Browsing by Author "Tamminen, Annu"

Joukkueurheilussa ammattiurheilijat ovat työsuhteessa edustamiinsa urheiluseuroihin, jotka hallinnoivat pelaajien edustusoikeuksia. Pelaaja voi osallistua ainoastaan sen seuran virallisiin otteluihin, jolle pelaajan edustusoikeus on rekisteröity. Ongelmia voi aiheutua, jos pelaaja purkaa määräaikaisen pelaajasopimuksensa kesken sopimuskauden ja haluaa siirtyä toiseen seuraan pelaamaan. Jalkapallossa ja jääkiekossa lajiliittojen määrittämien kilpailumääräysten mukaan pelaajan vanhan seuran ei tarvitse automaattisesti luovuttaa pelaajan edustusoikeutta uudelle seuralle, jos pelaaja purkaa pelaajasopimuksen yksipuolisesti. Lisäksi on tyypillistä, että pelaajan vanha seura vaatii korvauksia, jotta se suostuu luovuttamaan sopimuksen purkaneen pelaajan edustusoikeuden uudelle seuralle. Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia oikeudellisia keinoja, joita ammattiurheilijalla voi olla käytettävissään, jos pelaajan vanha seura ei suostu luovuttamaan pelaajan edustusoikeutta uudelle seuralle eikä myöskään lajiliitto myönnä oikeutta pelaajasiirtoon. Tutkielmassa perehdytään Suomessa tehtäviin pelaajasiirtoihin tilanteissa, joissa ammattipelaaja on purkanut pelaajasopimuksen ja vaatii edustusoikeuden siirtoa. Tutkielmassa käsitellään kansallisen lainsäädännön soveltumista pelaajasiirtoriitaan sekä kansallisia instansseja, jotka käsittelevät pelaajasiirtoasioita. Tutkielmassa käytettävä lähdeaineisto koostuu pääasiassa jalkapallon ja jääkiekon kansallisten lajiliittojen kilpailumääräyksistä, oikeuskirjallisuudesta sekä oikeuskäytännöstä ja urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisuista. Tutkielmassa havaittiin, että pelaajalla on oltava oikeus edustusoikeuden siirtoon ilman korvauksia, jos pelaajalla on ollut työsopimuslain mukainen peruste purkaa sopimus. Pelaaja voisi mahdollisesti väittää pelaajasiirtosääntelyn muodostavan jopa PL 18 §:n mukaisen elinkeinovapauden rajoituksen, eikä pelaajasiirtosääntely välttämättä täytä perusoikeuden rajoitukselta vaadittuja rajoitusedellytyksiä. Ammattiurheilija voi myös yrittää vaatia sovittelua OikTL 36 §:n nojalla, joka soveltuu erityisesti korvausten sovitteluun. Myös pelaajasiirtopäätösten tai –sääntelyn sovittelu saattaa olla mahdollista. Pelaajasiirtosääntelyyn viitataan pelaajasopimuksissa, mutta sääntelyn on laatinut lajiliitto. Yksi ongelma onkin, onko esimerkiksi pelaajan ja lajiliiton välillä sellainen oikeussuhde, jonka perusteella pelaaja voi kohdistaa muun muassa sovitteluvaatimuksia myös lajiliittoa kohtaan? Tutkielman perusteella pelaajalla voi olla oikeus saada oikeusturvaa, vaikka selkeä oikeussuhde puuttuisi, ja näin on todettu myös KKO 1998:122 –ratkaisussa. Pelaajasiirtoriita voidaan käsitellä lajiliittojen valituselinten lisäksi urheilun oikeusturvalautakunnassa, välimiesmenettelyssä tai yleisessä tuomioistuimessa. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että oikeudellisin keinoin on haastavaa velvoittaa vanha seura tai lajiliitto luovuttamaan pelaajan edustusoikeus uudelle seuralle. Pelaaja voi myös yrittää hakea yleiseltä tuomioistuimelta turvaamistointa, jolla velvoitettaisiin seura tai lajiliitto luovuttamaan edustusoikeus. Tutkielmassa pohditaan myös mahdollisuutta ottaa työsopimuslain mukainen kilpailukieltosopimus osaksi pelaajasopimusta. Kilpailukieltosopimus, tai jokin muu sääntömuutos, voisi selkeyttää pelaajasiirtosääntelyä sekä tehdä sääntelyn soveltamiskäytännöstä helpommin ennakoitavaa. Joka tapauksessa seurojen oikeus hallinnoida pelaajien edustusoikeuksia on liian vahva, ja pelaajasiirrosta sekä sopimuksen purkamisesta vaadittavien korvausten tulisi perustua vanhalle seuralle aiheutuneen vahingon todelliseen määrään.