Browsing by Author "Vanne, Elina"

Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida lakitekstin säätämishistorian ja tulkinnan, oikeustieteellisen kirjallisuuden sekä aihetta koskevan käräjä- ja hovioikeuskäytännön perusteella, millainen perillisen käyttäytyminen voi konstituoida perintökaaren 15:4:n mukaisen perusteen poistaa perilliseltä oikeus lakiosaansa. Tutkimusnäkökulma on pääasiassa lainopillinen, minkä lisäksi tutkimus tukeutuu oikeushistoriaan ja oikeusvertailuun. Lisäksi tutkimus on siinä mielessä empiirinen, että oikeustapausaineiston tarkastelu on olennainen osa sitä. Tämä kuitenkin johtuu lähinnä aihetta käsittelevän kirjallisuuden vähyydestä, eikä tavoitteena ole ollut muodostaa kattavaa kuvaa PK 15:4:n reaalisesta soveltamiskäytännöstä. Perinnöttömäksi tekemistä koskeva säännös on kulkenut käytännössä saman sisältöisenä mukana perintökaaren esitöissä aina 1930-luvulta lähtien, ja PK 15:4 on säilynyt muuttumattomana perintökaaren voimaantulosta 1.1.1966 lähtien. Perhe- ja jäämistöoikeudellisten lainsäädäntöratkaisujen tulisi kestää aikaa, mutta PK 15:4:n sanamuodon perustelut olivat alun perinkin hyvin suppeat, ja siitä esitetyt tulkinnat ovat muuttuneet useaan otteeseen viimeisten 55 vuoden aikana. Lainkohdan soveltamisen lopputulos on näin ollen nykyäänkin hyvin vaikeasti ennustettavissa, mikä on ongelma niin perittävän kuin perillisenkin kannalta. Soveltamiskäytännössä myös annetaan varsin vähän tilaa testamenttioikeuden johtavalle periaatteelle, PK 11:1:ssä ilmaistulle perittävän tahdon kunnioittamiselle. Rikosperusteinen perinnöttömäksi tekeminen vaatii pääsääntöisesti, että perillinen on tullut tuomituksi yhdestä tai muutamasta vakavasta rikoksesta tai lukuisista, pitkän ajan kuluessa tehdyistä vähäisemmistä rikoksista vähintään ehdolliseen vankeuteen. Toisaalta esimerkiksi pelkkä sakkorangaistukseen johtanut lieväkin pahoinpitely on riittänyt perusteeksi, kun rikos kohdistui perittävään itseensä. Kunniattomassa ja epäsiveellisessä elämässä on pääroolissa useimmiten perillisen liiallinen alkoholinkäyttö ja etenkin tämän seurannaisvaikutukset perilliseen itseensä ja tämän lähipiiriin. Myös esimerkiksi vakava sopimusrikkomus perittävän kanssa tehtyyn kauppaan liittyen on katsottu riittäväksi perusteeksi, joskin tässä tapauksessa tuomioistuin nimenomaisesti totesi, ettei kyse ole sananmukaisesti perillisen kunniattomasta ja epäsiveellisestä elämästä. Tällainen fundamentaalisesti arvostussidonnainen peruste perinnöttömäksi tekemiselle on monella tapaa hyvin ongelmallinen, ja ehdotankin sen poistamista lainsäädännöstä. Perinnöttömäksi tekeminen ei edellytä, että perittävä itse tai joku hänen läheisensä on ollut rikoksen kohteena, vaan rikoksen tai kunniattoman ja epäsiveellisen elämäntavan on ainoastaan tullut ”syvästi loukata” jompaakumpaa tahoa. De lege ferenda ehdotan muun muassa, että perinnöttömäksi tekeminen sidottaisiin yksin-omaan perittävään tai tälle läheiseen henkilöön kohdistuneeseen rikokseen, kuten esimerkiksi Norjassa on tehty. Yleisesti ottaen lakiosasuoja nähdäkseni perustelee itsensä nyky-yhteiskunnassa lähinnä vuosisataisella germaanis-romaanisella perinteellä sekä rintaperillisten tasa-arvolla, enkä näe syitä, miksei lakiosaoikeudesta voitaisi luopua kokonaan. Realistisin välitön lainsäädäntöratkaisu PK 15:4:n moniin ongelmiin olisi lakiosaoikeuden rajoittaminen esimerkiksi kolmas- tai neljäsosaan laskennallisesta perintöosuudesta sekä katon säätäminen lakiosan suuruudelle, mistä jälkimmäinen on toteutettu Norjassa jo 1970-luvulla. Samalla KKO:n tulisi antaa uusi, paremmin PK 15:4:n tulkintaa ohjaava ennakkoratkaisu, tai vähintäänkin alempien oikeusasteiden tulisi alkaa soveltaa lainkohtaa yhdenmukaisemmin. Tapausten harvinaisuus kuitenkin tekee tästä ongelmallista.