Browsing by Author "Rajala, Saana"

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, milloin vanhentumis- tai kanneaika alkaa kulua erinäisten lainvastaiseen lomautukseen perustuvien saatavien osalta. Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa (TSL 5:1). Lomauttaminen on työvoiman väliaikainen vähentämistoimenpide, joka mahdollistaa yrityksen talouden sopeuttamisen tilanteessa, jossa kysyntä on laskenut. Velvoitteen vanhentumisella taas tarkoitetaan sen raukeamista sen vuoksi, ettei velkoja ole lakiin tai sopimukseen perustuvan ajan kuluessa saattanut oikeuttaan voimaan eikä velallinenkaan tunnustamalla ole uudistanut sitä. Tilanteessa, jossa lomautus toteutetaan lain taikka useampien lakien vastaisesti, lomautetulle työntekijälle voi syntyä oikeus neljään erityyppiseen vahingonkorvaukseen tai hyvitykseen. Näistä säädetään TSL 12:1:ssä, YTL 62 §:ssä, yhdenvertaisuuslain 23 §:ssä sekä tasa-arvolain 11 §:ssä. Niiden vanhentumis- tai kanneajoista säädetään osin keskenään poikkeavasti. Jokaisen tutkielmassa tarkasteltavan saatavatyypin vanhentumis- tai kanneajan osalta nousi esiin tulkinnanvaraisia kysymyksiä. Osa näistä tuli ilmi kaikkien kohdalla jossain määrin. Etenkin velkojan vahinkoa koskevan tietoisuuden tai tietämättömyyden vaikutus vanhentumis- tai kanneajan alkamiseen on tärkeä mutta vielä tulkinnanvarainen kysymys. Tältä osin keskenään ristiriidassa ovat usein toisaalta asiaa sääntelevän säännöksen sanamuoto ja toisaalta tulkintaperiaatteet, erityisesti vaatimismahdollisuuden periaate, perus- ja ihmisoikeusnäkökohdat sekä EU-oikeudellinen tehokkuusperiaate. Haasteena on tasapainoilla näiden välimaastossa, etenkin kun vanhentumisinstituutioon vahvasti liitetty selkeyden tavoite puoltaa selkeitä tulkintaratkaisuja ja tapauskohtaisen harkinnan alan kaventamista.