Browsing by Author "Vilkko, Emmi"

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaista hovioikeusprosessia suullisen todistelun keventämisen näkökulmasta. Tutkimuskysymyksenä on selvittää, tulisiko Suomen hovioikeusmenettelyssä ottaa käyttöön Ruotsissa omaksuttu järjestelmä, jossa henkilötodistelu otetaan hovioikeudessa vastaan käräjäoikeuden kuva- ja äänitallenteelta. Todistelutallenteiden hyödyntäminen merkitsisi, että alioikeudessa kuultuja henkilöitä ei pääsääntöisesti kutsuttaisi enää hovioikeuteen uudelleen kuultaviksi, ellei heille ilmaantuisi tarvetta esittää lisäkysymyksiä. Tutkielman kohdetta lähestytään Suomen nykyisen hovioikeusmenettelyn ongelmista ja uudistustarpeista käsin. Järjestelmä, jossa rikosasian näyttö otetaan vastaan kahteen kertaan eri oikeusasteissa, on ongelmallinen paitsi prosessiekonomian vaatimuksen myös todistelun luotettavuuden ja saatavuuden näkökulmasta. Muutoksenhakumenettelyn aikaa vievin ja kallein vaihe on todistelun uudelleen vastaanottaminen suullisessa käsittelyssä. Hovioikeudessa esitettävää näyttöä onnistutaan harvoin rajaamaan pelkkään riitaiseen todisteluun, jolloin asianosaisia ja todistajia kuullaan yleensä samassa laajuudessa kuin alioikeusvaiheessakin. Hovioikeudessa alkuperäisestä rikostapahtumasta on kulunut aikaa pahimmillaan useita vuosia, mistä luonnollisesti seuraa, etteivät kuultavat henkilöt enää muista tapahtuman yksityiskohtia. Ongelmia ilmenee käytännössä myös todistelun saatavuudessa, kun kaikkia asianosaisia tai todistajia ei välttämättä onnistuta saamaan hovioikeuteen uudelleen kuultaviksi. Suomessa todistelutallenteiden käyttöön on perinteisesti suhtauduttu varauksellisesti. On arvioitu, ettei menettely luontevasti soveltuisi suomalaiseen prosessikulttuuriin, jonka yhtenä peruselementtinä voidaan pitää oikeudenkäynnin suullisuutta ja välittömyyttä. Todistelun välittömyyden on nähty ilmentävän niin kutsuttua parhaan todistusaineiston periaatetta ja edistävän siten todistusharkinnan luotettavuutta. Välittömyydellä on tulkittu olevan myös itseisarvoista merkitystä oikeudenkäynnin kontradiktorisuuden täydentäjänä. Todistelutallenteet eivät mahdollistaisi reaaliaikaista vuoropuhelua ja täydentävien kysymysten esittämistä kuultavalle henkilölle, mikä vaikeuttaisi todistajanlausuntojen uskottavuuden selvittämistä hovioikeudessa. Vaikka menettely edellyttäisi lievennyksiä välittömyysperiaatteen soveltamiseen muutoksenhakuasteessa, todistelutallenteiden käyttöönotto tarjoaisi suomalaiselle rikosprosessille myös useita etuja. Jos suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa vastaan tallenteilta, todistajia ei lähtökohtaisesti tarvitsisi kutsua samassa asiassa uudelleen kuultaviksi. Hovioikeudet säästyisivät kutsumisen aiheuttamalta vaivalta ja tavoittamisongelmilta, jolloin pääkäsittelyjä ei tarvitsisi nykyisessä laajuudessa peruuttaa henkilöiden poisjäännin vuoksi. Rikosasian todistajat ja asianomistajat välttyisivät uudelleen kuulemisen aiheuttamalta rasitukselta, ja esimerkiksi seksuaalirikosten uhrit pääsisivät aloittamaan toipumisprosessinsa aikaisemmin. Todistelutallenteiden kenties tärkeimmät hyödyt liittyisivät todistajankertomusten näyttöarvon säilyttämiseen ja oikeudenhoidon instanssijaon selkiyttämiseen. Todistelutallenteiden käyttöönoton myötä hovioikeudella olisi mahdollista vastaanottaa todistelu sinä alkuperäisessä muodossa, jossa se on käräjäoikeudessakin esitetty. Samalla hovioikeus voisi keskittyä toteuttamaan sille oikeusastejaossa annettua tehtävää, joka on ennen kaikkea alioikeuden ratkaisujen kontrollointi ja niissä ilmenneiden mahdollisten virheiden oikaiseminen.