Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Tuomola, Juha"

Sort by: Order: Results:

  • Tuomola, Juha (2014)
    Suomessa tuli voimaan tutkimus- ja kehittämismenoja koskeva verotuki vuonna 2013. Suomessa ei ole ollut tutkimus- ja kehittämistoimintaa koskevaa verotukea sitten vuodesta 1988, jolloin silloinen vain tiettyjä toimialoja koskeva verotuki poistettiin. Työn tarkoituksena on perehtyä tutkimus- ja kehittämistoiminnan eri tukiin, niiden taustalla ole-vaan taloustieteelliseen aineistoon, edellytyksiin, jotka veropolitiikka asettaa niille, EU:sta kum-puaviin niiden säätämistä rajoittaviin tekijöihin ja lopulta tutkimus- ja kehittämistoiminnan tu-kemisen aiheuttamiin tulkinnallisiin ongelmiin. Oikeusvertailulla on keskeinen sija työssä, koska Suomessa ei ole kattavaa tutkimus- ja kehittä-mistoimintaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Vuonna 1988 poistettu verotuki oli sekin voimassa vain neljä vuotta. Tulen työn edessä esittelemään tutkimus- ja kehitystoiminnan tukemisen eri tavat käyttäen maaesimerkkejä (Saksa, Yhdysvallat ja Hollanti). Tutkimus- ja kehittämistoiminnan määritelmällä on työssä keskeinen asema. Laajan määritelmän soveltaminen tuen pohjana ei aiheuta verovelvolliselle oikeusturvaongelmia, mutta laaja määritelmä ei usein palvele tuen järjestävän valtion intressejä, koska laajan määritelmän sovel-taminen ei anna valtiolle mahdollisuutta kohdistaa verotukea esimerkiksi pelkästään teknologista kehitystä edistäviin tutkimus- ja kehitysprojekteihin. Tämänkaltainen määritelmän rajoittaminen puolestaan aiheuttaa verovelvolliselle oikeusturvaongelmia, koska määritelmän supistuessa tul-kinta perustuu yhä enemmän ulkopuolisen näkemykseen yrityksen tutkimus- ja kehittämistoi-minnasta ja yhä vähemmän yrityksen omaan näkemykseen omasta toiminnastaan.