Browsing by Author "Suihko, Maria"

Muovin ympäristövaikutukset ovat aiheuttaneet kasvavaa huolta viime vuosina. Varsinkin merten lähinnä muoviroskasta koostuvat jätelautat sekä rantojen roskaantuminen ovat tehneet muoviongelman näkyväksi. Roskaantumisen ja merieliöiden vahingoittumisen lisäksi, yhtenä erityisenä huolenaiheena ovat ympäristöön päätyvät muovin pienimmät hiukkaset, mikromuovit, joita kulkeutuu ympäristöön suoraan niitä sisältävistä tuotteista, kuten kosmetiikasta ja maaleista, sekä muovia sisältävien tuotteiden, kuten renkaiden ja vaatteiden kuluessa sekä muoviroskien hajotessa. Muovin ympäristövaikutuksiin on pyritty puuttumaan niin kansainvälisellä, EU- kuin kansallisella tasolla. Erityisesti Yhdistyneet kansakunnat (YK) on pyrkinyt sitouttamaan valtioita muovin aiheuttamien ongelmien torjumiseen. Sitovaa sopimusta ei ole saatu aikaiseksi, mutta yhteiset tavoitteet on kirjattu YK:n ympäristöohjelma UNEP:n päätöslauselmiin. EU-tasolla merkittävin muovia koskeva säädös on pitkään ollut pakkauksista ja pakkausjätteistä annettu direktiivi 94/62/EY (pakkausjätedirektiivi) siihen tehtyine muutoksineen. Direktiivi velvoittaa jäsenmaat tehostamaan muovipakkausten kierrätystä sekä asettaa vähennystavoitteet muovikassien kulutukselle. Suomessa direktiivi on pantu täytäntöön niin sitovalla jätesääntelyllä kuin vapaaehtoisin sopimuksin. Keskeinen kansallisessa jätelainsäädännössä valittu ohjauskeino on tuottajavastuujärjestelmä, jolla kustannusvastuu muovipakkausten jätehuollosta asetetaan pakkausten markkinoille saattajien vastuulle. Muovikassien vähentämistavoitteisiin pyritään puolestaan Green deal -sopimuksiin kuuluvalla Kaupan liiton ja Ympäristöministeriön välisellä Muovikassisopimuksella, jossa on kyse uudenlaisesta, vapaaehtoisuuteen perustuvasta ohjauskeinosta. Muoviin kohdistuvaa oikeudellista sääntelyä lisää merkittävästi keväällä 2019 hyväksytty Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/904 tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutuksen vähentämisestä (muovidirektiivi), ja Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) valmistelemat mikromuovia koskevat rajoitukset ovat parhaillaan harkittavana. Vaikka EU-tasolla muovin ympäristövaikutuksiin on pyritty tarttumaan yhä enemmän myös oikeudellisen sääntelyn keinoin, koostuu muovisääntely suurimmaksi osaksi lähinnä soft law -sääntelyyn luettavasta sääntelystä ja siihen perustuvista ohjauskeinoista. Kaikilla tarkastelluilla sääntelytasoilla on myös havaittavissa, että muovin aiheuttamien ongelmien ratkaisuna nähdään pelkän yksittäisiin ongelmiin puuttumisen sijaan kokonaisvaltaisen muutoksen aikaansaaminen muovitalouden arvoketjuissa. Tätä muutosta edistävässä sääntelyssä keskeisessä asemassa oikeudellisen sääntelyn sijaan ovat oikeudelliselle sääntelylle vaihtoehtoiset ohjauskeinot. Tutkimuksen tarkoituksena on eritellä muovisääntelyn oikeudelliselle sääntelylle vaihtoehtoisia ohjauskeinoja ja tarkastella niiden asemaa oikeudellisen sääntelyn rinnalla osana muovisääntelyä. Omana erityisenä tarkastelun kohteena ovat ympäristömerkit, jotka lasketaan itsesääntelyyn perustuvaksi informaatio-ohjauskeinoksi. Tämän osalta tutkielmassa tarkastellaan kahta Suomessa virallisesti tunnustettua ympäristömerkkiä, EU-ympäristömerkkiä ja Joutsenmerkkiä ja sitä, mitä lisäarvoa merkit tuovat olemassa olevaan muovisääntelyyn. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota siihen, millaisia muovia koskevia kriteereitä ympäristömerkit asettavat, ja mitä lisäarvoa ne mahdollisesti tuovat muovisääntelyyn. Tutkielmassa on kyse oikeudellisesta sääntelytutkimuksesta, jossa metodina yhdistellään sääntelyteoreettista ja lainopillista (oikeusdogmaattista) tutkimusotetta. Muovisääntely käsitetään tutkielmassa laajassa mielessä, eli sääntelyksi luetaan perinteisen sääntelyn lisäksi myös muut muovin aiheuttamien ympäristövaikutusten vähentämisen toteuttamiseen tähtäävät poliittiset toimenpiteet. Tutkielmassa eritellään olemassa olevaa YK:n, EU-tasolla, Pohjoismaissa ja Suomessa kansallisella tasolla tuotettua sääntelyä ja sen ohjauskeinoja, ja pyritään löytämään sääntelyn aukkoja ja kehittämiskohteita. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti soft law -sääntelyyn pohjautuvien itsesääntelyn, vapaaehtoisten keinojen ja varsinkin informaatio-ohjauskeinojen asemaa muovisääntelyn tavoitteiden saavuttamisen edistämisessä.