Browsing by Author "Vuorela, Miikka"

Suomen nykyinen virallinen oikeustilasto alkaa vaiheittain 1800-luvun loppupuolelta, kun sen kerääminen annettiin uusien viranomaisten hoidettavaksi. Tilastollisen Päätoimiston aloittama rikollisuustilasto alkaa vuonna 1891 ja vankeinhoitohallituksen kokoama vankilukutilasto kymmenen vuotta aikaisemmin, vuonna 1881. Käsillä olevan tutkielman tarkoituksena on ollut kerätä ja työstää prokuraattorin kertomussarjan pohjalta aikasarja, joka ulottaisi oikeustilaston niin kauas historiaan, kuin mahdollista. Sarjan julkaiseminen aloitettiin Keisarillisen Suomen Senaatin prokuraattorin toimesta vuonna 1839, mutta se saavutti lopullisen muotonsa vasta vuonna 1842. Tämä on ensimmäinen kerta, kun sarjan sisältämien tietojen pohjalta kootaan yhtenäinen tilasto. Aikasarja alkaa vuodelta 1842 (vankilukutietojen osalta vuodelta 1843) ja se jatkuu katkeamattomana aina vuoteen 1890 saakka. Kerätty tilasto jatkaa käytettävissä olevaa virallista oikeustilastoa ajallisesti lähes viidelläkymmenellä vuodella taaksepäin. Tarkasteluajanjaksolla tuomioistuimiin tulleiden rikosasioiden laatu muuttui merkittävästi. Valtion aseman vahvistuessa siirtyi valvonnan painopiste pois moraalista kohti yleisempiä yhteiskunnallisia intressejä. Myös rikollisuuden alueellisessa rakenteessa tapahtui kehitystä, kun väestö alkoi hiljalleen muuttaa kaupunkeihin. Rikollisuuden määrässä suhteessa maan väkilukuun ei sen sijaan tapahtunut suuria muutoksia. Oikeusjärjestelmä eli murroskautta myös rangaistusten mittapuulla. Asenneilmapiirin ja lainsäädännön muutosten seurauksena perinteisestä ruumiinrangaistuksesta luovuttiin asteittain ja se korvautui vapausrangaistuksella. Kun tarkastelukauden alussa ruumiin- ja kuolemanrangaistukset käsittivät yli 65 prosenttia muista kuin sakkorangaistuksista, oli vastaava luku vuosisadan lopussa vain noin 15 prosenttia. Ehdottomasti merkittävin tilastomuutos tapahtui vuosina 1867–1869 jolloin törkeiden rikosten määrä kasvoi räjähdysmäisesti, mutta laski nopeasti entiselle tasolleen. Omaisuusrikosten määrä kasvoi, mutta väkivaltaisuus väheni. Kysymys oli suurista nälkävuosista, jotka aiheuttivat kansalle yhden sen historian vaikeimmista yhteiskunnallisista kriiseistä. Tutkielmassa muutosta arvioidaan kriminologian klassisten selitysmallien kautta ja havaitaan, etteivät ne kykene selittämään sitä. Tuomioistuintilaston luotettavuutta horjuttamalla pureudutaan piilorikollisuuden ongelmaan, jonka selvittämiseksi tarvitaan kokonaisvaltaisempia tulkintavaihtoehtoja. Nälkävuodet aiheuttivat merkittäviä muutoksia paitsi yksilöiden, myös yhteiskunnan rakenteiden ja kulttuurin tasolla. Näistä tärkeimmät olivat nälän ja kuoleman aiheuttama asenneilmapiirin turtuminen, katastrofin aiheuttamat tilaisuusrakenteen ja oikeuslaitoksen toiminnan muutokset sekä rikollisten tekojen ja rangaistusten arvomuutokset. Tämän projektin myötä avautuu merkittäviä kysymyksiä oikeushistorialliselle ja kriminologiselle jatkotutkimukselle. Ensimmäisessä vaiheessa nyt kerätty aineisto on yhdistettävä olemassa oleviin tilastoihin. Siten käytettävissä olisi vuodesta 1842 nykypäivään ulottuva kattava oikeustilasto, joka mahdollistaisi laajat ja monipuoliset aikasarja-analyysit Tilasto tarjoaisi myös lukuisia mahdollisuuksia yksittäisten muutosten tutkimiselle, kuten nälkävuosien esimerkillä osoitetaan. Tutkielmassa käydään läpi prokuraattorin kertomuksien pohjalta kerätyn oikeustilaston sisältöä ja käyttökelpoisuutta tutkimuksen lähdeaineistona. Siinä myös luodaan normatiivisen ja tilastollisen aineiston pohjalta kokonaisvaltainen yleiskuva aikakauden rikosoikeudellisesta järjestelmästä. Lopuksi tietoa käytetään konkreettisesti hyväksi, kun nälkävuosien rikollisuuden muutoksia analysoidaan paitsi kriminologian teorioiden, myös laajempien ja tulkinnanvaraisempien selitysvaihtoehtojen kautta.