Browsing by Author "Rännälä, Martina"

Tutkielman aiheena on rikosoikeudellisen tahallisuuden alimman asteen, todennäköisyystahallisuuden tarkastelu tuomion perusteluissa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa. Ensisijaisena tutkimuskysymyksenä on selvittää, kuinka todennäköisyystahallisuuden täyttymistä tai täyttymättä jäämistä arvioidaan tuomion perusteluissa. Arvioinnin kohteena on erityisesti se, minkälaisia seikkoja tuomioistuin on ottanut huomioon tekijän subjektiivista käsitystä arvioidessaan, kuinka suuri merkitys näille seikoille on annettu ja kuinka ne on tuotu esiin tuomion perusteluissa. Perustelujen osalta selvitetään erityisesti sitä, kuinka paljon perustelut painottuvat ulkoisiin seikkoihin ja kuinka paljon niistä löytyy tekijän mieltämisen arviointia. Tämän ensimmäisen tutkimuskysymyksen pohjalta, arvioidaan toisena kysymyksenä sitä, onko ennakkoratkaisuissa yleisesti ottaen perusteltu todennäköisyystahallisuuden täyttymistä perusteellisesti ja riittävällä laajuudella. Eli toteutuuko niissä vaatimus asiallisesti ja riittävästi perustelluista päätöksistä todennäköisyystahallisuuden osalta. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty tahallisuuden alarajaa koskevia korkeimman oikeuden ratkaisuja aina 70- luvulta asti. Tärkeimmän osan aineistosta muodostavat rikoslain kokonaisuudistuksen jälkeiseltä ajalta olevat ennakkotapaukset, joissa on arvioitu todennäköisyystahallisuuden täyttymistä. Ennakkotapaukset on rajattu siten, että kaikissa on kyseessä henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos. Tämä rikostyypin valinta seuraa jo siitä syystä, että Suomessa tahallisuuden alimman asteen määrittelyä koskeva oikeuskäytäntö painottuu henkirikoksiin, ja tahallisuutta koskevat ratkaisulinjat on vedetty pitkälti henkirikostapauksissa. Todennäköisyystahallisuuden merkityssisältöä voidaan pitää nykyään selkeänä ja vakiintuneena. Tulkinnanvaraisimmat kysymykset todennäköisyystahallisuuden osalta liittyvät tyypillisesti sen näyttämiseen ja täyttymisen arviointiin. Todennäköisyystahallisuuden luotettava arvioiminen rikosprosessissa on erittäin haastavaa, ja sen varmaa näyttämistä voidaan pitää jopa mahdottomana. Merkittävänä ongelmana voidaan pitää sitä, että rikosten tekijät eivät useinkaan todellisuudessa tee todennäköisyysarviointeja. Kuitenkin arvio todennäköisyystahallisuuden täyttymisestä tai täyttymättä jäämisestä, tulisi olla selkeästi ja vakuuttavasti tuotu esiin päätöksen perusteluissa. Rikosasiasiassa erityisesti vastaajan kannalta merkittävä oikeus on, perus- ja ihmisoikeutenakin turvattu, oikeus perusteltuun päätökseen. Tutkielman alussa keskitytään todennäköisyystahallisuuden arviointiin osana rikosoikeuden yleisiä oppeja. Lainsäädäntöhistorian ja vanhempien oikeustapausten läpikäymisellä selvitetään, kuinka nykyiseen tahallisuusmalliin on päädytty. Sen jälkeen tarkastellaan todennäköisyystahallisuuden sisältöä ja tulkintaa. Tämän jälkeen tarkastellaan tahallisuuden näyttämistä rikosprosessissa, sekä päätöksen perusteluille asetettuja vaatimuksia. Tämän jälkeen käydään läpi aineistoon valittujen ennakkotapausten perustelut ja selvitetään tapauskohtaisesti, kuinka todennäköisyystahallisuuden arviointi toteutuu niissä. Lopuksi johtopäätöksenä todetaan, että ongelmana todennäköisyystahallisuuden arvioinnissa ja sitä kautta myös sen perustelemisessa, näyttäisi usein olevan tekijän subjektiivisen käsityksen arvioinnin vähäisyys tai jopa täysi puute. Teon ulkoisesti havaittavat seikat ja seurausten objektiivinen todennäköisyys, ovat merkittävimpiä tahallisuusarvioinnin apuna käytettäviä tekijöitä. Joissakin tapauksissa nämä seikat näyttäisivät kuitenkin yksin määräävän tahallisuuden täyttymisen. Tällöin perusteluissa on tyydytty esittämään vain nämä objektiivisesti havaittavat seikat perusteluna tahallisuudelle, eikä tekijän subjektiivista käsitystä ei ole välttämättä tuotu esiin lainkaan. Ongelmana näyttäisi olevan myös ainakin jonkinlaisten tyyppitapausten syntyminen. Tällöin tietyn tyyppisiä tekoja pidetään tuomioistuimissa aina tahallisina. Teon vaarallisuus, erityisesti käytetyn tekovälineen osalta, vaikuttaisi olevan merkityksellisin yksittäinen seikka tyyppitapausten syntymisessä. Ongelmallista tyyppitapausten syntymisessä on se, että tekijän todellisella mieltämisellä ei välttämättä ole mitään merkitystä tahallisuusarvion kannalta, silloin kun teko itsessään on tietynlainen. Yleisenä ongelmana tahallisuuden perustelemisessa voidaan havaita myös se, että tekijän käsitystä arvioidaan vähintäänkin jossain määrin vertaamalla sitä keskiverto huolellisen henkilön käsityksiin. Tahallisuusarvion tulisi kuitenkin olla korostuneen henkilökohtainen, ja tyypilliset rikoksentekijät myös vertautuvat huonosti keskiverto huolellisiin henkilöihin. Yleisesti ottaen, erittäin suppeat tai puutteelliset perustelut tekijän todellisesta subjektiivisesta käsityksestä, näyttäisivät vaivaavan suurinta osaa ratkaisuista, yksityiskohtaisten ja laajempien perustelujen ollessa enemmänkin poikkeus.