Browsing by Author "Ojanen, Linda"

Sopimuksen muuttumista koskevat väitteet ovat melko yleisiä sopimusriitojen yhteydessä. Tutkittavana on tilanne, jossa alkuperäisen sopimuksen väitetään muuttuneen hiljaisen hyväksynnän, suullisen sopimisen tai passiivisuuden kautta. Kyse voi olla sellaisesta osapuolten välisestä käytännöstä, jonka toisen sopimuspuolen väitetään hyväksyneen, koska hän ei ole reklamoinut sitä vastaan. Toisinaan esiintyy myös väitteitä koskien suullista sopimusta sopimuspuolten työntekijöiden kesken. Kyse saattaa olla myös siitä, että osapuoli on tullut tietoiseksi muutokseen tähtäävistä toimista, mutta ei ole reklamoinut niiden johdosta. Tilanteisiin liittyy useita oikeudellisia ongelmia. Toisessa luvussa selvitetäänkin, mitä konkludenttinen sopimuksen muuttaminen on, ja mitä merkitystä sopimuskumppanin hiljaisuudelle voidaan tällaisissa tilanteissa antaa. Luvussa selvitetään myös sopimuksen muuttumista sopimusoikeuden laajemmassa kontekstissa. Kolmannessa luvussa käsitellään näytön arviointia, sillä sopimuspuolten ollessa erimielisiä siitä onko sopimus muuttunut, asia ratkaistaan yleensä oikeudessa esitetyn näytön perusteella. Muutokseen vetoavan on esitettävä korkea-asteista näyttöä hiljaisen yhteisymmärryksen olemassaolosta. Näytön arviointiin vaikuttavat monet seikat, ja työssä tuodaan esiin muutamia erityisiä näkökohtia, joita KKO on ottanut huomioon ratkaisuissaan. Näitä ovat muun muassa se, missä asemassa sopimuspuolet ovat, ja minkälaisten velvoitteiden muuttumisesta on kyse. Arviointiin vaikuttaa myös se, ettei rationaalisen taloudellisen toimijan katsota kuin poikkeustilanteissa haluavan luopua vastikkeetta varallisuusoikeuksistaan. Neljännen luvun keskeinen kysymys on, onko sopimusmuutosta vastaan reklamoitava, vaikka muutos olisi yksipuolinen. Yleisesti on katsottu, ettei sopimusehtojen yksipuoliseen muutosyritykseen yleensä tarvitse reagoida, jos muutosyrityksen oikeudettomuus on selkeää. Kirjallisen sopimuksen vastaista käytäntöä on kuitenkin voitu seurata pitkän aikaa toisen tekemättä minkäänlaista reklamaatiota tai edes huomautusta asiaa koskien. KKO:n kanta kuitenkin on, että toisinaan sopimuskumppanilta voidaan vaatia reklamointia sopimusmuutosta vastaan, jos myöhemmin voidaan näyttää hänen tulleen tietoiseksi muutoksesta. Tietoisuus muutoksesta saattaa johtaa reklamaatiovelvollisuuteen perusteetontakin muutosyritystä vastaan. Passiivisuuskin voi siis toisinaan johtaa sopimuksen muuttumiseen. Viidennessä luvussa tarkastellaan sitä, milloin työntekijöiden toimet sitovat oikeushenkilöä hiljaisen tai suullisen sopimisen tapauksissa. Sopimuskumppanin voi toisinaan olla vaikeaa tietää, millaisia oikeustoimia eri asemassa olevilla henkilöillä on oikeus tehdä asemansa perusteella. Asemavaltuutuksen ollessa kyseessä on verrattava kussakin tapauksessa valtuutetun kelpoisuutta lain ja tavan mukaan vastaavilla henkilöillä olevaan kelpoisuuteen. Tällöin on hyvä ottaa huomioon sopimuksen muuttamisolosuhteet, ja niihin liittyvät luottamusta rakentavat tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miltä tilanne ja valtuutetun toimivalta näyttävät sopimuskumppanin silmin. Kuudennessa luvussa tarkastellaan lopuksi sopimustekniikan näkökulmasta muotomääräyksiä, ja sitä, voidaanko niillä estää sopimuksen muuttuminen. Muotomääräykset vaikuttavat tehokkailta, mutta pohjoismaisessa oikeuskäytännössä kohtuus ja osapuolten tarkoitus korostuvat niiden tulkinnassa. Sopimusmääräykset eivät saa sitä täyttä merkitystä, joka niille pitäisi antaa sopimusvapauden vallitessa. Toisaalta muotomääräyksiin vetoamalla ei pitäisi voida spekuloida ja pyrkiä saamaan epäoikeutettua etua toisen sopimuspuolen kustannuksella. Muotomääräysten tulkinnan pitäisi tukeutua niille asetettuun funktioon, joka taas voi vaihdella sopimustyypistä ja toimintaympäristöstä riippuen. Useimmiten muotomääräykset palvelevat ennakoitavuuden ja riskinhallinnan intressejä.