Browsing by Author "Tapio, Anna"

Tutkielmassa selvitetään, millä edellytyksin työnantaja voi yksipuolisesti muuttaa työntekijän työtehtäviä, minkälaisia menettelytapoja noudattaen muutokset tulee toteuttaa ja minkälaisia seuraamuksia perusteettomista tehtävämuutoksista voi aiheutua. Aihetta tarkastellaan erityisesti työsopimuslain valossa. Yhteistoimintalainsäädäntöön perustuvien menettelyvelvoitteiden ja seuraamusten käsittely on rajattu kokonaan tutkielman ulkopuolelle. Tutkielma on lainopillinen. Aihepiiriä koskeva sääntely on yleisluontoista, joten tutkielman painopiste on väistämättä oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen tarkastelussa. Tutkielman alussa selvitetään työntekijän työtehtäviä koskevien ehtojen määräytymistä sekä työnantajan direktio-oikeuden merkityssisältöä ja oikeusperustaa. Tämän jälkeen tarkastellaan sitä, miten työnantajan direktio-oikeuden rajat määräytyvät työtehtäviä koskevissa kysymyksissä suhteessa muihin osapuolia sitoviin normilähteisiin. Tutkielmassa pyritään selvittämään, minkälaiset tehtävämuutokset työnantaja voi toteuttaa direktioperusteisesti ja minkälaiset muutokset edellyttävät työsuhteen päättämisperustetta tai muuta työnantajaa kelpuuttavaa normia. Tutkielmassa selvitetään erityisesti sitä, miten työntekijän työsopimuksen ehdot vaikuttavat työnantajan direktio-oikeuden laajuuteen työtehtäviä koskevissa muutostilanteissa ja mitkä muut seikat voivat vaikuttaa direktio-oikeuden laajuuteen työtehtäviä muutettaessa. Lisäksi selvitetään, onko työnantajan direktio-oikeutta mahdollista laajentaa työntekijän toisiin tehtäviin siirtämistä koskevin työsopimusehdoin tai työehtosopimusmääräyksin. Lopuksi tarkastellaan vielä muutoksen toteuttamisessa noudatettavaa menettelyä ja perusteettomien tehtävämuutosten seuraamuksia. Tutkimuksen valossa työnantaja voi pääsääntöisesti muuttaa työntekijän työtehtäviä myös direktioperusteisesti, kunhan muutos ei ole olennainen. Olennaisuusarviointi on tapauskohtaista ja objektiivista kokonaisharkintaa. Työntekijän työsopimuksen mukaiset tai vakiintuneet työtehtävät muodostavat arvioinnin lähtökohdan ja muiden direktio-oikeuden laajuuteen vaikuttavien tekijöiden (mm. työntekijän asema, ammattitaito ja yrityksen koko) merkitys vaihtelee tapauskohtaisesti. Tehtävämuutos ei saa koskaan olla pakottavan lainsäädännön tai muiden ylemmänasteisten normien vastainen ja siten esimerkiksi syrjivä. Tehtävämuutoksen olennaisuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota muutoksen kestoon ja siihen, kuinka olennaisesti se vaikuttaa työntekijän työtehtävien sisältöön (määrä ja laatu). Pysyvää siirtoa työntekijän pääasiallisista työtehtävistä olennaisesti poikkeaviin tehtäviin on pidetty olennaisena muutoksena. Muutos voi olla olennainen, vaikka työntekijä sen jälkeenkin tekisi vain työsopimuksensa alaan kuuluvaa työtä. Tilapäisiä muutoksia voidaan toteuttaa hieman vapaammin. Käytännössä muutoksen olennaisuutta on usein arvioitu suhteessa työntekijän tosiasiallisiin pääasiallisiin työtehtäviin. Toisinaan näiden työtehtävien on todettu vakiintuneen osapuolia sitoviksi. Työtehtäviä koskeva käytäntö on usein saanut keskeisen merkityksen myös silloin, kun työntekijän työtehtävistä ei ole lainkaan sovittu hänen työsopimuksessaan tai niitä koskevat ehdot ovat olleet niukkoja ja puutteellisia. Myös tehtävämääritelmiin ja varaumiin, jotka sanamuotonsa mukaan perustavat työntekijälle täysin rajoituksettoman työntekovelvollisuuden, on suhtauduttu kriittisesti. Työsopimusehtoa, jonka mukaan työnantajalla on oikeus siirtää työntekijä yksipuolisesti toisiin tehtäviin, saatetaan pitää yllättävänä ja ankarana tai jopa kohtuuttomana ehtona. Ainakin ehtoihin, jotka sanamuotonsa mukaan oikeuttavat työnantajan rajoituksetta muuttamaan työntekijän työtehtäviä ja samalla muita työsuhteen ehtoja, on suhtauduttu oikeuskäytännössä kriittisesti. Muutosehtoa ei kuitenkaan välttämättä ole pidettävä kohtuuttomana, mikäli muutosoikeus on rajattu koskemaan ainoastaan työntekijän työtehtäviä ja ehdossa on tarkemmin määritelty muutoksen toteuttamisedellytykset ja -rajat. Työehtosopimusten työntekijän toisiin tehtäviin siirtämistä koskevien määräysten suhde työntekijän irtisanomissuojaa koskevaan pakottavaan lainsäädäntöön ja työntekijän työsopimuksen ehtoihin on oikeuskäytännön valossa epäselvä. Työtuomioistuimen ratkaisukäytännön valossa tällaiset määräykset eivät välttämättä loukkaa työntekijän irtisanomissuojaa, eivätkä työntekijän työsopimuksen työtehtäviä koskevat ehdot välttämättä rajoita määräysten soveltamista. Yleisissä tuomioistuimissa asiaa saatettaisiin kuitenkin arvioida toisin. Työnantaja voi toteuttaa yksipuolisesti myös olennaisia muutoksia työntekijän pääasiallisiin tehtäviin työsuhteen päättämisperusteen nojalla. Useimmiten muutoksia toteutetaan TSL 7:3-4:ssä säädetyin perustein. Työnantajan tulee näissä tilanteissa täyttää myös muun työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuutensa. Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen kannanottojen valossa on kuitenkin epäselvää, tuleeko työnantajan muutoksen toteuttaessaan noudattaa irtisanomismenettelyä vai voidaanko muutos toteuttaa ilmoitusmenettelyä (vrt. TSL 7:11) noudattaen. Asiasta saataneen korkeimman oikeuden ratkaisu aivan lähikuukausina. Myös perusteettomien tehtävämuutosten seuraamuksia tarkasteltaessa kohdataan eräitä tulkintaongelmia. Esimerkkinä voidaan mainita työsuhteen päättämisvastuun kohdentuminen tilanteessa, jossa työnantaja ei irtisano työntekijän työsuhdetta työntekijän kieltäydyttyä hänelle irtisanomisen vaihtoehtona tarjotusta tehtävästä, vaan työntekijä joutuu itse päättämään työsuhteensa. Työntekijän jatkaessa työssä perusteettomasta tehtävämuutoksesta huolimatta joudutaan puolestaan pohtimaan esimerkiksi sitä, määräytyykö työnantajan korvausvastuu tilanteessa TSL 12:1:n vai 12:2:n nojalla sekä purkuoikeuden säilymiseen liittyviä kysymyksiä.