Browsing by Author "Olli, Riku"

Tämän pro gradu –tutkielman päätarkoituksena on selventää nykyistä oikeustilaa törkeiden pahoinpitely- ja raiskausrikosten osalta. Törkeän pahoinpitelyn (RL 21:6) ja törkeän raiskauksen (RL 20:2) kvalifiointi- eli ankaroittamisperusteet ovat monelta osin saman sisältöiset, minkä vuoksi ne ovat varsin hyvin vertailtavissa. Lainopillista metodia hyödyntäen vastataan myös kysymykseen, tulevatko kaikenlaiset moitittavat seksuaalirikoksina pidettävät teot tuomittavaksi RL 20 luvun nojalla, vai onko osa- ja kokonaisuudistusten muovaamassa seksuaalirikoslainsäädännössämme aukkoja. Tutkimusaineistoon kuuluu lähes 300 tuoretta hovioikeuden pahoinpitely- ja raiskaustuomiota. Vuoden 1889 laissa säädetyt pahoinpitely- ja raiskausrikostunnusmerkistöt ovat muuttuneet olennaisella tavoin niin moraalisten näkemysten avarruttua kuin lainsäädäntötekniikan kehityttyä. Rikoslain voimassaolon alkuaikoina tunnusmerkistöt olivat avoimia ja rangaistavuuden perustana sovellettiin seurausvastuuoppia. Myös näkemys päärikoksena pidettävästä rikoksesta erosi nykyisestä. 2000-lukua lähestyttäessä erityisesti seksuaalirikoksia alettiin pitää yhä moitittavampina, mikä näkyy raiskauksen tunnusmerkistön kehityksessä: aviomiehen omistusoikeus suojeltavana oikeushyvänä muuttui uhrin seksuaaliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Pahoinpitelysääntelyä on tähän päivään saakka pidetty varsin toimivana kokonaisuutena, mutta seksuaalirikokset aiheuttavat alituisesti kriittistä keskustelua: tutkimuksen tekemisen aikana säädettiin uusi RL 20:7b törkeästä lapsenraiskauksesta ja oikeusministeriössä aloitettiin seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistukseen pyrkivä selvitystyö. Pahoinpitelystä voidaan tuomita niin fyysisen väkivallan kuin väkivallatta aiheutetun ruumiillisen tai psyykkisen vamman perusteella. Pahoinpitelyä koskeva oikeuskäytäntö on varsin vakiintunut, ja soveltamisen apuna voidaan yhä käyttää alkuperäisen rikoslain esitöitä ja sitä koskevia ennakkoratkaisuja. Pahoinpitely voi kvalifioitua törkeäksi kolmella eri perusteella: teolla aiheutetaan vakava seuraus, teko on erityisen raaka tai julma, tai teossa käytetään hengenvaarallista välinettä. Edellytyksenä on lisäksi kokonaistörkeyden täyttyminen. Myös törkeän pahoinpitelyn soveltaminen on yhtenevää, joskin erityisesti termit ”hengenvaarallinen tila” ja ”teräaseeseen rinnastettava väline” aiheuttavat rajanvetotilanteissa tulkintavaikeuksia. Raiskauksesta tuomitseminen edellyttää kolmen tunnusmerkistötekijän täyttymistä: käsillä on oltava 1) seksuaalinen 2) sukupuoliyhteys, joka on 3) saavutettu pakottamalla tai toisen avutonta tilaa hyödyntäen. Hovioikeuskäytäntö osoittaa, ettei tunnusmerkistön soveltamiseen liity juurikaan ongelmia, mutta oikeuskirjallisuudessa ja julkisuudessa on puhuttu tätäkin enemmän sukupuoliyhteyden ja avuttoman tilan määritelmien laajentamisesta. Törkeä raiskaus kvalifioituu törkeäksi samoin perustein kuin pahoinpitely, minkä lisäksi on säädetty kaksi uutta kvalifiointiperustetta ja täydennetty sekä tekotapaan että välineeseen liittyvää perustetta. Hovioikeuskäytännön perusteella voidaan tehdä johtopäätös, jonka mukaan seksuaalirikoslainsäädäntömme on varsin aukoton; suurimmat ongelmat liittyvät näyttöä sekä rangaistuksen mittaamista koskeviin kysymyksiin. Tutkimuksen lopussa verrataan nykyistä oikeustilaa poliisin tilastoista muodostettuun raiskauksen tyyppitilanteeseen. Kantaa otetaan muun muassa tekopaikkaan, henkilöiden väliseen suhteeseen sekä uhrin ikään ja suostumukseen vastattaessa kysymykseen, tulisiko lainsäädäntöä yhä kehittää raiskauksen ominaispiirteitä huomioiden. Huomiota kiinnitetään myös tuomioistuinten käyttämän pro et contra –perustelumetodin laatuun.