Browsing by Author "Pöntinen, Miila"

Turvapaikanhakijan oikeusasemaa säännellään Euroopan unionin alueella kolmella tasolla: kansainvälisellä, EU-oikeudellisella ja jäsenvaltioiden kansallisen oikeuden tasolla. Tutkielmassa käsitellään näistä tasoista kahta ensimmäistä. Kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista olennaisimpia turvapaikanhakijan oikeuksien kannalta ovat Geneven pakolaissopimus ja sen sisältämä palautuskieltoperiaate sekä Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS). Unionin tasolla keskeisimmät säännökset löytyvät SEUT 78 ja 80 artikloista, Euroopan unionin perusoikeuskirjasta ja turvapaikkaoikeutta koskevasta sekundaarinormistosta eli yhteisestä eurooppalaisesta turvapaikkajärjestelmästä (CEAS). Turvapaikanhakijoiden määrä EU:n alueella on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Lisäksi aluetta on ravistellut vaikea talouskriisi. Nämä kaksi tekijää ovat johtaneet joidenkin jäsenvaltioiden kohdalla kestämättömään tilanteeseen, jossa niiden turvapaikkajärjestelmät ovat ruuhkautuneet liiaksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ja Euroopan unionin tuomioistuin (EUTI) ovatkin muutama vuosi sitten antamillaan tuomioilla todenneet turvapaikkajärjestelmän ongelmien johtaneen turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien loukkauksiin. Siitä huolimatta, ettei uusia tuomioita, joissa ihmisoikeusloukkauksia olisi todettu, ole annettu, ei turvapaikkajärjestelmään kohdistuvan kriisin voida sanoa olevan ohi. EIT:n ja EUTI:n tuomioiden antamisen jälkeen CEAS:n sekundaarinormisto on uudistettu lähes kokonaan. Tutkielman tarkoituksena on tutkia, minkälainen turvapaikanhakijan oikeusasema on CEAS:n siirryttyä toiseen vaiheeseensa. Johtuen turvapaikkaoikeuden kannalta relevanttien ihmisoikeussopimuksien ja CEAS:n osittaisesta päällekkäisyydestä on tarpeen tarkastella myös näiden ihmisoikeusinstrumenttien ja EU-oikeuden välistä suhdetta, kun kaikki unionin jäsenvaltiot ovat kyseisten sopimuksien osapuolia, mutta itse EU ei. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sekä EUTI:n että EIT:n toimintaa turvapaikkatuomioistuimina ja niiden oikeuskäytäntöjen välistä suhdetta erityisesti perusoikeuskirjan 52 (3) artiklan valossa. Euroopan ihmisoikeussopimukseen ei sisälly suoranaisesti turvapaikanhakijoihin viittaavia säännöksiä. EIT on tästä huolimatta onnistunut kehittämään mittavan turvapaikkaoikeutta koskevan oikeuskäytännön pääasiassa EIS:n 3 artiklaa tulkitsemalla. Myös EUTI on saanut Lissabonin sopimuksen myötä laajemman toimivallan turvapaikka-asioissa ja sen turvapaikkaoikeutta koskevan oikeuskäytännön voidaankin odottaa lähivuosina laajentuvan entisestään. EUTI on perusoikeuskirjan 52 (3) artiklan perusteella velvollinen antamaan perusoikeuskirjan oikeuksille saman merkityksen ja kattavuuden niiltä osin kuin EIS:ssa on niitä vastaavia oikeuksia. Unionin turvapaikkaoikeuden tulevaisuutta silmällä pitäen tutkielman lopuksi on perehdytty EU:n EIS:een liittymisen vaikutuksia turvapaikkaoikeuteen. Tutkielmassa todetaan, että CEAS:n uudistukset ovat parantaneet turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien huomioonottoa. Uudistukset ovat kuitenkin oikeudenalan poliittisen herkkyyden vuoksi erittäin maltillisia eivätkä ne täytä niille unionin politiikkaohjelmissa tai niiden esitöissä asetettuja tavoitteita. Erityisen valitettavana pidetään, ettei Dublin-järjestelmää uudistettaessa puututtu järjestelmän perusperiaatteisiin, joiden uskotaan olevan olennainen tekijä turvapaikkajärjestelmän ongelmissa. EIT:n ja EUTI:n oikeuskäytäntöjen suhteen osalta todetaan, että tuomioistuimet ovat erilaisista lähtökohdistaan huolimatta onnistuneet kehittämään välilleen dialogin koskien turvapaikkaoikeutta. Tuomioistuinten välinen vuorovaikutus on ollut vastavuoroista niin, että myös EIT on viitannut unionin turvapaikkaoikeutta koskevaa lainsäädäntöön tuomioidensa tueksi. EUTI:n viimeaikaisten ratkaisujen katsotaan kuitenkin enenevissä määrin painottavan EU-oikeuden autonomiaa, ja EUTI onkin omaksunut tulkintakäytännön, jossa se viittaa perusoikeuskirjaan EIS:n sijasta, milloin tulkittavana oleva oikeus löytyy molemmista instrumenteista. Liittymisen osalta todetaan, ettei sen mahdollisesti aiheuttama Bosphorus-doktriinin soveltamisen lopettaminen luultavasti vaikuta unionin turvapaikkaoikeuteen. Lisäksi katsotaan, ettei EIT:n ja EUTI:n ratkaisukäytännöissä ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt eroavaisuuksia, joihin liittymisellä olisi välitöntä vaikutusta. Tutkielmassa todetaan kuitenkin, että tällaisten eroavuuksien puuttuminen toistaiseksi ei tarkoita, ettei niitä voisi tulevaisuudessa syntyä ja tältä osin katsotaan EIS:n oikeudellisen sitovuuden olevan oikeusvarmuuden kannalta toivottavaa.