Browsing by Author "Rajainmäki, Ari"

Tutkielman aiheena on vakuutus ja vilppi. Vakuutusoikeudellisena ilmiönä vilppi vakuutuksissa edustaa moraalisen uhkapeli räikeintä muotoa, mistä on säädöksiä sekä rikoslaissa että vakuutussopimuslaissa. Vilpin kustannukset lankeavat pääasiassa kaikkien vakuutuksenottajien maksettaviksi, minkä vuoksi vilpin tekemistä on perusteltua pyrkiä eri keinoin estämään ja sen käyttöä sanktioimaan myös ennalta ehkäisevinä toimina. Tutkielma keskittyy vakuutussopimuslaissa säädeltyyn vilppiin erikseen henkilövakuutusten ja vahinkovakuutusten kohdalla ja noudattelee soveltuvin osin vakuutussopimuslain etenemisjärjestystä. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on, miten lainsäädännöllä ja vakuutussopimuksilla on torjuttu vilppiä ja miten sitä voitaisiin torjua. Tutkimus on rajattu vilpin esiintymiseen vakuutussopimuksissa kolmessa eri tilanteissa, joten keskeisenä lähteenä toimii vakuutussopimuslaki esitöineen. Vilpin esiintymistä ja sen torjumista on tarkasteltu 1) vakuutussopimusta päätettäessä, 2) vakuutussopimuksen aikana ja 3) vakuutuskorvausta haettaessa. Vilpin lisäksi tutkimuksessa on käsitelty myös vilpillisen menettelyn reuna-alueita ja säädösten rajapintoja vilpillisen menettelyn systematisoimiseksi. Vakuutussopimusta päätettäessä olennaisena tekijänä vakuutussopimuksen syntymiselle on tiedonantovelvollisuus. Mikäli tiedonantovelvollisuuden kohdalla toinen osapuoli syyllistyy vilpilliseen menettelyyn, niin sopimusosapuolien välille syntyy oikeustaloustieteen termein ilmaistuna epäsymmetrisen informaation tilanne, mitä on tarpeen lainsäädännön avulla oikaista, jotta vakuutuksen perimmäinen tarkoitus, vakuutuksenottajan riskin siirtäminen vakuutuksenantajalle riskiä vastaavalla vakuutusmaksulla toteutuisi. Vakuutussopimussuhteen aikana olennaista on, että vakuutuksenottaja noudattaa päävelvoitteensa, vakuusmaksun maksamisen lisäksi lain säädösten lisäksi sopimuksen velvoittamia sivuvelvoitteita, joita ovat velvollisuus ilmoittaa toiselle osapuolelle olosuhteiden ja vaaran lisääntymisestä sopimuksentekohetken tilanteeseen nähden, velvollisuus noudattaa suojeluohjeita sekä pelastamisvelvollisuus vakuutustapahtuman tapahduttua tai sen uhatessa. Vilpillinen menettely on sanktioitu sekä lainsäädännöllä että sopimusehdoissa. Vakuutuskorvausta haettaessa vilppiä esiintyy monella eri tavalla ja sen estämiseksi vakuutuksenantaja on lain säännösten ja sopimusehtojen lisäksi pyrkinyt myös itsesääntelyn keinoin torjumaan vilpintekoa. Itsesääntelyn keinoina voidaan mainita Finanssialan keskusliitto antamalla hyvän vakuutustavan ja hyvän korvausmenettelyn ohjeistuksia, hyvän tutkintatavan ohjeita sekä vakuutusyhtiöiden yhteisen vahinko- ja vilppirekisterin. Tutkimuksessa on käytetty korkeimman oikeuden tapauksia, kuluttajariitalautakunnan ratkaisuja ja vakuutuslautakunnan suosituksia havainnollistamaan vilpin käytön tapauksia vakuutuskäytännössä. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että vilppiä on lainsäädännön avulla riittävästi torjuttu mutta vilpin seurauksia ja vilpin merkitystä ei riittävästi tuoda vakuutuksenottajalle tiedoksi sopimuksentekohetkellä ja sopimussuhteen aikana. Vakuutuksenottajan mahdollisuuksia torjua vilppiä on myös tuotekehittelyn avulla luoda tuotteita, missä vilpintekomahdollisuudet ovat nykyistä pienemmät.