Browsing by Author "Ranta, Elisa"

Pula elinsiirteistä on edesauttanut rajat ylittävän, hämäräperäisen elinkaupparikollisuuden kasvua ja toiminnan laajamittaista järjestäytymistä. Elinkauppa on perinteisesti liitetty osaksi ihmiskauppaa, mutta ensimmäisen kansainvälisen elinkauppaa koskevan, vuonna 2018 voimaan tulleen Euroopan neuvoston yleissopimuksen myötä elinkaupalle on annettu ihmiskaupasta erillinen kansainvälinen määritelmä. Elinkauppasopimuksella pyritään vastaamaan elinkauppaan liittyviin rikos- ja prosessioikeudellisiin ongelmiin sekä torjumaan lainsäädännöllisin keinoin elinkauppaa ja sen mukanaan tuomia sivuilmiöitä muun muassa yhtenäistämällä sopimusvaltioiden lainsäädäntöä ja mahdollistamalla kriminalisoinnin kohdistaminen koko elinkaupan toimintaketjuun. Tutkielman tavoitteena on pääasiassa lainopin tutkimusmenetelmiä sekä oikeusteoreettisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen selvittää, onko Suomessa voimassa oleva elinsiirrännäisiä koskeva rikosoikeudellinen sääntely tarpeeksi tehokasta elinkaupan torjumiseksi. Aihe on uusi suomalaisesta rikosoikeudellisesta tutkimuksesta käsin tarkasteltuna, minkä johdosta tutkimuksessa havainnollistetaan myös tarkemmin sitä, mitä elinkauppa ylipäätään on yhteiskunnallisessa ja oikeudellisessa mielessä ja mitkä seikat vaikuttavat elinkaupan sääntelytarpeen taustalla. Pääasiallisena lähdemateriaalina tutkielmassa on käytetty kansallista rikoslakia ja kudoslakia, Euroopan neuvoston biolääketiedesopimusta, elinkauppasopimusta ja ihmiskauppasopimusta sekä näiden säädösten esitöitä. Lisäksi lähdemateriaali koostuu kotimaisesta ja ulkomaisesta rikosoikeudellisesta kirjallisuudesta sekä eri valtioiden elinsiirtotoimintaa ja ihmiselinten irrottamistarkoituksessa tapahtuvaa ihmiskauppaa koskevasta oikeuskäytännöstä. Tutkimuskysymyksen liittyessä läheisesti bio- ja lääkeoikeuteen, on tutkielmassa rikosoikeudellisen materiaalin lisäksi hyödynnetty terveysoikeutta ja ihmisoikeuksia koskevaa aineistoa. Suomessa kudoslakiin sisältyvä, laitonta elinsiirtotoimintaa koskeva rangaistussääntely ei kaikilta osin kata elinkauppasopimuksen sisältämää sääntelyä, mikä elinkaupan torjumisen ja sääntelyn taustalla vaikuttavien tärkeiden suojelukohteiden kannalta olisi kuitenkin arvokasta. Myös kudoslain rangaistussäännösten ja rikoslain ihmiskauppasäännösten sisällön välisten erojen hahmottaminen voi helposti hämärtyä ilman elinkauppasopimuksen käsitteiden ja tekotapojen omaksumista kansalliseen lainsäädäntöön. Vaikka elinkauppa ei tällä hetkellä vaikuta suomalaisten elämään kovinkaan merkittävällä tavalla, vahvistaisi elinkauppasopimuksen sisällön kansallinen implementointi kansainvälistä solidaarisuutta ja valtioiden välistä yhteistyötä elinkaupparikollisten rikosvastuuseen saattamiseksi. Lisäksi lainsäädäntömuutokset edistäisivät rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämää ennakoitavuutta ja sääntelyn sanamuotojen täsmällisyyttä. Erityisen haasteen elinkauppasopimus asettaa kansalliselle lainsäätäjälle kuitenkin rangaistusvastuun ulottuvuuden osalta siihen liittyvien vaikeiden oikeudellisten ja moraalisten kysymysten vuoksi. Elinkauppatoiminnan tilanteesta tarvitaan lisää ajankohtaista tutkimustietoa, mutta tutkielman tulosten perusteella voidaan myös esittää johtopäätös siitä, ettei nykyisenmuotoinen kansallinen rikoslainsäädäntö vaikuta tarpeeksi tehokkaalta elinkaupan torjumiseksi. Elinkauppasopimuksen sisältämän rikosoikeudellisen sääntelyn kautta voidaan edistää pyyteettömyyteen perustuvan elinluovutusjärjestelmän toimivuutta ja luotettavuutta, mikä osaltaan kasvattaa elinten tarjontaa, vähentää terveydenhuoltoa vaativia sivuilmiöitä ja edesauttaa siten myös elinkaupan ja ihmisoikeusloukkausten yhä tehokkaampaa torjuntaa.