Browsing by Author "Töyräs, Sami"

Tutkielman tarkoituksena on perusteellisesti ja perustellusti selvittää omistuksenpidätyksen vallitsevan oikeustilan mukaiset vaikutukset irtaimen esineen myyjän konkurssissa. Polttopisteessä on erityisesti se, voidaanko omistuksenpidätyksin myydyn irtaimen esineen katsoa joissain tilanteissa kuuluvan myyjän konkurssipesään esineenä. Omistuksenpidätystä koskeva sääntely on insolvenssimenettelyjä koskevassa lainsäädännössämme otettu konkurssilain (120/2004, KonkL) 5 lukuun ja ulosottokaaren (705/2007, UK) 4 luvun 15 §:ään. Konkurssilain ehdollisia luovutuksia koskevassa sääntelyssä on kuitenkin keskitytty ainoastaan niihin tyyppitilanteisiin, joissa omaisuuden luovuttajalla on omistuksenpidätys- tai takaisinottoehtoon perustuva oikeus konkurssiin ajautuneen luovutuksensaajan eli esineen ostajan hallinnassa olevaan esineeseen – ehdollisten luovutusten vaikutuksiin luovuttajan eli myyjän konkurssissa laissa ei sen sijaan ole otettu kantaa. UK 4:15.2:iin on sen sijaan otettu säännös myös ehdollisesti luovutetun esineen myyjän maksukyvyttömyyden varalta, mutta se on rajattu koskemaan ainoastaan kiinteää omaisuutta. Siitä, miten myyjän omistuksenpidätysehdoin luovuttamaa irtainta omaisuutta tulisi kohdella tämän konkurssissa, ei ole kirjoitetussa laissamme säännöksiä. Sääntelemättömyys on lainsäätäjän tietoinen valinta, mikä selviää UK 4:15:ää koskevista lain esitöistä (HE 13/2005 vp, s. 49). Niissä todetaan, että ehdollisesti luovutetun irtaimen omaisuuden ulosmittauskelpoisuus luovuttajan velasta, jätetään edelleen oikeuskäytännössä tapauksittain ratkaistavaksi. Täten lainsäädännöstä ei ole löydettävissä vastausta tutkielman ensisijaiseen tutkimuskysymykseen siitä, kuuluuko konkurssin alkamishetkellä edelleen myyjän hallussa oleva, omistuksenpidätysehdoin myyty irtain esine konkurssipesään esineenä vai kauppahintasaatavana. Esitettyyn ensisijaiseen tutkimuskysymykseen vastatakseni selvitän ensin, miten irtaimen esineen omistusoikeus tulisi hahmottaa omistuksenpidätyksen luomassa välitilassa sekä mitä periaatteita konkurssin aiheuttamaa velkojakollisiota ratkaistaessa on esitetyssä tilanteessa sovellettava. Päädyn kuvaamaan omistuksenpidätyksen luomaa välitilaa purkavasti ehdollisena, jolloin ostaja – etenkin hallinnansiirron jälkeen – voidaan jäsentää omistajan hallintaoikeuden haltijaksi, vaikka kauppa olisikin tapahtunut omistuksenpidätysehdoin. Velkojakollisiota koskevien ratkaisuperiaatteiden osalta tutkielmassa lähtökohdaksi otetaan se, että omistuksenpidätysehdoin myydyn irtaimen esineen myyjän konkurssin aiheuttamaan kollisioon sovelletaan sopimusperiaatetta ja sen myötä myös aikaprioriteettiperiaatetta. Tulkinta- ja ratkaisuvaihtoehtoja on kaksi: 1) sopimusperiaatteen nojalla esine kuuluu ostajalle, eli ostaja saa aikaprioriteettia turvaavaa vaihdantasuojaa myyjän konkurssivelkojia vastaan; tai 2) omistuksenpidätyksen perusteella esine kuuluu myyjän konkurssipesään, eli omistuksenpidätysehto syrjäyttää sopimusperiaatteen ja kollision voittajia ovat konkurssivelkojat, jotka saavat hyväkseen ekstinktion. Päädyn voimassaolevan lainsäädännön, aihetta koskevan oikeuskäytännön (erityisesti KKO 1996:113) ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kantojen perusteella puoltamaan esitetyistä ratkaisuvaihtoehdoista jälkimmäistä: omistuksenpidätysehdoin myydyn irtaimen esineen, joka on konkurssin alkaessa edelleen konkurssiin asetetun myyjän hallinnassa, on lähtökohtaisesti katsottava kuuluvan konkurssipesään. Tutkielman loppuosiossa käyn tiivistetysti läpi vallitsevan oikeustilan sekä sen ongelmat ja esitän omat kehitysehdotukseni vallitsevan oikeustilan selkeyttämiseksi. Esitettävä voimassa olevan oikeuden de lege ferenda -kehitysehdotus perustuu oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kantoihin. Esitän, että UK 4:15.2:n mukainen säännös olisi ulotettava koskemaan myös irtainta omaisuutta.