Browsing by Author "Vailaranta, Maija"

Tutkimuksessa tarkastellaan eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välistä jäämistöoikeudellista suhdetta niissä tilanteissa, joissa eloonjääneellä puolisolla on oikeus vedota perintökaaren 3 luvun 1a §:n 2 momentin mukaiseen asunto- ja asuntoirtaimistosuojaan. Tämä niin sanottu vähimmäisoikeus on riippumaton rintaperillisen jakovaatimuksesta ja testamentinsaajan oikeudesta. Kun kuolleelta puolisolta jäi oikeudenomistajina sekä eloonjäänyt puoliso että lakiosaansa vaativa rintaperillinen, kilpailevat jäämistöoikeudellisista intresseistä kaksi perinteisesti vahvaa oikeutta. Eloonjääneen puolison jäämistöoikeudellinen suoja rajoittaa rintaperillisen oikeutta toteuttaa perintönä saamansa omaisuuden täydellinen omistusoikeus. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle selvittämällä niitä syitä, joiden perusteella vahvana pidettyyn ja perinteisesti vain täydellisenä omistusoikeutena toteutuvaksi katsottuun lakiosaan kajottiin antamalla eloonjääneelle puolisolle vastikkeeton hallintaoikeus tiettyyn kuolinpesän omaisuuteen. Ajallisesti pitkän lainsäädäntötyön ja useamman eri sääntelyvaihtoehdon jälkeen päädyttiin sanamuodollisesti verrattain yksinkertaiseen vähimmäisoikeussääntelyyn. Eloonjääneen puolison asemaa parantaneen perintökaaren vähimmäissuojasäännöksen voimaantulon yhteydessä vuonna 1983 ei myöskään tehty muutoksia rintaperillisen lakiosaa koskevaan sääntelyyn. Lainsäädännöllisiä uudistuksia tehtäessä tulisi kuitenkin uudistuksen heijastusvaikutus muuhun sääntelyyn kuitenkin ottaa huomioon mahdollisimman tarkasti. Näin ei ole täysin tyydyttävästi vähimmäisoikeussäännöksen kohdalla tapahtunut. Jotta eloonjäänyt puoliso voi vedota vähimmäisoikeuteensa, tulee ensin määritellä hallintaoikeuden sisältö, kohde ja rajat sekä selvittää hallintaoikeussuojan edellytysten olemassaolo ja se, miten vastuu vähimmäisoikeuden alaisesta omaisuudesta jakautuu rintaperillisen ja eloonjääneen puolison kesken. Laki ei anna selvää vastausta siihen, miten kuolinpesän omaisuus jaetaan silloin, kun jäämistö koostuu ainoastaan eloonjääneen puolison vähimmäisoikeuden alaisesta omaisuudesta ja jäämistöä ovat jakamassa lakiosaperillinen ja testamentin saaja. Silloin, kun perittävä on disponoinut omaisuudestaan mortis causa kolmannen tai eloonjääneen puolison hyväksi, eikä kaikkien kuolinpesän osakkaiden oikeuksia pystytä toteuttamaan samanaikaisesti, on selvitettävä, mistä omaisuudesta rintaperillisen lakiosa maksetaan ja kenen toimesta. Kolmannen hyväksi tehdyn testamentin tilanteessa jakosäännöksistä ollaan oikeusoppineiden kesken lähes yksimielisiä. Sen sijaan silloin, kun testamentti on tehty eloonjääneen puolison hyväksi, vähimmäissuojan ja lakiosasääntelyn vaikutus testamenttisaantoon on epäselvempi. Lisäksi kysymys vähimmäisoikeuden vaikutuksesta lakiosan laskemiseen on tulkinnanvarainen. Eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välisen jäämistöoikeudellisen suhteen jännitteet näyttävät ratkeavan suurimmaksi osaksi tuomioistuimia rasittamatta ennen kaikkea pesänselvittäjä ja –jakaja -instituution olemassa olon vuoksi. Tästä huolimatta perintökaaren kokonaisuudistusta viime vuosikymmenen puolella pohtineessa työryhmässä nousi vaatimus myös eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välien selkeyttämisestä lainsäädäntöön tehtävin muutoksin. Tutkimuksessa luodaankin lopuksi katsaus näihin lainsäädännöllisiin uudistusesityksiin ja siihen keskusteluun, jota asiasta on käyty. Lainsäädännöllistä uudistusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä, sillä perintökaaren kokonaisuudistus on poistettu vireillä olevien asioiden listalta.