Browsing by Author "Peltonen, Jani"

Tutkielma on osakeyhtiöoikeudellinen ja metodiltaan oikeusdogmaattinen. Siinä selvitetään osakeyhtiön vierasvelkavakuuden annon yleisiä edellytyksiä ja niitä yhtiöoikeudellisia ongelmia, joita osakeyhtiö voi tällöin kohdata. Vakuuden vierasetuisuus edellyttää niin antajalta kuin saajaltakin huolellisuutta ja tilanteen oikeudellinen tarkastelu poikkeaa siitä, että yhtiö antaisi vakuuden oman velkansa vakuudeksi. Tutkielman keskiössä ovat modernin osakeyhtiölain muutoksen vuodet 1978 (734/78, VOYL), 1997 (145/1997) ja 2006 (624/2006, OYL). Suurimpana erona näkyy osakeyhtiöoikeudellisten periaatteiden kasvanut merkitys yksityiskohtaisen sääntelyn sijaan. Tutkielmassa esitetään, että vierasvakuuskysymykset eivät välttämättä saa yhtiökäytännössä osakseen ansaitsemaansa huomiota ja kohdistetaan kritiikkiä valittuja säädösratkaisuja kohtaan erityisesti OYL 13 luvun osalta, joka on varojenkäytön kannalta kaikille osakeyhtiöille merkityksellisin. Valittu linja ei aina ole kohdannut uudistukselle esitettyjä tavoitteita. Tärkein ero varojenjaon ja – käytön välillä on vastikkeellisuus ja hyödyllisyys, jotka osakeyhtiölaissa nyttemmin määritellään liiketaloudellisena järkevyytenä. Uuden osakeyhtiölain keskeiseksi normiksi nousee OYL 13:1.3:n liiketaloudellinen peruste, jonka puitteissa työssä esitetään sallittuja käytännön vierasvelkavakuustilanteita. Peruste on myös lähtökohta haettaessa rajoja vakuudenannon toimialanmukaisuudelle ja yhtiön edulle. Voiton tuottaminen on velvoite yhtiön johdolle, jonka on OYL 1:8 §:n mukaan huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Tarkoitus ja toimiala määrittävät edelleen ne rajat, joiden mukaisesti yhtiö voi pätevästi sitoutua oikeustoimiin. Ns. yleistoimialan lisääntyvä käyttö voi johtaa siihen, että jatkossa erimielisyydet kohdistuvat enenevässä määrin yhtiön edun osoittamiseen. Liiketaloudellinen tarkoitus jo sinänsä indikoi vastikkeellisuuden, koska vastikkeen ei tarvitse tässä yhteydessä olla rahasuoritus vaan välillinenkin hyöty tulkitaan vastikkeeksi. Ongelmalliseksi saattaa osoittautua liiketaloudellisen perusteen käsite. Sen varjolla ei voi oikeuttaa mitä tahansa vaan vakuudenannolle on oltava aito, yhtiön liiketoimintaan liittyvä järkevä syy. Mitä kauempana ollaan varsinaisesta liiketoiminnasta ja yksiselitteisestä tuotosta sitä suurempaa tapauskohtaista harkintaa yhtiön on syytä suorittaa. Tutkielmassa esitetään suosituksena huolelliselle toimijalle kehotus tarkistaa aina yhtiöjärjestysmääräykset kun kyse on vierasvelkavakuudesta sekä dokumentoimaan päätöksenteon vaiheet ja perusteet. Poistettujen lähipiirirajoitusten rationa oli osakkaiden yhdenvertaisuuden takaaminen ja velkojien suojaaminen osakepääoman koskemattomuuden varmistamisella. Näitä oikeushyviä halutaan korostetusti suojata eikä niitä saa kiertää vakuusmenettelyn avulla, joten tulkinnan on oltava edelleen periaatteiden mukainen ja vakuudenantoa tulee käsitellä kuten lainanantoa mutatis mutandis. Yhtiöoikeudellisessa tarkastelussa vakuudenanto lähipiirille ja tertiukselle ovat nyt samojen säännösten ja periaatteiden sitomia. Voitontuottamisen tarkoituksen lisäksi niin lähipiirille kuin muillekin tahoille annettujen sitoumusten osalta keskeisiä vaikuttavia periaatteita ovat osakkaiden yhdenvertaisuus ja johdon huolellisuusvaatimus. Lisäksi kaikkea varojenkäyttöä ohjaa liiketaloudellisen perusteen vaatimus. Näin vierasvelkavakuus lähipiirin hyväksi on myös sallittu, jos sille on liiketaloudellinen peruste. Samalla peruste pois sulkee laittoman varojenjaon tulkinnan eikä OYL 13:2 maksukykytestiä vaadita. Työssä todetaan perusteiden olevan edelleen suuressa määrin samat kuin vanhan osakeyhtiölain aikana. Säädöstekninen muutos korostaa abstrakteja periaatteita. Tutkielmassa suositellaan käsitteellistä selvennystä varojen jaolle ja käytölle tarpeellisena de lege ferenda. Samalla olisi tuotava esiin nyt säädöstasolla huomaamattomaksi jäävä varojenkäytön liiketoimintaedellytys. VOYL:n aikana vakuudenantoa säädeltiin kahtalaisesti riippuen vakuudensaajan suhteesta antajayhtiöön. Saajakohtainen sääntely oli toteutettu erikseen yhtiön ulkopuolisen osalta ja toisaalta yksityiskohtaisesti lähipiirin osalta. Voimassa olevan lain mukaan on vain yhdet, yhtäläiset kaikelle vierasvakuudenannolle pätevät säännöt. Näin kritisoitu säädösten helpotus voidaan nähdä pikemmin kiristyksenä sallittujen poikkeuksien poistamisen myötä. Jos VOYL:n aikana tilanteen arviointi tuli aloittaa kysymällä onko vakuudensaaja yhtiön lähipiiriä, on nyttemmin ensisijaisesti varmistettava vakuudenannon liiketaloudellinen järkevyys. Toimivien luottomarkkinoiden kannalta tämä on tärkeämpi kysymys kuin sen pohdinta, mikä on sopimusosapuolien muodollinen keskinäinen suhde. Yhteenvetona voidaan todeta vakuudenannon hyväksyttävyyden edellyttävän sitä, että vaikka velkasitoumus on vierasetuinen, pitää siitä saadun hyödyn tulla antajayhtiölle.