Browsing by Author "Salokari, Maarit"

Tutkielmassa tarkastellaan oikeutta viivytyksettömään käsittelyyn hallintomenettelyssä. Aihetta käsitellään yleisti kaikkia päätöksellä ratkaistavia hallintoasioita koskien, lisäksi erityisenä mielenkiinnon kohteena on viivytyksettömyyden toteuttaminen ja toteutuminen toimeentulotuen ja työttömyysturvaetuuksien myöntämisen kohdalla. Kun kyseessä ovat aineelliset perusoikeudet, viivytyksetön käsittely nousee osana oikeusturvaa korostetun tärkeään asemaan. Viivytyksetön käsittely on itsessään perusoikeus ja osa hyvää hallintoa, minkä lisäksi sillä on tärkeä tehtävä aineellisten perusoikeuksien toteuttamisessa. Tutkimuskysymys on: miten perusoikeus viivytyksettömään käsittelyyn on turvattu eri oikeussuojakeinoin hallintomenettelyssä, erityisesti toimeentulotuki- ja työttömyysturva-asioiden kohdalla. Alakysymykseksi nousee lisäksi: voidaanko oikeusturvaa pitää riittävänä. Tutkielmassa käytetään metodina lainoppia ja se sijoittuu hallinto-oikeuden alaan. Hallintolain 23 §:n yleissäännös viivytyksettömästä käsittelystä ei anna yksittäistapauksessa viranomaiselle osviittaa kohtuulliseen käsittelyajan pituudesta. Käsittelyaikojen kohtuullisuuden arviointi on jäänyt ylimpien laillisuusvalvojien tehtäväksi, sillä viivästysasiaa ei ole mahdollista saada tuomioistuimen käsiteltäväksi. Osassa erityislainsäädäntöä on säädetty viranomaisia sitovista määräajoista. Näin on tehty toimeentulotuki- ja työttömyysturvaetuuksien myöntämisen kohdalla. Tutkielman perusteella selviää, että viivytyksettömän käsittelyn toteuttamisessa on ajoittain ongelmia, vaikka kyse ei olekaan rakenteellisesta ongelmasta. Määräajatkaan eivät ole tae käsittelyn joutuisuuden toteutumisesta. Oikeussuojakeinot viivästystilanteessa ovat puutteelliset; käytettävissä on lähinnä hallintokantelu. Ongelmallista on erityisesti se, että viivästys saattaa johtaa EIS 6.1 artiklan loukkaukseen estämällä pääsyn tuomioistuimeen. Tietyissä tapauksissa myös oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa on uhattuna. Perusoikeusasemansa vuoksi viivytyksetön käsittely tulisi turvata myös perustuslain 22 §:n perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvoitteen perusteella. Tarve uusista oikeussuojakeinoista on ollut esillä useaan otteeseen, mutta uudistuksia ei ole saatu aikaiseksi. Tutkielmassa todetaan, että valmisteilla olevassa vahingonkorvauslain uudistuksessa ehdotettu hyvitys perusoikeusloukkauksen perusteella saattaisi oikeusturvan riittävälle tasolle perustuslain 22 §:n kannalta. Toimeentulotuen ja työttömyysturvaetuuksien kohdalla pohditaan lisäksi viivästyskorotuksen mahdollisuutta.