Browsing by Author "Tuomi, Toni"

Alussa tarkastellaan oikeutta ihmisarvoon kuuluvaan välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon siitä lähtökohdasta, ettei köyhyys ole kadonnut länsimaista, Suomi mukaan lukien. Tarkoitus on selvittää, mitä velvollisuuksia Suomen oikeusjärjestyksestä valtiolle aiheutuu suhteessa köyhyyden torjuntaan. Valitusta näkökulmasta katsoen oikeus on historiallisesti muuttuva ilmiö, eli sidonnainen aikaan ja paikkaan, sekä monitasoinen ilmiö. Modernissa oikeudessa oikeus on positiivista, eli ihmisten asettamaa oikeutta, jonka syvätason perusarvoja ovat demokratia ja oikeusvaltio sekä toisen maailman sodan jälkeen myös ihmisarvoon kiinnittyvät ihmisoikeudet. Nykyisessä oikeusparadigmassa ihmisoikeuksien asema onkin vakiintunut. Täten myös demokratialle ja oikeusvaltiolle on kehittynyt niiden muodollisen ulottuvuuden rinnalle aineellinen ulottuvuus. Perustuslain 1 luvussa po. arvot vahvistetaan myös Suomen oikeusjärjestyksen ja yhteiskunnan perusarvoiksi siitä, miten selvän enemmistön mielestä yksilön asema ja yksilöiden väliset vuorovaikutussuhteet perheessä ja yhteiskunnassa tulisi järjestää. Kyseiset perusarvot sekä ihmis- ja perusoikeudet tuleekin ottaa huomioon kaikessa oikeudellisessa toiminnassa, mitä korostetaan myös PL:ssa mm. sen 1 §:n 2 ja 3 momenteissa, 2 §:ssä, 22 §:ssä sekä 106 §:ssä sekä po. säännöksiin perustuvissa valtiosääntöperiaatteissa. Täten tutkielman metodiksi on valittu ns. systemaattispluralistinen perus- ja ihmisoikeuksille nojautuva laintulkinta. Toisessa luvussa tarkastellaan ihmisarvoa, jossa on vallitsevan oikeudellisen konsensuksen mukaisesti kyse kaikille kuuluvasta arvosta, jota toisten yksilöiden ja valtion on kunnioitettava. Käsitykset siitä, mikä ihmisestä tekee arvokkaan ja mitä velvollisuuksia ja oikeuksia tästä seuraa, vaihtelevat kuitenkin oikeusjärjestysten kesken niin merkittävästi, ettei ihmisarvon oikeudellisesta sisällöstä ole kansainvälisellä tasolla löydettävissä em. määritelmää laajempaa konsensusta. Se määräytyykin jokaisessa kulttuurissa erikseen, sen mukaisesti, miten suvereeni, eli ainakin ihmisoikeusdemokraattisissa maissa kansan huomattava enemmistö, vastaa kysymykseen siitä, mikä ihmisessä on arvokasta ja mitä tästä seuraa. Suomessa vastaus pohjautuu perustuslakiin, joka kansan huomattavan enemmistön hyväksymänä ilmentää suomalaisten selvän enemmistön tahtona konsensusta suomalaisen kulttuurin perusarvoista. PL:n 1 §:n 2 momentin ja 2 luvun perusteella vastaus kuuluukin kulttuurisella tasolla, että ihmisarvon loukkaamattomuuden vuoksi, jokaisella on vähintään oikeus elää elämisen arvoista, eli ihmisarvoista elämää, mitä vastaa muiden velvollisuus turvata po. oikeus. Oikeusjärjestyksen tämä konkretisoituu jokaisen oikeudeksi kaikissa olosuhteissa siihen, että julkinen valta turvaa hänen PL:n 1 §:n 2 momentin mukaiset ihmisarvon loukkaamattomuuteen kytkeytyvät perustavanlaatuiset oikeutensa PL:n 2 luvun perusoikeuksien ydinalueiden mukaisesti. Samalla PL:n 7 §:n 2 momentti on tulkittavissa ihmisarvon vastaisen kohtelun kielloksi, jonka sisältönä on turvata jokaiselle ihmisarvon loukkaamattomuuden turvaava oikeuksien vähimmäistaso. Suomen oikeusjärjestyksestä tulkitaankin johtuvan yleinen ja ehdoton velvollisuus varmistaa, ettei kukaan joudu elämään köyhyydessä. Täten kaikille on turvattava ainakin riittävät selviytymismahdollisuudet sekä mahdollisuudet yhteisöllisyyteen ja autonomiaan. PL:n 19 §:n 1 momentin mukaisessa oikeudessa on puolestaan kyse ihmisarvoisen selviytymisen turvaamisesta. Kolmannessa luvussa esitetyin tavoin jokaisella onkin globaalin ja Euroopan tason ihmisoikeussopimuksiin ja niitä valvovien elinten käytäntöihin nojaava oikeus kaikissa olosuhteissa hengissä säilymisen ja oikeuksien käytön mahdollistavan terveyden turvaamiseksi välttämättömiin resursseihin ja palveluihin. Resursseissa on kyse, mm. riittävästä ravinnosta, hygieniasta sekä majoituksesta ja palveluissa, mm. sosiaalipalveluina tarjottavasta avusta, huolenpidosta ja neuvonnasta sekä terveyspalveluna annettavasta kiireellisestä hoidosta. Kansainväliseen tasoon verrattuna PL:ssa oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon on kuitenkin turvattu laajempana kuin mm. TSS-sopimuksen, EIS:n tai ESP:n mukaisesti niiden vallitsevien tulkintakäytäntöjen perusteella olisi välttämätöntä. Tavallisen lain tasoisista säädöksistä välttämätön toimeentulo ja huolenpito turvataan puolestaan mm. toimeentulotuki-, sosiaalihuolto- ja terveydenhuoltolaeilla. Suomen oikeusjärjestykseen sisältyvät lisäksi pääosin asianmukaiset oikeussuojakeinot, joiden perusteella yksilö voi vaatia ihmisarvoisen selviytymisensä turvaamista viranomaisilta ja tarvittaessa tuomioistuinteitse. Lisäksi yksilön oikeusturvaa täydentävät kansainväliset oikeussuojakeinot