Browsing by Author "Vähä-Karvia, Milla"

Tutkielmassa tarkastelen rahoittajan asemaa yrityksen saneeraustilanteessa. Saneeraus voidaan toteuttaa sopimusperusteisesti tai yrityssaneerauslain mukaisessa menettelyssä. Sopimussaneeraukset on perinteisesti mielletty suurien yritysten saneeraustarpeen ratkaisijana, mutta valitsin tarkastelun kohteeksi niiden käytön pk-yrityksissä, joista suomalainen yrityskenttä pääasiassa muodostuu. Tutkimus on lainopillinen ja keskityn saneerauksen aineellisoikeudelliseen puoleen. Saneerauksen liiketaloudellinen puoli jää tutkimuksen ulkopuolelle. Saneerauksen tulisi aina perustua liiketaloudelliseen tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Saneerauksessa pitää tehostaa yrityksen liiketoiminnallista puolta. Tämän lisäksi rahoitusta joudutaan järjestelemään uudelleen. Liiketoimintaa voidaan pyrkiä tehostamaan erilaisin yritys- ja henkilöstöjärjestelyin. Rahoituksen uudelleenjärjestelyssä voidaan käyttää esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä: laina-ajan pidentäminen, korkojen ja lainakulujen pienentäminen, lainapääomien leikkaus ja lainapääoman konvertointi omaksi pääomaksi tai pääomalainaksi. Käytetyjen saneerausratkaisujen suhteen ei ole suurta merkitystä sillä, mikä saneeraustapa valitaan. Merkittävimmät erot saneeraustapojen välillä ilmenevät niiden oikeusvaikutuksissa. Legaalisaneerauksen etenemisestä ja oikeusvaikutuksista säädetään yrityssaneerauslaissa. Laissa määritellään, mitä oikeusvaikutuksia on menettelyn alkamisella, minkälaisin keinoin voidaan velkojien oikeuksiin puuttua ja minkälaiset oikeusvaikutukset on menettelyssä laaditulla saneerausohjelmalla. Saneerausmenettelyn aloittamisen keskeisin oikeusvaikutus on rauhoitusajan alkaminen. Lakiin on otettu säädökset siitä, miten saneerausohjelma tai yksittäinen velkajärjestely saadaan raukeamaan ja mitkä ovat raukeamisen seuraukset. Kun taas sopimussaneerauksissa samanlaiset oikeusvaikutukset pyritään tarvittavin osin saavuttamaan sopimuksilla, joihin sovelletaan sopimus- ja velvoiteoikeudellisia sääntöjä. Sopimussaneerauksen yhteydessä pystytään sopimaan rauhoitusajasta. Sopimukseen otetaan yleensä ehdot siitä, kuinka saneeraussopimus saadaan raukeamaan ja mahdollisesti sovitaan rahoittajien keskinäisistä suhteista. Ongelmaksi tällaisten ehtojen kohdalla nousee, voidaanko asioista sopia ja missä määrin tällaiset sopimukset sitovat ulkopuolisia tahoja. Sopimussaneerauksissa saattaa rahoittajalle syntyä riski siitä, että sitä sovitellaan oikeustoimilain perusteella tai sitten saneerauksen perusteella syntyy rikosoikeudellinen vastuu tai vahingonkorvausvastuu. En kuitenkaan pidä näitä merkittävinä riskeinä käytännössä, jos toimitaan asianmukaisesti ja oikeusjärjestystä noudattaen. Niin sopimussaneerauksiin kuin legaaliseen saneeraukseen sisältyy takaisinsaantiriski. Saneeraussopimuksilla pystytään saavuttamaan tarpeellisin osin hyvin pitkälle legaalisen saneerauksen mukaiset oikeusvaikutukset, joten rahoittajalle ei synny sellaista riskiä sopimusperusteisesta saneerauksesta, että tämä ohjaisi hakeutumaan legaalisen menettelyn piiriin. Sopimussaneerauksella voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä legaalisaneerauksen verrattuna, minkä toivoisi johtavan niiden yleistymiseen. Sopimussaneerausten heikkoutena on niiden edellyttämä yksimielisyys. Pk-yritysten kohdalla niiden käyttökelpoisuutta rajoittaa jossain määrin yrityksen koko ja siitä seuraavat rajoitteet. Pienimissä yrityksissä niin toiminnan kuin rahoituksen järjestelyvara on pienempi kuin suurissa yrityksissä, lisäksi pk-yritysten perinteisesti luottolaitosten ja vakuuksien varaan perustuva rahoitus tuottaa hankaluuksia. Uskon sopimussaneerausten tästä huolimatta yleistyvän pk-yrityksissäkin sitä mukaan, kun niiden rahoitusratkaisut ja -lähteet kehittyvät. Edellytyksenä on kuitenkin, että rahoittajat saadaan paremmin tietoiseksi sopimussaneerauksen hyödyistä ja mahdollisuuksista ja näin heidän asennoituminen saneerausta kohtaan saadaan positiivisemmaksi.