Browsing by Author "Rantanen, Miikka"

Tutkielmani aiheena on kansainvälisesti tarkastellen suomalainen erikoisuus, puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisasema vahingonkorvauslainsäädännössämme. Keskeinen hypoteesini on, että puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuus konkreettisessa lainsoveltamisessa ei nykyisen lainsäädäntömme puitteissa ole kovinkaan hyvin ennustettavissa. Tutkielmassani pyrin tuomaan esiin puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvattavuuden aiheuttamia ongelmia. Rajaan tutkimukseni vahingonkorvauslain mukaisiin tilanteisiin. Itse tutkimuskysymykseni on kaksijakoinen: ovatko puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytykset korvattavissa vahingonkorvausoikeuden yleisillä opeilla ja jos ovat, voidaanko tällaista muutosta pitää perusteltuna, eli saavutetaanko erityisedellytysten poistamisella jotakin etua eri oikeushyvien kannalta nykytilaan verrattuna. Jotta voitaisiin ylipäätään arvioida puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytyksistä luopumista, on tunnettava paitsi lainsäädännön nykytila, eli se, milloin ja miksi puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuutta rajoitetaan, myös perustelut sille, miksi näiden vahinkojen korvattavuutta on rajoitettu. Tästä syystä esittelen puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytyksiä verrattain laajasti. Erityistä huomiota saavat vahingonkorvauslain edellyttämät "erittäin painavat syyt", joiden käsilläoloa osoittavat seikat muodostavat nähdäkseni avoimen ja periaatteessa rajaamattoman joukon tilanteita, joissa puhtaat varallisuusvahingot tulevat korvattaviksi. Johtopäätöksenä totean erityisedellytyksillä tarkoitetun ainoastaan, että varallisuusvahinkoja tulisi korvata harvemmin kuin muun tyyppisiä vahinkoja. Tutkielmassani esittelen yleisimpiä argumentteja, joilla Suomessa ja ulkomailla on puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden rajoittamista perusteltu. Tällaisia perusteluja ovat muun muassa ennakoimattomat vahinkoriskit (ns. floodgate-argumentti), vahinkolajien erilaisuus ja vahingonkärsijän mahdollisuus suojautua vahingoilta. Pyrin osoittamaan, että perustelut korvattavuuden rajoittamiselle eivät joko perustu todellisiin riskeihin, tai mikäli perustuvat, ovat hallittavissa vahingonkorvausoikeuden yleisin opein, kuten tuottamusvaatimuksella, vahingon ennakoitavuusedellytyksellä ja normin suojatarkoituksella. Kiinnitän huomiota myös siihen, että erittäin painavien syiden käsilläoloa harkittaessa otetaan kantaa pitkälti täysin samoihin kysymyksiin, joita myös näiden yleisten oppien kohdalla punnitaan. Selvitän myös, minkälaisia paineita puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuudelle Euroopan unioni ja Euroopan yhdentymiskehitys asettavat. Vaikka toistaiseksi vahingonkorvausoikeutta ei olekaan harmonisoitu, jo nyt vahingonkorvauslainsäädäntömme on joissain olosuhteissa ja tilanteissa katsottava EU-lainsäädännön vastaiseksi, kuten eräät oikeustapaukset selvästi osoittavat. Johtopäätöksenä totean, että mielestäni tarkoituksenmukaisin tapa torjua niitä riskejä, joilla varallisuusvahinkojen erityisasemaa usein perustellaan, on rajata korvattavuutta tarpeellisessa määrin vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien avulla. Erityisen hyvin tähän soveltuu mielestäni ennakoitavuusedellytys, sovellettiinpa sitä sitten tuottamus- tai syy-yhteysharkinnan yhteydessä. Nykymuotoiset puhtaiden varallisuusvahinkojen korvattavuuden erityisedellytykset ovat siis korvattavissa vahingonkorvausoikeuden yleisillä opeilla.