Browsing by Author "Saikkonen, Heli"

Rikosprosessin tarkoituksena on rikosvastuun toteuttaminen yksittäisessä tapauksessa, selvittää siis epäilty rikos ja sen tekijä, ja lopuksi langettaa tekijälle rikoslain edellyttämä rangaistus teosta. Pyrkimyksenä on päästä aineellisesti oikeaan lopputulokseen eli selvittää se, mitä todella on tapahtunut ja määrätä seuraamukset sen perusteella. Rikosprosessi jakautuu neljään eri vaiheeseen: esitutkintaan, syyteharkintaan, tuomioistuinkäsittelyyn ja täytäntöönpanoon. Syyteharkinnassa todisteiden arviointi tehdään pelkästään esitutkinta-aineiston perusteella. Syytteen nostamisen näyttökynnyksenä on todennäköiset syyt. Tuomioistuinkäsittelyssä esitutkintamateriaalia pyritään rikastamaan kuulemalla asianosaisia ja todistajia mutta lopullinen ratkaisu pohjautuu kuitenkin pitkälti prosessin alkuvaiheessa kerättyyn materiaaliin. Langettavan tuomion antamiseen vaaditaan korkeamman näyttökynnyksen ylittyminen; tuomarin tulee olla vakuuttunut siitä, ettei epäillyn syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Syyttäjän ja tuomarin näytön arviointi tapahtuu siis eri rikosprosessin vaiheessa. Syyteharkintaan liittyy lähtökohtaisesti suurempi epävarmuus kuin tuomarin päätöksentekoon. Vaikka syyttäjä tekee ratkaisunsa kirjallisen esitutkintamateriaalin perusteella ja tietyn epävarmuuden vallitessa, kuuluu syyttäjän työhön myös jonkin verran lopullisten päätösten tekemistä. Rangaistusmääräysten antaminen ja seuraamusluonteisten syyttämättäjättämispäätösten tekeminen ovat molemmat syylliseksi toteavia ratkaisuja, jotka pääsääntöisesti päättävät prosessin. Näitä syyttäjälle kuuluvia tehtäviä on verrattu tuomarin tehtäviin ja oikeuskirjallisuudessa on käsitelty aihetta syyttäjä tuomarina -otsikolla. Seuraamusluonteisten syyttämättä jättämispäätösten tekemiseen vaadittavasta todennäköisyydestä on käyty keskusteluja, osa oikeustieteilijöistä vaatii tuomitsemiskynnyksen tasoista näyttökynnystä, osa taas katsoo syytekynnyksen riittävän näyttövaatimukseksi. Tutkielmassa käydään läpi näitä näkökantoja näyttövaatimuksista sekä ratkaisuvaihtoehdoista näytöllisissä epävarmuustilanteissa. Syyttäjän työtä ohjaavia periaatteita on kirjattu lakeihin. Tärkeimmäksi näistä periaatteista nousee objektii-visuusperiaate, jota noudattamalla syyttäjä voi ratkaista monta ongelmatilannetta syyteharkinnassa. Tutkielmassa on käyty läpi objektiivisuusperiaatteen ilmentymiä syyttäjän työn eri vaiheissa. Tässä tutkielmassa on selvitetty syyte- ja tuomitsemiskynnyksen välistä suhdetta tulkitsemalla mm. oikeustilastoja. Jaakko Jonkka on tehnyt omaa tutkimustaan tästä aiheesta 1980 -luvulla ja tässä työssä pyritään tarkastelemaan 2000- ja 2010 -luvun tilannetta. Vertailu osoitti, että Jonkan havaitsema syytekynnyksen kohoaminen on tasaantunut ja näyttökynnys on viime vuosina pysynyt stabiilina.