Browsing by Author "Väre, Roosa"

Kolmikantasuhteeseen perustuva rahoitusleasingjärjestely muodostuu tavarantoimittajan ja leasingantajan välillä tehtävästä kauppasopimuksesta sekä leasingantajan ja leasingottajan välillä tehtävästä vuokrasopimuksesta, jota kutsutaan tässä tutkielmassa rahoitusleasingsopimukseksi. Rahoitusleasingsopimuksen ominaispiirteiden vuoksi leasingottajan oikeusasema voi muistuttaa leasingkohteen omistajan oikeusasemaa. Tämän seurauksena voidaan kysyä, onko rahoitusleasingsopimuksessa tosiasiassa kyse vuokrasta vai kaupasta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten rahoitusleasingsopimuksen vuokran- ja kaupanluonteisuuden väliseen rajanvetoon suhtaudutaan ensinnäkin Suomen ja toiseksi Yhdysvaltojen vero-oikeudessa. Tähän liittyen tutkielmassa selvitetään, mitä eroja ja yhteneväisyyksiä kyseisten valtioiden oikeuskäytännössä ilmenee rahoitusleasingsopimuksen tulkintaan liittyen. Toiseksi tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten leasingantajaa ja leasingottajaa verotetaan Suomessa rahoitusleasingjärjestelyyn liittyen silloin, kun rahoitusleasingsopimusta pidetään toisaalta vuokranluonteisena, toisaalta kaupanluonteisena. Tutkielmassa tarkastellaan myös rahoitusleasingsopimuksen kirjanpitokäsittelyä, mikä on tutkimuskysymyksen kannalta olennaista etenkin Suomessa vallitsevan verotuksen ja kirjanpidon vahvan sidonnaisuuden vuoksi. Tutkielmassa havaittiin, että rahoitusleasingsopimuksen luokittelu vaikuttaa osapuolten verotukseen etenkin menon ja tulon jaksotuksen osalta. Leasingantajalla on oikeus tehdä leasingkohteen hankintamenosta verotuksessa poistoja vain vuokranluonteisessa leasingissa, kun taas kaupanluonteisessa leasingissa oikeus hankintamenon poistoihin on leasingottajalla. EVL 54.2 §:n sisältämä poistojen kirjanpitosidonnaisuutta koskeva vaatimus voi kuitenkin aiheuttaa haasteita, mikäli rahoitusleasingsopimuksen vero-oikeudellinen tulkinta eroaa osapuolten noudattamasta kirjanpitokäytännöstä, eikä poistoihin verotuksessa oikeutettu osapuoli ole tehnyt leasingkohteen hankintamenosta poistoja kirjanpidossaan. Leasingsopimuksen vuokran- ja kaupanluonteisuuden välisen rajanvedon osalta tutkielmassa havaittiin, että Suomen oikeuskäytännössä painotetaan osapuolten liiketoimelle antamaa oikeudellista muotoa, ja vuokrasopimukseksi muotoiltu rahoitusleasingsopimus katsotaan lähtökohtaisesti vuokrasopimukseksi myös verotuksessa. VML 28 §:n veronkiertosäännös on tullut leasingjärjestelyjen osalta sovellettavaksi toistaiseksi harvoin. Yhdysvaltojen vero-oikeudessa sen sijaan painotetaan liiketoimen taloudellista sisältöä, ja liiketoimelle annettu oikeudellinen muoto on substance over form -periaatteen mukaisesti toissijaista. Yhdysvalloissa leasingsopimusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota ensinnäkin siihen, kumpi osapuoli saa hyväkseen leasingkohteen omistamiseen liittyvät hyödyt ja kantaa siitä koituvat riskit. Toisaalta arvioidaan, onko osapuolilla ollut verotuksesta riippumaton liiketaloudellinen peruste leasingjärjestelyyn ryhtymiselle, jolloin tarkastellaan etenkin järjestelyn voittopotentiaalia sekä sen suhdetta saataviin verohyötyihin. Suomen oikeuskäytännössä leasingsopimuksen ehdoista ainoastaan leasingkohteen automaattinen siirtyminen leasingottajan omistukseen leasingkauden päätyttyä sekä leasingottajalla oleva leasingkohteen lunastusvelvollisuus vaikuttavat voivan johtaa leasingsopimuksen kaupanluonteisuuteen verotuksessa. Lunastusvelvollisuutta koskevan ehdon osalta oikeuskäytäntö on kuitenkin ollut vakiintumatonta. Yhdysvaltojen oikeuskäytännön valossa selvin osoitus leasingsopimuksen kaupanluonteisuudesta on leasingkohteen omistusoikeuden siirtyminen leasingottajalle joko automaattisesti, lunastusvelvollisuuden myötä tai osto-option nojalla silloin, kun osto-option toteutuminen on leasingsopimuksen tekohetkellä vähintään kohtuullisen varmaa. Suomessa taas leasingsopimukseen sisältyvä osto-optio ei pääsääntöisesti johda leasingsopimuksen kaupanluonteisuuteen verotuksessa. Leasingantajan ja leasingottajan verotusta tarkastellaan tässä tutkielmassa vain tuloverotuksen osalta, eli arvonlisäverotusta koskevia kysymyksiä ei tutkielmassa käsitellä. Tutkielma keskittyy lisäksi vain yhden valtion verotusoikeuden sisällä toteutettaviin rahoitusleasingjärjestelyihin, ja rajat ylittävien järjestelyjen tarkastelu on rajattu tutkielman ulkopuolelle. Tutkielmassa käytetään lainopillista eli oikeusdogmaattista metodia sekä soveltuvin osin oikeusvertailevaa menetelmää.