Browsing by Author "Virtanen, Tarmo"

Tutkielman tarkoituksena on rikoslainopillisen tarkastelun kautta käsitellä ns. itsepesun rangaistavuutta Suomessa erityisesti kriminalisoinnin näkökulmasta. Rahanpesu on ollut Suomessa rangaistavaa vuodesta 1994 lähtien, jonka jälkeen kriminalisointisäännökset ovat kehittyneet huomattavasti laaja-alaisemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi. Itsepesun kriminalisoinnissa on kyse viimeisimmästä rahanpesukriminalisointien muutoksesta, joka on astunut voimaan 1.5.2012. Itsepesu säädettiin rangaistavaksi kansainvälisten velvoitteiden seurauksena sekä huumausaine- että järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Kriminalisointi toteutettiin rajoitetusti lainsäädäntöteknisesti uudella tavalla lisäämällä rikoslain 32 luvun 11 §:n rajoitussäännökseen momentti, jonka mukaan esirikoksen tekijä tai osallinen voidaan tuomita törkeästä rahanpesusta, jos rahanpesu muodostaa rikoskokonaisuuden olennaisimman ja moitittavimman osan ottaen huomioon tekojen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus. Tutkimus alkaa rahanpesurikoksiin yleisesti liittyvien seikkojen tarkastelulla. Ensimmäiseksi tarkastellaan rahanpesuprosessia yleisellä tasolla. Rahanpesun kriminalisointeja on tarkasteltava kansainvälisessä kontekstissa rahanpesukriminalisointien kansainvälisen taustan vuoksi. Näin ollen jatkan tutkimustani rahanpesua koskevien kansainvälisten sopimusten sekä rahanpesun vastaisen työryhmän toiminnan tarkastelulla. Tarkastelu painottuu etenkin itsepesun kriminalisointivelvoitteisiin. Tämän jälkeen käsitellään rahanpesun ja kätkemisrikosten välistä suhdetta sekä rahanpesurikosten rangaistavuuden alan laajentumista, jotta itsepesu voidaan ilmiönä sijoittaa osaksi laajempaa rahanpesuun liittyvää kontekstia. Laajemman kontekstin luomisen jälkeen tarkastellaan itsepesun rankaisemattomuuteen liittyviä lähtökohtia ja esitellään seikat, joilla itsepesun rangaistavuutta ollaan yleisesti perusteltu. Tämän jälkeen tarkastellaan itsepesun rangaistavuuden alaa nykyisessä oikeustilassaan. Itsepesusäännöstä ei ole tiedettävästi sovellettu oikeuskäytännössä vielä kertaakaan ja säännöksen soveltamistilanteiden lukumäärän on arvioitu jäävän suhteellisen vähäiseksi, joten lain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen soveltamisohjeiden merkitys on erityisen korostunut. Rahanpesua koskevien kansainvälisten sopimusten asettamien vaatimusten mukaan itsepesun kriminalisointivelvoitteista poikkeaminen on mahdollista, jos kansalliset perusperiaatteet tai -käsitteet muodostavat tosiasiallisen esteen kriminalisoinnin toteuttamiselle. Näin ollen tarkastelun kohteena on lainkonkurrenssioppi, ne bis in idem -periaate, itsekriminointisuoja, syyttömyysolettama sekä yleiset kriminalisointiperiaatteet itsepesun kriminalisoinnin ja kansainvälisiin sopimukseen sisältyvien turvalausekkeiden näkökulmasta. Itsepesun kriminalisoinnin kannalta kyseiset periaatteet näyttäytyvät tietyissä tapauksissa ongelmallisina, joten tutkimuksessa pyritään selvittämään muodostavatko ne tosiasiallisen itsepesun kriminalisoinnille. Viimeiseksi esitetään itsepesun rangaistavuutta koskevia de lege ferenda -argumentteja.Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että itsepesun kriminalisointi on ongelmallinen tarkasteltujen periaatteiden näkökulmasta, mutta ei kuitenkaan suoraan niiden vastainen. Näin ollen nykyistä oikeustilaa on pidettävä jokseenkin asianmukaisena, eikä rajoitussäännöksen kumoamista tai itsepesun dekriminalisointia voida nähdäkseni pitää tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona. Tästä huolimatta itsepesun rangaistavuuden ala on myös nykyisessä oikeustilassa vaikeaselkoinen ja ennakoimaton, joten oikeustilan selventäminen oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön tai lainsäädännön avulla on tarpeellista.