Browsing by Author "Valtonen, Heli"

Perintökaaren (PK) 3:1a.2:n mukaan leski saa pitää rintaperillisten jakovaatimuksesta huolimatta jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan lesken kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly lesken varallisuuteen. Vähimmäissuojan sisältö määräytyy käyttöoikeustestamentin tulkintaohjeena toimivan PK 12 luvussa säädetyn mukaisesti. Tutkielmassa tarkastellaan PK 3:1a.2:n asumissuojasäännöstä puolisoiden keskinäisen asuntoon välittömästi liittyvän suunnittelun näkökulmasta, kun puolisoilla on pyrkimys parantaa lesken asumissuojaa suhteessa kuolleen puolison rintaperillisiin. Lesken asumissuojaintressi on jaettu kahteen osaan: ensinnäkin intressi asumissuojan päätöshetkellä pitää tietty asunto hallinnassaan (pysyvyys) ja toisaalta suojan kestäessä hänelle voi tulla tarve vaihtaa asunto olosuhteiden muuttuessa sopivampaan (joustavuus). Suunnitteluun liittyvä ennakoitavuuden ongelma on tarkastelussa keskeinen, ja siviilioikeudellisen oikeusaseman tarkastelun ohella veronäkökulma huomioidaan. Lesken lakimääräisessä asumissuojassa on aukkokohtia. Monet lesken asumissuojaan suoraan liittyvien kysymysten oikeudellinen epäselvyys jo itsessään hankaloittaa etukäteissuunnittelua sen lisäksi, että tulevat tosiasialliset olosuhteet voivat olla arvaamattomia. Tutkielman perusteella on selvää, että PK 3:1a.2:n suojassa on merkittävä aukko etenkin lesken tarvitessa joustoa: leskellä ei ole mahdollisuutta vaihtaa asuntoa PK 3:1a.2:n oikeus voimassa pysyen. Lisäksi leskellä on vain rajalliset mahdollisuudet parantaa asumissuojaansa puolison kuoleman jälkeen, ja nämä kaikki toimet johtavat joka tapauksessa lesken oikeusaseman heikkenemiseen verrattuna PK 3:1a.2:n suojaan. PK 3:1a.2 turvaa lesken asunnon pysyvyyden varsin kattavasti, mutta joustavuusvaje voi johtaa tosiasiallisesti pysyvyyden uhkaan suoja-aikana, kun PK 3:1a.2 raukeaa lesken muuttaessa olosuhteiden pakosta asunnosta pois. Etukäteissuunnittelun rooli tulee ilmi juuri kontrastista lakimääräisen suojan ja lesken omien toimintamahdollisuuksien sekä etukäteen tehtyjen omistus- tai käyttöoikeusjärjestelyjen vaikuttavuuden välillä. Sekä vastikkeettomilla inter vivos - että mortis causa -järjestelyillä voidaan merkittävästi parantaa lesken asumissuojaa. Keinojen keskinäinen paremmuus riippuu yksittäisestä tilanteesta, mutta tutkielman perusteella testamentti on sekä instrumenttina itsessään että testamentilla muotoiltavien monien mahdollisten ehtojen ansiosta ennakoitavuuden kannalta sekä verotuksellisesti elinaikana toteutettua järjestelyä joustavampi. Omistaja-aseman hintana on veroseuraamus, joka tulee ottaa huomioon lesken asumissuojan pysyvyyden mahdollisena uhkana. Käyttöoikeutta muokkaavilla järjestelyillä, etenkin testamentilla, on mahdollista muokata lesken PK 12 luvun mukaista suojaa sisällöllisesti lesken eduksi, mutta suunnittelu edellyttää tarkkuutta monesta näkökulmasta ollakseen lopputulokseltaan tarkoituksenmukainen. Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2012:90 korostaa edelleen suunnittelun roolia. Silti epäselvyyttä on edelleen monista etukäteissuunnittelun lopulliseen pysyvyyteen liittyvistä kysymyksistä silloin, kun rintaperilliset tekevät lakiosavaatimuksen. Perusteltua on, ettei suunnittelu saisi kääntyä itseään vastaan niin, että lesken asumissuoja olisi ollut parempi ilman suunnittelutoimia. Lesken nykyistä asumissuojaa tulee kehittää. Leskelle tulisi myöntää oikeus tarvittaessa vaihtaa asunto ilman PK 3:1a.2:n suojan lakkaamista. Muutos voisi olla osa arvomääräisen periaatteen korostamista muutenkin niin, että lesken ja rintaperillisen välinen oikeussuhde olisi kokonaisuudessaan ennakoitavampi ja myös rintaperillisen kannalta nykyistä tasapainoisempi. Tämä edistäisi myös osapuolten keskinäistä sopimuskykyä. Samalla suunnittelun rooli lesken asumissuojan parantamisessa vähenisi entisestään.