Browsing by Author "Parkkinen, Joonas"

Tutkielmassa tarkastellaan prekontraktuaalisia instrumentteja, pääasiassa esi- ja aiesopimuksia. Tavoitteena on selvittää näiden instrumenttien asemaa sopimusoikeuden järjestelmässä sekä niiden sisältöä, käyttötarkoitusta ja oikeusvaikutuksia. Aiesopimusten käsittelylle on tietoisesti annettu suurin painoarvo tutkielmassa, ja aiesopimusten sitovuuden ja oikeusvaikutusten käsittely on keskeisessä roolissa niihin liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Esisopimusten osalta käsittelyssä keskitytään erityisesti sitovan esisopimuksen vähimmäisedellytysten sekä esisopimuksen sivullissitovuuden käsittelyyn. Työssä tutkitaan myös esi- ja aiesopimusten erottelua sekä niiden suhdetta toisiinsa ja joihinkin muihin samankaltaisiin instrumentteihin. Tutkielmassa pyritään lisäksi selvittämään sitä, onko prekontraktuaalisten instrumenttien suhteen vallitsevaa oikeustilaa pidettävä toivottavana ja onko olemassa keinoja tilanteen parantamiseksi. Tutkielma on pääasiassa oikeusdogmaattinen de lege lata -tyyppinen tutkimus. Tutkielmassa pyritään ensisijaisesti määrittämään ja analysoimaan vallitsevaa oikeustilaa, mutta tietyissä kohdin on erityisesti aiesopimuksia koskevan lainsäädännön puuttumiseen liittyen esitetty myös de lege ferenda -tyyppisiä pohdintoja. Tutkielmassa käsitellään jossain määrin myös muita yleisesti sopimusten neuvotteluvaiheeseen ja sopimusten syntyyn liittyviä kysymyksiä, kuten lojaliteettivelvollisuutta, sopimusvapautta ja sopimusneuvotteluihin liittyvää vahingonkorvausvastuuta. Näiden seikkojen käsittely tukee prekontraktuaalisia instrumentteja koskevaa käsittelyä, ja niiden olemassaolon tiedostaminen on tärkeää, sillä ne vaikuttavat taustalla käsiteltäessä esimerkiksi aiesopimuksen oikeusvaikutuksia ja sitovuutta. Sopimuksen syntymisen ja sopimusneuvottelujen yleisempi ymmärtäminen auttaa hahmottamaan asiayhteyttä ja laajempaa kokonaisuutta, joihin prekontraktuaaliset instrumentit liittyvät. Yksi syy siihen, että prekontraktuaaliset instrumentit on valittu tutkielman aiheeksi, on se, että niiden asemaan ja oikeusvaikutuksiin liittyy tietyssä määrin epäselvyyttä. Suomessa ei ole lainsäädäntöä koskien aiesopimuksia tai muita sitovuudeltaan lähtökohtaisesti esisopimusta heikompia prekontraktuaalisia instrumentteja, minkä takia tuomioistuimille voi olla houkuttelevaa pyrkiä soveltamaan esisopimuksia tai varsinaisia sopimuksia koskevia sääntöjä ja periaatteita myös sitomattomana pidettyihin instrumentteihin. Tämä ei välttämättä ole toivottavaa ottaen huomioon aiesopimuksilla yleensä tavoitellut oikeusvaikutukset sekä aiesopimukselle kansainvälisessä käytännössä muotoutuneen merkityksen. Esi- ja aiesopimusten vertailun yhteydessä tutkielmassa havaitaan, että tuomioistuinten käytännössä esi- ja aiesopimusten välinen ero ei näyttäydy mitenkään selkeänä. Oikeuskirjallisuudessa ja ainakin suurimmaksi osaksi myös liike-elämän toimijoiden keskuudessa esisopimusta pidetään sitovana ja aiesopimusta puolestaan sitomattomana instrumenttina. Tutkielmassa käy kuitenkin ilmi, että melko usein aiesopimuskin saa aikaan joitain sitovia oikeusvaikutuksia ja että tuomioistuimet tulkitsevat aiesopimuksia jossain määrin epäjohdonmukaisesti. Se, että aiesopimuksessa tai muussa neuvotteluvaiheen instrumentissa on sovittu kattavasti ja täsmällisesti lopullisen sopimuksen olennaisista seikoista, vaikuttaa tuomioistuimen arvioinnissa kaikista eniten sitovan esisopimuksen suuntaan. Osapuolten prekontraktuaaliselle instrumentille antama nimi ei näytä tuomioistuimessa vaikuttavan kovinkaan suuresti asiakirjan oikeudellisen luonteen ja oikeusvaikutusten arvioinnissa, vaan asiakirjan sisältö sekä osapuolten tarkoitus ja toimet ovat merkittävämpiä tekijöitä. Tutkielmassa päädytään esittämään, että voisi olla oikeustilaa selkiyttävää sekä ennakoitavuutta parantavaa säätää aiesopimuksia koskevaa lainsäädäntöä, jonka avulla sitomattomat aiesopimukset erotettaisiin selvemmin sitovista esisopimuksista. Toisaalta tutkielmassa myös tunnistetaan ongelmat, joita tällaisen lainsäädännön luomiseen liittyy. Aiesopimusten heterogeenisuudesta sekä niiden käyttötarkoitusten ja -tilanteiden moninaisuudesta johtuen yleisesti aiesopimuksia sääntelevän lainsäädännön soveltaminen käytännön tilanteisiin voisi osoittautua haastavaksi.