Browsing by Author "Toivonen, Kiia"

Tutkielmassa tarkastellaan kansallista rikoslainsäädäntöä lähisuhdeväkivallan osalta ja arvioidaan tarvetta lähisuhteen säätämiseksi uudeksi rikoslain yleiseksi koventamisperusteeksi. Aihetta lähestytään etenkin Istanbulin sopimuksen 46 artiklan a-alakohdan valossa, jonka nojalla rikoksen kohdistuminen tekijälle läheiseen henkilöön tulee voida huomioida raskauttavana tekijänä rangaistuksen määräämisessä. Tutkimuskysymykset ovat: huomioidaanko lähisuhde rangaistusta koventavana seikkana Suomen lainsäädännössä ja -soveltamisessa Istanbulin sopimuksen 46 artiklan mukaisesti ja onko lähisuhteen säätäminen rangaistuksen koventamisperusteeksi tarpeellista ja kriminalisointiperiaatteiden valossa hyväksyttävää. Rikoslaissa ei ole nimenomaista lähisuhdeväkivaltaa koskevaa rikostunnusmerkistöä tai yleistä koventamisperustetta, eikä lähisuhdetta ole säädetty minkään rikoksen kvalifiointiperusteeksi. Edelleen Istanbulin sopimuksen 46 artiklan kansallisessa täytäntöönpanossa ei ryhdytty erillisiin lainsäädäntötoimiin. Sen sijaan lähisuhde voidaan huomioida koventavana seikkana rangaistuksen määräämisessä muun muassa RL 6:4:n kautta. Tutkielmassa selvitetään korkeimman oikeuden sekä Helsingin, Turun ja Rovaniemen hovioikeuksien ratkaisukäytännön valossa, millä tavoin ja miten kattavasti lähisuhde tulee huomioiduksi rangaistuksen määräämisessä. Oikeuskäytännön tarkastelu kohdistuu tältä osin rikosnimikkeisiin pahoinpitely, raiskaus ja vainoaminen, joita voidaan pitää lähisuhdeväkivallan tyypillisinä ilmenemismuotoina. Tarkastelun perusteella kansallinen lainsäädäntö täyttää Istanbulin sopimuksen vähimmäisvaatimuksen, sillä lähisuhde on mahdollista huomioida rangaistusta koventavana tekijänä RL 6:4:n kautta. Tuomioistuinaineiston perusteella etenkin pahoinpitelyrikosten osalta lähisuhde huomioidaan kattavasti, mutta raiskaus- ja vainoamisrikosten osalta lähisuhde tuli huomioiduksi vain noin puolessa tapauksista. Lisäsääntelyn tarvetta arvioitaessa tutkielmassa kiinnitetään huomiota oikeuskäytännön ohella siihen, miksi teon tapahtuminen lähisuhteessa ylipäätään tekee teosta moitittavamman. Tältä osin keskeiseksi nousevat kysymykset lähisuhteen määrittelystä ja rikoksen teko-olosuhteista. Arvioitaessa uuden koventamisperusteen säätämistä kriminalisointiperiaatteiden valossa huomio kiinnittyy etenkin sääntelyn välttämättömyyteen, painavan yhteiskunnallisen tarpeen olemassaoloon, sekä suhteellisuusvaatimuksen täyttymiseen. Tutkielmassa päädytään katsomaan, etteivät kriminalisointiperiaatteet aseta suoranaista estettä uuden koventamisperusteen säätämiselle. Niiden valossa on kuitenkin korostettava tarvetta rajata mahdollisen koventamisperusteen soveltamisalaa siten, että se koskee vain tilanteita, joissa teon tapahtuminen lähisuhteesta tekee siitä erityisen moitittavan. Näin ollen olisi välttämätöntä rajata sen soveltamisalan ulkopuolelle ainakin puolustusväkivallan käyttö, sekä pohtia tarvetta asettaa soveltamisen edellytykseksi esimerkiksi uhrin ja tekijän välinen erityisen läheinen suhde taikka riippuvuus-tai alistussuhde.