Browsing by Author "Vasama, Elsa"

Kartellien vahinko-olettamasta säädetään kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista annetun lain (9.12.2016/1077) 2.3 §:ssä, jonka mukaan kartellin oletetaan aiheuttaneen vahinkoa, jollei rikkomiseen syyllistynyt muuta näytä. Tämä laissa säädetty olettama eli legaalinen presumptio on tämän tutkielman keskipisteenä. Ensilukemalta yksinkertaiselta vaikuttava oikeusnormi sisältää useita oikeudellisesti merkittäviä kysymyksiä, jotka olettamaa koskevan säännöksen kielellisen ilmaisun perusteella jäävät kuitenkin avoimiksi ja aidosti tulkinnanvaraisiksi. Normin perusteella ei esimerkiksi saada yksiselitteistä vastausta siihen, mitä käsitteillä kartelli, vahinko tai rikkomiseen syyllistynyt ylipäänsä vahinko-olettaman kontekstissa tarkoitetaan. Olettama kääntää todistustaakan kartellin vahingottomuudesta lähtökohtaisesti kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausasian vastaajalle. Tämä merkitsee poikkeusta yleisestä siviiliprosessuaalisesta pääsäännöstä, jonka mukaan näyttötaakka on lähtökohtaisesti vahingonkorvausasian kantajalla. Rikkomiseen syyllistyneellä on oikeus kumota olettama. Vahinko-olettamanormi kuitenkin vaikenee täysin siitä, kuinka vahvaa näyttöä asiassa on esitettävä, jotta olettama on tosiasiallisesti kumottavissa. Nämä kysymykset jäävät kansallisen prosessiautonomian piiriin. Vastaavaa vahinko-olettamasäännöstä ei kansallisessa laissa tai oikeuskäytännössä aikaisemmin ollut. Vahinko-olettaman normipohja on Euroopan parlamentin ja neuvoston marraskuussa 2014 antamassa direktiivissä 2014/104/EU tietyistä säännöistä, joita sovelletaan jäsenvaltioiden ja Euroopan unionin kilpailuoikeuden säännösten rikkomisen johdosta kansallisen lainsäädännön nojalla nostettuihin vahingonkorvauskanteisiin (vahingonkorvausdirektiivi). Tämä tuo tutkielmaan väistämättä EU-oikeudellisen ulottuvuuden. Oman haasteensa tutkimukselle tuottaa Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja tutkielman aiheeseen liittyvän keskeisen sääntelykehikon monitasoisuus sekä vahingonkorvausdirektiivin paikoittainen vaikeaselkoisuus ja vastakkaisiin suuntiin tähtäävät tavoitteet. Tutkielmassa pyritään lainopillista metodia hyödyntäen ensinnäkin selvittämään, mikä on vahinko-olettaman sisältö ja milloin sitä sovelletaan. Toisekseen, tutkimuksen tavoitteena on vastata siihen, kuinka vahvaa näyttöä vahingonkorvausasiassa olisi esitettävä, jotta kartellien vahinko-olettama tulee kumotuksi. Kolmanneksi, tutkielmassa arvioidaan sitä, minkälainen vaikutus vahingonkorvausdirektiivin implementoinnilla yleisesti ottaen on kilpailuoikeuden yksityisoikeudelliseen täytäntöönpanoon kartellitapausten kannalta, etenkin direktiivin tavoitteiden ja vahinko-olettaman valossa. Tutkielmassa esitetyin perustein vahinko-olettamaa olisi johdonmukaisinta soveltaa kaikkiin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101(1) artiklan mukaisiin kilpailunrajoitusmenettelyihin. Vahingon käsitettä tulisi tulkita laajasti taloudellisessa kontekstissa, eikä sen voida katsoa tarkoittavan ainoastaan hintavaikutuksen muodossa ilmenevää vahinkoa. Vahingonkorvausvastuu olisi johdonmukaisinta kohdentaa seuraamusmaksua vastaavalla tavalla. Vahinko-olettamaa pitäisi soveltaa kantajamyönteisesti. Vastaajan tulisi siten esittää asiassa laajaa ja yksityiskohtaista todistelua, jotta asiaa käsittelevä tuomari voisi vakuuttua kilpailunrajoituksen vahingottomuudesta. Tutkielmassa ehdotetaan, että näyttökynnys tulisi asettaa niin sanotun abstraktin, uskottavan näyttöasteen ylärajalle, kuitenkin siten, ettei asiassa vaadita täyttä näyttöä. Sanotun näyttöasteen ylärajoille asettuva näyttökynnys olisi kantajamyönteinen, edistäisi preventiivistä pelotetavoitetta ja samanaikaisesti vastaaja säilyttäisi direktiivin takaaman oikeutensa kumota olettama. Lisäksi tällaisen näyttövaatimuksen voidaan katsoa kunnioittavan prosessioikeuden ja vahingonkorvausoikeuden päätavoitteita. Samalla noudatetaan myös kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen johtavaa periaatetta, joka tutkimuksessa on periaatteiden punninnan kautta määritetty tehokkuusperiaatteeksi. Tutkielmassa arvioidaan, että vahinko-olettaman merkitys yksittäisenä säännöksenä on vahingonkorvauskanteiden menestymisen kannalta rajallinen. Se saattaa kuitenkin joissain tapauksissa edesauttaa korvauskanteen menestymistä. Tutkimuksessa esitetyn arvion mukaan myöskään vahingonkorvausdirektiivin implementoinnin osalta ei ole odotettavissa radikaalia muutosta, sillä vahingonkorvausdirektiivi on pitkälti kodifiointia Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä vakiintuneista linjauksista. Tutkimus aiheesta on tärkeä, sillä siitä ei vielä tähän päivään mennessä ole esitetty ainakaan vakiintunutta tulkintaa. Lisäksi olettama on nähty suomalaiseen oikeusperinteeseen soveltumattomana. Tutkielmassa esitetyt huomiot ovat ensiasteen havaintoja siitä, minkälaisia käytännön vaikutuksia vahingonkorvausdirektiivin implementoinnilla ja vahinko-olettamalla voi tulevaisuudessa olla. Kun sen soveltamiseen liittyviä kysymyksiä ja kumottavuutta selvitetään tarkemmin, kartelliasioihin liittyvien vahingonkorvausoikeudenkäyntien ennakoitavuus paranee. Vahinko-olettaman käytännön merkitys täsmentyykin vasta tulevina vuosina, kun sen käytöstä on soveltamiskokemusta ja tulkintaratkaisuja tuomioistuimista. Tästä huolimatta vahinko-olettaman sisältöä, soveltamista ja mahdollisia käytännön vaikutuksia on syytä arvioida jo tässä vaiheessa.