Browsing by Author "Sulka, Sini"

Aviovarallisuusjärjestelmämme rakentuu puolisoiden omaisuuden erillisyyden periaatteelle. Avioliiton aikana puolisot omistavat oman omaisuutensa ja voivat disponoida omaisuudestaan tietyin rajoituksin. Puolisoilla on kuitenkin avioliittolain 35 §:n perusteella avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avio-oikeus konkretisoituu vasta osituksessa. Avioeron sattuessa puolisoiden välillä toimitetaan ositus, jossa vertaillaan puolisoiden omaisuuksien suuruutta velkojen vähentämisen jälkeen. Vähemmän avio-oikeuden alaista omaisuutta omistavalla puolisolla on oikeus saada toiselta puolisolta tasinkoa sen verran, että molempien puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden määrä on yhtä suuri. Toisin sanoen osituksessa omaisuus siis jaetaan tasan. Tutkimukseni ytimen muodostaa tämä avioliittolain 35 §:n mukainen puolisoiden laaja avio-oikeus toistensa omaisuuteen ja sen soveltuvuus nyky-yhteiskunnan arvokäsityksiin. Aviovarallisuusjärjestelmämme on kokenut verrattain vähän muutoksia avioliittolain voimaantulon jälkeen, vaikka lain säätämisen aikaan 1920-luvulla vallitsi hyvin erilaiset yhteiskunnalliset olot kuin tänä päivänä. Tuolloin avioerot olivat harvinaisia ja naisten työssäkäynti ei ollut vielä yleistä. Osituksessa puolittamisperiaatteen tarkoituksena oli suojata heikommassa taloudellisessa asemassa olevaa puolisoa eli yleensä naista. Työni toisessa kappaleessa perehdynkin lyhyesti avioliittolakimme syntyyn ja tarkastelen yhteiskunnan muutoksia. Tutkielman kolmannessa pääluvussa tarkastelen lähemmin avio-oikeutta ja avioero-ositusta. Tässä yhteydessä tutkimuksessa on oikeusvertailevaa otetta, sillä tarkastelen myös Ruotsin, Norjan, Saksan ja Englannin aviovarallisuusjärjestelmiä lyhyesti erityisesti siltä osin, kuin näiden maiden aviovarallisuusjärjestelmät poikkeavat kotimaisesta järjestelmästämme. Vaihtoehtoisten aviovarallisuusjärjestelmien tutkiminen on työni kannalta erityisen tärkeää, jotta pystytään pohtia, millaiseen suuntaan Suomen aviovarallisuusjärjestelmää olisi mahdollista tai syytä lähteä kehittämään esimerkiksi juuri aivo-oikeuden laajuuden osalta. Osituksessa omaisuuden puolittaminen on pääsääntö, mutta siihen on olemassa myös poikkeuksia. Tarkastelen työssäni avioehtosopimusta, omaisuuteen liitettyä vapaaomaisuusmääräystä ja osituksen sovittelua, koska nämä ovat merkityksellisimpiä tutkimukseni kannalta. Avioehtosopimukset ovat lisääntyneet paljon viime vuosikymmenten aikana, samoin kuin omaisuuteen liitetyt vapaaomaisuusmääräykset, joiden mukaan lahjan- tai testamentinsaajan aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta tiettyyn omaisuuteen. Tämä antaa aiheen pohtia, onko järjestelmämme pääsääntö – laaja avio-oikeus – enää paras ratkaisu. On huomattava, että osituksen lopputulosta voidaan kuitenkin kohtuullistaa eli puolittamisperiaatteesta voidaan poiketa osituksen sovittelun avulla. Osituksen sovittelulla ei voida kuitenkaan vaikuttaa omaisuuteen liitettyyn vapaaomaisuusmääräykseen, joten sovittelukaan ei ole aina tehokas keino turvaamaan osituksen oikeudenmukaisuutta. Viidennessä pääluvussa tarkastelenkin oikeudenmukaista ositusta ja laajemmin hyvän aviovarallisuusjärjestelmän kriteerejä. Avioerot ovat nykyisin huomattavan yleisiä. Tämä on yksi tärkeimmistä seikoista, miksi laajaa puolittamista ei voida enää nykyaikana pitää tarkoituksenmukaisena. Oikeudenmukaisempaa saattaisi olla avio-oikeuden rajaaminen avioliiton aikana hankittuun omaisuuteen, jolloin puolitettavaksi tulisi se omaisuus, johon puolisot ovat yhdessä panostaneet. Tässä yhteydessä tarkastelen myös eläkkeiden ositusta ja sitä, miten eläkkeiden huomioon ottaminen osituksessa olisi toteutettavissa Suomessa. Lopuksi kokoan tutkimukseni päätelmät yhteen viimeisessä pääluvussa.