Browsing by Author "Rämö, Eero"

Veri on moniarvoinen ihmisperäinen biologinen materiaali, johon liittyy niin sosiaalisia, uskonnollisia kuin lääketieteellisiä merkityksiä. Verensiirtolääketieteen kehittyessä ja verivalmisteiden tultua laajaan kliiniseen käyttöön, vereen on 1900-luvulta lähtien liittynyt myös taloudellisia intressejä. Näiden intressien yhteensovittaminen on monin tavoin haastavaa. Verituotteiden sisämarkkina on merkittävä, mutta erityisesti tuoreverivalmisteet, eli labiilit verivalmisteet, eivät liiku jäsenvaltioiden rajojen yli. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää mitä verituotteet tai -valmisteet ovat. Toiseksi tavoitteena on luoda kuva verivalmisteiden markkinasta Euroopan unionissa ja näiden valmisteiden liikkuvuudesta tavaroiden vapaan liikkuvuuden näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on tuoda esiin erilaisia näkökulmia, tulevaisuuden tutkimuskohteita ja haasteita tarkastelemalla verimarkkinaa eurooppalaisen terveysoikeuden lähtökohdista. Tutkielmassa käsitellään ensin Euroopan unionin terveysoikeutta ja sen perusteita. Eurooppalaisessa terveysoikeudessa leimaavaksi piirteeksi nousee oikeudenalan hahmottuminen kuluttajaoikeuden termein ja oikeusturvarakentein. Terveysoikeuden tarkastelua itsenäisenä osana irti Euroopan unionin oikeuden perusrakenteita ei nähdä järkevänä tutkimussuuntana. Tutkielmassa esitetään myös huomioita Euroopan unionin tuomioistuimen oikeutta luovasta roolista ja erityisesti sen haasteista suhteessa terveysoikeuden vaatimuksiin. Tutkielmassa pureudutaan erityisesti verivalmisteiden sääntelyyn Euroopan unionissa. Tutkielma tarkastelee veridirektiiviä (2002/98/EY) ja sen suhdetta lääkedirektiiviin (2001/83/EY). Tutkielmassa verivalmisteet määritellään oikeudellisesti tavaroiksi, joiden liikkuvuuteen kohdistuvien rajoitusten tulee olla sopusoinnussa Euroopan unionin perussopimusten kanssa. Tutkielmassa arvioidaan nykyisen veridirektiivin ja perussopimusten valossa tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja verimarkkinaa. Johtopäätöksenä todetaan nykyisten kansallisten rajoitusten olevan monin tavoin jännitteisiä perussopimusten takaaman tavaroiden vapaan liikkuvuuden suhteen. Erityisesti kategoriset verivalmisteiden vienti- ja tuontikiellot nähdään perussopimusten vastaisina, mikäli näille kielloille ei voida esittää terveydensuojeluun liittyvää oikeusperustaa. Myös muut rajoitukset nähdään Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa haastavina, jos niiden tueksi ei voida esittää perussopimusten mukaisia riittäviä perusteita. Veriomavaraisuuden tavoittelu sen suppeassa määritelmässä torjutaan. Sen sijaan valtioiden kansallisen riittävyyden tavoite nähdään mahdollisena ja tosiasiallisesti sekä verimarkkinoiden toimintaa tervehdyttävänä että terveyden suojelun tavoitteen kannalta suotuisana vaihtoehtona.