Browsing by Author "Rajamäki, Vuokko"

Tutkielmassa tarkastellaan aatteellisen yhdistyksen hallituksen jäsenen vahingonkorvausvastuuta kolmatta kohtaan. Vastuuta tarkastellaan sekä vahingonaiheuttajan eli yhdistyksen hallituksen jäsenen näkökulmasta että vahingonkärsijän eli kolmannen tahon näkökulmasta. Erityistä huomiota kiinnitetään yhdistyksen velkojan asemaan. Hallituksen jäsenen vastuu kolmatta kohtaan voi syntyä sekä yhdistyslain että yleisen vahingonkorvauslain perusteella. Säädösten rinnakkainen soveltaminen ei kuitenkaan ole aivan itsestään selvää, vaan rinnakkaista soveltamista on myös vastustettu. Rinnakkaisesta soveltamisesta hankalaa tekee se, ettei yleistä vahingonkorvauslakia ole suunniteltu taloudellisia vahinkoja silmällä pitäen. Yhdistystoiminnassa syntyvät vahingot ovat yleensä taloudellisia vahinkoja. Useimmiten vahingot korvataan yhdistyslain vahingonkorvaussäännöksen perusteella. Hallituksen jäsenen on korvattava toimessa tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheutettu vahinko. Vahingon korvaaminen edellyttää myös, että vahinko on aiheutettu yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä rikkomalla. Epäselvää on, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan lain rikkomisella. Korkein oikeus on linjannut, ettei ainakaan yhdistyslain 35 §:n huolellisuusvelvollisuuden rikkomista voida pitää lain rikkomisena. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että muissa yhteisömuodoissa hallituksen jäsenet eivät voi joutua vastuuseen kolmatta kohtaan huolellisuusvelvollisuuden rikkomisen perusteella. Tutkielmassa tarkastellaan myös sitä, voidaanko hallituksen laiminlyöntiä luovuttaa yhdistyksen omaisuus konkurssiin pitää lain rikkomisena. Yhdistyslain 61 §:n mukaan yhdistyksen omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin päättää yhdistyksen hallitus. Säännöksessä ei suoraan aseteta konkurssiin luovuttamista hallituksen velvollisuudeksi, mutta näin on kuitenkin tehty yhdistyslain esitöissä. Se, asetetaanko yhdistyslain 61 §:ssä selkeä toimintavelvoite, jota voidaan rikkoa, vaikuttaa siihen, tarvitaanko yhdistyslakiin erillistä velkojia suojaavaa varojen vähyyttä koskevaa sääntelyä. Kysymys velkojansuojasta on yhdistyksissä ajankohtainen, koska velkojia suojaavalle sääntelylle on yhdistyksissä selkeä tarve. Yhdistystoiminnan luonne on muuttunut yhdistyslain säätämisen jälkeen. Monet yhdistykset harjoittavat nykyään aatteellisen toiminnan lisäksi elinkeinotoimintaa, johon liittyy huomattava taloudellinen riski. Yhdistyslaissa, toisin kuin osakeyhtiölaissa, ei ole varsinaista varojen vähyyttä koskevaa sääntelyä, johon velkoja voisi perustaa vahingonkorvausvaatimuksensa. Varojen vähyyttä koskeva sääntely suojaa nimenomaan velkojia, koska velkojan vahinko syntyy vasta, kun yhdistys on maksukyvytön. Tutkielmassa käydään läpi myös vahingonkorvausvastuun syntymisen yleiset edellytykset kuten tuottamus ja syy-yhteys. Näitä edellytyksiä arvioidaan yhdistystoiminnan erityispiirteet huomioon ottaen. Lisäksi pohditaan sitä, missä tilanteessa hallituksen jäsen voi vapautua vahingonkorvausvastuusta. Vaikka yhdistyksen hallitus olisi tehnyt vahinkoa aiheuttavan päätöksen, ei yksittäinen hallituksen jäsen välttämättä ole kuitenkaan vastuussa vahingosta. Tällaisissa tilanteissa kaikki muut vastuun yleiset ja erityiset edellytykset saattavat täyttyä, mutta vahingon ja hallituksen jäsenen toiminnan välillä ei voida osoittaa olevan syy-yhteyttä.