Browsing by Author "Suutari, Sari"

Euroopassa on säädetty viime vuosina useita lakeja, jotka asettavat yrityksille huolellisuusvelvollisuuden niiden arvoketjussa aiheutuneista ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista. Helmikuussa 2022 EU:n komissio antoi ehdotuksen direktiiviksi yritysten kestävyyttä koskevasta asianmukaisesta huolellisuudesta (Corporate Sustainability Due Diligence Directive). Asianmukaisella huolellisuudella tarkoitetaan direktiiviehdotuksessa yrityksille asetettavaa vastuuta ihmisoikeuksista ja ympäristönäkökohdista niiden arvoketjuissa. Direktiiviehdotus sisältää asianmukaisen huolellisuuden laiminlyöntiin liitetyn vahingonkorvausvastuun. Tutkimuksen tehtävänä on hahmottaa asianmukaisen huolellisuuden laiminlyöntiin perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden soveltumista Suomen lainsäädäntöön. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Millaisia esteitä suomalainen vahingonkorvausoikeus asettaisi asianmukaisen huolellisuuden laiminlyönnistä seuraavalle vahingonkorvausvastuulle? 2. Millaisia oikeuden saatavuuteen liittyviä esteitä vahingonkärsijä voisi kohdata tämän vaatiessa korvausta asianmukaisen huolellisuuden laiminlyönnillä aiheutetusta vahingosta? 3. Miten ryhmäkannemahdollisuus vaikuttaisi vahingonkärsijän asemaan tämän vaatiessa korvausta asianmukaisen huolellisuuden laiminlyönnillä aiheutetusta vahingosta? Lähteinä on käytetty EU:n asianmukaista huolellisuutta koskevaa direktiiviehdotusta, sen perusteluja, kansallisia selvityksiä yritysvastuulaista sekä yritysvastuusääntelyä, vahingonkorvausoikeutta ja prosessioikeutta koskevaa oikeuskirjallisuutta. Tutkielma on luonteeltaan oikeuspoliittinen de lege ferenda -tutkimus. Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa tulevan lainsäädännön keinovaihtoehtoja, mikäli EU:n asianmukaista huolellisuutta koskeva direktiiviehdotus tulisi hyväksytyksi tai Suomessa päädyttäisiin säätämään täysin kansallinen yritysvastuulaki. Tutkimus on myös luonteeltaan access to justice -tutkimus, koska sen aiheena on oikeuden saatavuus. Access to justice -suuntauksen taustalla on ajatus siitä, etteivät pelkästään muodolliset mahdollisuuden oikeuden saamiseen ole riittävät, vaan myös tosiasiallinen mahdollisuus saada oikeutta on taattava. EU:n direktiiviehdotuksessa asianmukaisesta huolellisuudesta on säädetty siten, että velvollisuus muodostuisi tapauskohtaisesti jokaisen yrityksen ja haittavaikutuksen osalta erilaiseksi. Tämä sääntelytapa vaikeuttaa vahingonkorvausvastuun edellytysten, kuten tuottamuksen ja syy-yhteyden toteamista. Vahingonkärsijöiden prosessikynnys näyttäisi asettuvan hyvin korkealle johtuen heidän sijoittumisestaan Suomen ulkopuolelle sekä sääntelyn epäselvyydestä ja tapauskohtaisuudesta. Myös kantajalle asetettu todistustaakka sekä käsittelyn kielelliset vaatimukset aiheuttaisivat taloudellista rasitusta kannetta suunnittelevalle. Ryhmäkannemahdollisuudella voitaisiin madaltaa vahingonkärsijöiden prosessikynnystä, mutta vastaajien suojaaminen kiusanteko- ja kiristyskanteilta voisi edellyttää kanneoikeuden rajaamista viranomaisille tai järjestöille.