Browsing by Author "Sunell, Pihla"

Elatusta koskeva kansainvälinen sääntely koki merkittäviä muutoksia vuonna 2009, kun Neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa tuli voimaan. Asetuksen soveltaminen jäsenmaissa alkoi 18.6.2011. Elatusapuasetuksen merkittävä muutos aikaisempaan oikeustilaan verrattuna oli se, että asetuksen myötä EU-jäsenvaltioiden välillä sovelletaan rajat ylittävään elatukseen liittyvissä kysymyksissä harmonisoituja lainvalintasääntöjä. Harmonisoidut lainvalintasäännöt helpottavat merkittävästi liikkumisvapauttaan käyttävien EU-kansalaisten elämää ja niiden ansiosta on helpompi ennakoida, minkä lain mukaan elatusta koskevat asiat ratkaistaan. Yhtenäiset lainvalintasäännöt eivät kuitenkaan poista jäsenvaltioiden kansallisten elatusjärjestelmien välisiä eroavaisuuksia ja aineelliset säännökset haetaan aina jonkin valtion kansallisesta lainsäädännöstä. Ratkaisun aineellinen lopputulos riippuu siten aina siitä, minkä valtion laki tulee yksittäistapauksessa sovellettavaksi. Tutkimuksen selvitetään ensinnäkin sitä, miten sovellettava laki elatuskysymyksissä määräytyy elatusapuasetuksen mukaan. Elatusapuasetuksessa viitataan lainvalinnan osalta elatusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 23 päivänä marraskuuta 2007 tehtyyn Haagin pöytäkirjaan. Tutkielmassa pyritään systematisoimaan pöytäkirjan lainvalinnan kannalta keskeisimpiä säännöksiä, hahmottamaan niiden kokonaisuutta sekä tuomaan esiin lainvalintasääntöjen tulkintaongelmia. Lainvalinnan vahvan pääsäännön muodostaa elatukseen oikeutetun henkilön asuinpaikkavaltion lain soveltaminen, mutta pöytäkirja sisältää lisäksi runsaasti erityissääntelyä, jonka nojalla asuinpaikkaan perustuvasta lainvalinnan pääsäännöstä on mahdollista poiketa. Haagin pöytäkirjassa annetaan myös elatussuhteen osapuolille varsin laajat mahdollisuudet itse valita, mitä lakia he tahtovat itseään koskevassa asiassa sovellettavan. Jäsenvaltiolla on mahdollisuus kieltäytyä pöytäkirjan lainvalintasääntöjen nojalla sovellettavaksi valikoituvan lain soveltamisesta ainoastaan siltä osin, kuin sen vaikutukset olisivat selvästi vastoin tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusteita. Kun pöytäkirja koskee erotuksetta erilaisia perhe-, sukulaisuus-, avio- tai sivusukulaisuussuhteista johtuvia elatusvelvoitteita, on lainvalintasäännöt ollut välttämätöntä pyrkiä muotoilemaan siten, että ne soveltuisivat mahdollisimman hyvin erityyppisiin elatustapauksiin ja kukin elatussuhde tulisi arvioitavaksi sen maan lakien mukaan, mihin se läheisimmin liittyy. Lainvalintasääntöjen muotoilussa on lisäksi yritetty löytää tasapaino sekä elatukseen oikeutetun henkilön että elatusvelvollisen oikeuksien turvaamisen välillä. Joustavien ratkaisujen hakeminen on kuitenkin johtanut siihen, että lainvalintasääntöjen kokonaisuus on jokseenkin hankalasti hahmottuva ja pöytäkirjan lainvalintasäännöt ilmentävät kaiken kaikkiaan lukuisia kompromisseja eripuraa aiheuttaneeseen lainvalintasääntöjen harmonisointiin. Tutkimuksessa pyritään toiseksi esimerkkien kautta havainnollistamaan sitä, millaiset vaikutukset sovellettavaksi valikoituvalla lailla voi olla elatusratkaisun lopputulokseen kansallisten elatusjärjestelmien välisistä eroavaisuuksista johtuen. Lainvalinnan vaikutuksia pyritään havainnollistamaan tarkastelemalla neljän Euroopan maan elatusjärjestelmiä ja niiden välisiä eroavaisuuksia. Esimerkkimaina käytetään tutkielmassa Suomea, Italiaa, Ranskaa ja Itävaltaa. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten erityyppisiä elatussuhteita (lapsen elatus, entisen puolison elatus sekä sukulaisuuteen ja läheisyyteen perustuvat elatussuhteet) esimerkkimaissa säännellään ja tehtyjä havaintoja peilataan Haagin pöytäkirjan lainvalintasääntöihin. Tutkimus osoittaa, että elatusratkaisun lopputulokseen voi aivan ratkaisevasti vaikuttaa se, minkä lain mukaan elatusapua koskeva asia käsitellään. Lainvalinnan vaikutukset näyttäytyvät kuitenkin eri tavoin erityyppisten elatussuhteiden kohdalla. Elatusjärjestelmien väliset erot ilmenevät kaikista voimakkaimmin silloin, kun yhden valtion elatusjärjestelmään ei edes sisälly sellaista elatussuhdetta, joka jossakin toisessa elatusjärjestelmässä on täysin tavanomainen. Silloinkin, kun kyseessä on sellainen elatussuhde, josta lähtökohtaisesti vallitsee eurooppalainen konsensus, voi lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että suhtautumistavat vaihtelevat merkittävästi eri Euroopan maissa. Jo aivan tavanomaisessa lapsen elatusta koskevassa rajat ylittävässä tapauksessa sovellettavaksi tuleva laki vaikuttaa siihen, miten elatusavun suuruus konkreettisesti määritetään.