Browsing by Author "Salo, Jussi"

Ne bis in idem -periaatteen mukaan ketään ei saa tutkia, syyttää tai rangaista kahdesti samasta teosta. Periaate on keskeinen prosessuaalinen ihmisoikeus. Tutkielman tavoitteena on selvittää ne bis in idem -periaatteen sisältö hallinto-oikeudellisen ja rikosoikeudellisen rahanpesusääntelyn muodostamassa viitekehyksessä. Ne bis in idem -periaatetta tarkastellaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa (”rahanpesulaki”) omaksutun, hallinnollisille seuraamuksille rakentuvan seuraamusjärjestelmän ja rikosoikeudellisten rahanpesukriminalisointien välisessä suhteessa. Vuonna 2017 voimaantulleella rahanpesulailla Suomi implementoi nk. neljännen rahanpesudirektiivin vaatimukset kansallisesti. Uudessa rahanpesulaissa vanhassa laissa olleet rahanpesulain kriminalisoinnit korvattiin huomattavilla rahamääräisillä hallinnollisilla seuraamuksilla. Laki mahdollistaa jopa 5 000 000 euron suuruisen seuraamusmaksun määräämisen luonnolliselle henkilölle. Tähän mennessä rahanpesulakiin otettuja hallinnollisia sanktioita ei vielä kertaakaan ole käytetty, mutta tilanne tulee todennäköisesti lähitulevaisuudessa muuttumaan OECD:n alaisuudessa toimivan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen Financial Action Task Force:n (FATF) havaittua vuonna 2019 toteuttamassaan arvioinnissa Suomen kohdalla vakavia puutteita rahanpesulain säännösten noudattamista koskevassa viranomaisvalvonnassa. Rahanpesulain säätämisen yhteydessä ei tehty muutoksia rikoslain rahanpesurikosten tunnusmerkistöihin tai rangaistuksiin. Näin ollen tietyissä tilanteissa samaa tekoa voidaan arvioida sekä rikosoikeudellisessa prosessissa että hallintolainkäytön piirissä. Rahanpesulain säätämisvaiheessa pyrittiin huomiomaan hallinnollisen sanktioinnjn ja rikosoikeudellisen rangaistavuuden välinen ne bis in idem -jännite, sillä kansallinen oikeustila on 2010-luvun aikana sopeutunut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen luomaan ne bis in idem -doktriiniin, joka edellytti merkittävää muutosta kansallisessa oikeusvoimaa koskevassa tulkintraditiossa. KKO:n prejudikaattien ja perustuslakivaliokunnan kannanottojen tuloksena vallitseva oikeustila on muokkautunut ne bis in idem -kiellon tulkinnan osalta tiukemmaksi, kuin mitä Suomea velvoittavat ihmisoikeussopimukset välttämättä edellyttävät. Oikeuskäytännössä ja oikeustieteellisessä tutkimuksessa hallintosanktioiden ja rikosoikeuden välinen ne bis in idem -problematiikka on kuitenkin paikantunut lähinnä veronkorotusten ja veropetossyytteiden välisiin tilanteisiin. Viranomaisen mahdollisuus määrätä rahanpesulain mukainen sanktio estyy laissa olevan nimenomaisen säännöksen nojalla jo siinä vaiheessa, jos sama teko on esitutkinnan kohteena tai syyteharkinnassa. Tämä ilmentää eräänlaista laajennettua lis pendens -vaikutusta, sillä rikosasia tulee vireille vasta syyteharkintaa myöhemmässä vaiheessa. KKO:n omaksuma tulkintalinja puolestaan soveltuu analogisesti ne bis in idem -arvioinnissa keskeisen estevaikutuksen määrittelemiseen tilanteessa, jossa asia on tullut ensin vireille viranomaisessa. Tällöin varsinaista lis pendens -vaikutusta suhteessa rikosprosessiin ei synny, mutta syytteen nostamiselle muodostuu este, kun viranomainen on käyttänyt hallinnollisen sanktion määräämistä koskevaa päätäntävaltaa joko määräämällä sen tai jättämällä sen määräämättä. Estävä vaikutus ei siis kytkeydy vireilletuloon, mutta ei toisaalta myöskään ratkaisun lopullisuuteen, vaan paikantuu näiden välille. Idem -elementtiä, eli asioiden samuutta koskeva ratkaisu tehdään rahanpesulain ja rikoslain välisessä suhteessa EIT:n Zolotukhin-ratkaisussa konstruoidun tulkintalinjauksen mukaan, eli tosiasiallisia tapahtumakulkuja oikeudellisten käsitteiden sijaan painottaen. Rahanpesulakiin sisältyy idem -elementtiä ilmentävä säännös, joka rajoittaa seuraamusmaksun käyttöäalaa luonnollisten henkilöiden kohdalla rangaistavuuden perusteella. Kyseinen lainsäädäntöratkaisu edellyttää valvontaviranomaiselta rikosoikeudellista asiantuntemusta. Syyllisyyskysymysten ja rikostunnusmerkistötekijöiden arviointiin liittyvien tehtävien osoittaminen valvontaviranomaiselle on oikeusvarmuuden, yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan toteutumisen kaltaiset syyt huomioiden ongelmallinen lainsäädäntöratkaisu.