetaan tulkinta-apua myös neljän eri eurooppalaisen vertailumaan lahjussääntelystä. Tältä pohjalta esitetään edelleen ehdotuksia suomalaisen yksityisen sektorin lahjussääntelyn kehittämiseksi. Lahjonnan ollessa suurilta osin piilorikollisuutta, ovat mahdollisuudet torjua sitä lainsäädännön keinoin kuitenkin rajalliset. Tutkielmassa arvioidaan siten myös elinkeinoelämän sisäisten keinojen kuten itsesääntelyn roolia tulevaisuuden lahjonnanehkäisyssä. Tutkielman toinen pääasiallinen teema on yksityisen sektorin asema lahjussääntelyn kokonaiskentällä, erityisesti verrattuna julkisen sektorin (virkamiesten) perinteisesti keskeisempään rooliin. Viimeaikaiset kansalliset lakimuutokset ovat kaikki peräisin erilaisista ylikansallisista sitoumuksista, joita lahjonnan alalla on tiettyjen eurooppalaisten ja maailmanlaajuisten tahojen toimesta perustettu. Näiden myötä yksityisen sektorin lahjonta on kansainvälisessä kontekstissa saavuttanut selvästi aiempaa merkittävämmän aseman muun lahjonnan rinnalla. Yksityisen sektorin lahjussääntelyyn on kansainväliseltä tasolta lähtien alettu liittää yhä enenevissä määrin myös yleisemmän tason suojeluobjekteja ja sääntelytavoitteita. Tutkielmassa tarkastellaan edelleen sitä, miten näiden muutosten voi nähdä heijastuneen kansalliseen lahjontasääntelyyn. Edellä mainitulla tavalla yksityisen ja julkisen sektorin säännökset ovat jatkuvasti yhdenmukaistuneet. Seuraava mahdollinen askel tässä kehityksessä olisi sektoreiden erillissääntelystä luopuminen kokonaan ja siirtyminen kaikille toimijoille yhteisiin lahjussäännöksiin. Tällainen ratkaisu on jo tehty kolmessa tutkielman vertailumaista, joten tutkielmassa hyödynnetään myös niiden sääntelymallien esimerkkiä sekä näkökulmia niiden taustasyistä ja onnistuneisuudesta. Tutkielmassa arvioidaan yhteissääntelyn soveltuvuutta Suomeen ja sen myötä huomioon otettavia lahjussääntelyn sisällöllisiä uudistustarpeita. Tässä yhteydessä esitetään arvioita myös suojeluobjektien eroavaisuuksien asettamista haasteista ja niiden huomioimisen mahdollisuuksista yhteissääntelyn tilanteessa.