Browsing by Author "Uotinen, Erja"

Rikoslain 17 luvun eläinsuojelurikoksia koskeva lainmuutos (HE 97/2010) astui voimaan 1.3.2011. Tuolloin lakiin lisättiin uusi törkeää eläinsuojelurikosta koskeva 14 a §, täsmennettiin lievää eläinsuojelurikosta koskevaa säännöstä (RL 17:15) sekä muutettiin eläintenpitokieltoa ja eläinsuojelurikoksiin liittyvää menettämisseuraamusta koskevia säännöksiä (RL 17:23 ja 23a). Eläinsuojeluvalvonnan tehostamiseksi ja eläintenpitokiellon noudattamisen valvomiseksi, lailla eläintenpitokieltorekisteristä (21/2011) perustettiin valtakunnallinen eläintenpitokieltorekisteri, johon nykyisin kirjataan tuomioistuinten ilmoitusten perusteella niiden määräämät eläintenpitokiellot. Myös uuden eläinlääkintähuoltolain (765/2009) säätämisellä on pyritty lisäämään ennaltaehkäisevää eläinten hyvinvoinnin valvontaa.Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella edellä mainittuja lainmuutoksia ja niiden vaikutuksia eläinsuojelun tehostamiseen. Tarkastelun näkökulma on pääasiassa rikosoikeudellinen, mutta osin myös eläinsuojelullinen. Tutkimuksen tavoitteena on saattaa aihetta käsittelevä oikeudellinen aines yleiskatsauksellisempaan sekä helpommin hallittavaan muotoon. Säännösten käytännön soveltamista pyritään havainnollistamaan tutkimusta varten kerätyn oikeustapausaineiston avulla. Tutkimuksessa selvitetään eläinsuojelulain ja sen nojalla annettujen alemmanasteisten säännösten sisältöä, soveltamista ja erityisesti niiden noudattamisen valvontaa. Eläinsuojeluvalvonnan osalta tutkimuksessa tarkastellaan myös niitä eläinsuojelulain tarjoamia keinoja, joiden avulla viranomaisten on mahdollista puuttua eläintenpidossa havaittuihin eläinsuojelullisiin epäkohtiin. Eläinsuojelulakia kokonaisuudistetaan parhaillaan, mutta lainsäädännön voidaan jo nykyisellään katsoa tarjoavan viranomaisille riittävän tehokkaita keinoja epäkohtiin puuttumiseksi. Näitä keinoja ei käytännössä kuitenkaan hyödynnetä riittävän tehokkaasti. Toiseksi tutkielmassa selvitetään eläinsuojelurikossäännösten sisältöä, soveltamista ja niiden nojalla tuomittavia rangaistuksia. Eläinsuojelurikoksen kolmiportaista törkeysasteikkoa sovelletaan paikoitellen epäjohdonmukaisesti, eikä rajanveto tunnusmerkistöjen soveltamisen välillä ole täysin selvää. Eläinsuojelurikosten rangaistuskäytännön osalta on ajauduttu tilanteeseen, jossa törkeysarvostelultaan lievemmistä rikkomusluonteisista teoista tuomitaan keskimäärin ankarampaan rangaistukseen kuin sitä moitittavammista teoista. Rangaistuskäytännön voidaan tältä osin katsoa ajautuneen liiankin kapealle alueelle, jolloin tuomittavien rangaistusten ei voida katsoa olevan oikeassa suhteessa tekojen eriasteiseen moitittavuuteen nähden. Kolmanneksi tutkimuksessa tarkastellaan eläinsuojelurikoksista oheisseuraamuksena määrättävän eläintenpitokiellon sisältöä ja valvontaa sekä eläintenpitokieltoon liittyvää menettämisseuraamusta. Eläintenpitokiellon pituuden osalta sääntelyä on selkeytetty määräämällä eläintenpitokiellon vähimmäiskestoksi yksi vuosi. Myös pysyvän eläintenpitokiellon edellytykset on kirjattu lakiin, mikä on osaltaan lieventänyt seuraamusta tältä osin. Eläintenpitokielto koskee nykyään eläimen pitämisen ohella myös eläimen omistamista, mikä on selkeyttänyt ja tehostanut seuraamusta tältä osin. Nykyisin eläintenpitokieltoon liittyvä menettämisseuraamus on mahdollista panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevan tuomion perusteella, mitä voidaan pitää perusteltuna eläinsuojelullisista syistä. Eläintenpitokiellon valvontaa on tehostettu perustamalla valtakunnallinen eläintenpitokieltorekisteri, jonka avulla mahdollisuudet eläintenpitokieltojen noudattamisen valvomiseksi ovat parantuneet huomattavasti aikaisemmasta.