Browsing by Author "Räsänen, Sofia"

Kriminaalipoliittisesti orientoituneessa tutkielmassa tarkastellaan Suomen ja Ruotsin nuorisorikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän viimeaikaisia kehityskulkuja kriittisesti ja vertaillen. Tutkielmassa selvitetään, minkälainen kokonaisuus nuorten seuraamusjärjestelmistä on muodostunut 2010-luvulle tultaessa Suomessa ja Ruotsissa. Toisekseen pohditaan, onko Ruotsin tekemistä ratkaisuista löydettävissä käyttökelpoisia malleja myös Suomeen, tai onko joitakin ratkaisuja erityisesti syytä välttää. Kolmanneksi etsitään syitä siihen, miksi Ruotsissa uudistustyö on toiminut jouhevasti ja seuraamusjärjestelmää on johdonmukaisesti uudistettu laajoin reformein, kun taas Suomessa nuorten seuraamusjärjestelmää koskevat uudistusehdotukset on lähes säännönmukaisesti torjuttu, eikä konkreettisia, sisällöllisiä muutoksia ole juuri saatu aikaan. Lisäksi työssä sivutaan nuorisorikosoikeudellisen ideologian muutosta, sekä uusklassismin paradigman murtumisen, että Ruotsista alkunsa saaneen rikosoikeuden punitiivisen käänteen valossa. Tutkielmassa todettiin, että Ruotsin nuorisorikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä nojaa edelleen vahvasti erityispreventiivisiin lähtökohtiin, minkä taustalla on käsittelyteorian ratkaiseva vaikutus seuraamusjärjestelmän kehityksessä. Nuorille tarkoitettuja seuraamuslajeja on enemmän, ja seuraamukset pyritään ensisijaisesti käsittelemään rikosoikeudellisen järjestelmän ulkopuolella sosiaaliviranomaisten toimenpitein, joilla onkin Ruotsissa merkittävä asema rikoskaareen integroituna seuraamusjärjestelmän osana. Vaikka vuosina 1999 ja 2007 toteutettujen laajojen reformien tarkoituksena oli tehdä nuorten seuraamusjärjestelmästä selväpiirteisempi ja vahvemmin moitetta korostava, keskitetään seuraamukset edelleen ensisijaisesti sosiaaliviranomaisille, ja ne sisältävät paljon hoidollisia ja nuorta tukevia elementtejä. Aiempaa punitiivisempaa suhtautumista nuoriin rikoksentekijöihin on kuitenkin ollut havaittavissa ainakin retoriikan tasolla. Tutkielmassa havaittiin, että Ruotsissa uudistamisen helppous perustuu vahvaan ja pitkäaikaiseen konsensukseen siitä, että nuorten seuraamukset on keskitettävä sosiaalipalveluun ja että nuorten seuraamusjärjestelmän tarkoitus on tukea ja kasvattaa nuorta rikoksettomaan elämään. Suomessa viimeaikaisesta uusklassisen paradigman heikentymisestä huolimatta nuorten seuraamusjärjestelmän lajivalikoimaa ei ole onnistuttu lisäämään. Kärjistetysti voidaan todeta, että nuorten seuraamusjärjestelmä perustuu sakoille ja ehdolliselle vankeudelle ja sen ohessa tuomittavalle valvonnalle - samoille seuraamuksille kuin aiemminkin. Ainoa sisältöön tehty uudistus on ollut vuonna 2005 annettu nuorisorangaistus, jota ei kuitenkaan kokeilukauden jälkeen ole käytetty kuin satunnaisesti. Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen hiipuminen johtuu osin tutkielmassa osoitetuista, sekä lainsäätäjän että lainsoveltajan epäonnistumisista. Tutkielmassa osoitetaan, että seuraamusjärjestelmän pysähdystilan, stagnaation, syynä on epäonnistuminen kriminaalipoliittisen linjan muuttamisessa ja erimielisyydet siitä, mihin suuntaan seuraamusjärjestelmää tulisi kehittää. Vaikka sosiaalisen prevention tavoite, eli tekijän sosiaalisen selviytymisen edistäminen ja uusien rikosten ehkäiseminen, on kirjattu lakiin, ei se ole toteutunut käytännössä, sillä muutos on yritetty toteuttaa ilman kokonaisvaltaista, systemaattista pohdintaa seuraamusjärjestelmän tavoitteista, arvoista ja periaatteista. Tutkielmassa otetaan vahvasti kantaa siihen, että nuorisorikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmän kehittäminen edellyttää kokonaisuudistusta. Tätä osoittaa erityisesti se, että 2000-luvulla toteutetut epäjohdonmukaiset osittaisuudistukset ovat aiheuttaneet järjestelmään hajaannusta, sillä uudistuksia ei ole pohdittu koko seuraamusjärjestelmän kannalta.