Browsing by Author "Vuoria, Hanna"

Tutkielman aiheena on EU-oikeuteen perustuva palautuskanne, jossa yksityinen taho (kantaja) vaatii jäsenvaltiolta (vastaaja) hyvitystä palautuksen muodossa. Vaatimus perustuu jäsenvaltion langettamaan maksuvelvollisuuteen, joka on osoittautunut unionin perussopimusten tai muiden säädösten vastaiseksi. Jäsenvaltioilla on lähtökohtainen palautusvelvollisuus, kun kansallinen viranomainen on perinyt veron tai julkisoikeudellisen maksun ilman toimivaltaa ja vastoin unionin oikeutta. Palautusvelvollisuus voi aiheutua esimerkiksi tullimaksua vaikutukseltaan vastaavan maksun taikka syrjivän sisäisen veron perimisestä. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) mukaan jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Palautuksen suorittaminen yksityiselle tapahtuu kansallisen prosessiautonomian periaatteen mukaisesti kansallisia menettelysäännöksiä noudattaen. Tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteet asettavat rajat jäsenvaltioiden toimivallalle prosessioikeuden alalla, ja Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) onkin puuttunut useisiin palautuskanteisiin sovellettaviin menettelyllisiin säännöksiin. Tuomioistuin on ottanut kantaa esimerkiksi prosessuaalisia määräaikoja sekä todistelua koskeviin kansallisiin käytäntöihin. Palautuskanne on EU-oikeudellinen oikeussuojakeino, jolla pyritään varmistamaan, ettei EU:n jäsenvaltio vastaanota oikeudetonta hyötyä sen rikottua unionin oikeutta. Palauskanne on verrattavissa EU-oikeudelliseen vahingonkorvauskanteeseen, jolla pyritään neutralisoimaan jäsenvaltion EU-oikeuden vastaisen toimen tai laiminlyönnin taloudelliset vaikutukset. Yksityinen taho voi esittää palautus- ja vahingonkorvausvaatimukset rinnakkaisina vaateina samassa oikeudenkäynnissä. Korvaus- ja palautusvelvollisuutta koskevat unionin oikeudessa kuitenkin hyvin erilaiset edellytykset. EUT:n oikeuskäytännössä on todettu, että ainoa jäsenvaltiolle avoin puolustautumiskeino palautusvaatimusta vastaan on vyörytykseen vetoaminen tilanteessa, jossa yksityinen taho on siirtänyt maksuvelvollisuuden eteenpäin kolmannelle taholle ja palautus muodostuisi yksityisen kannalta perusteettomaksi. Perusteetonta etua koskevat opit ovat tutkimuskohteen kannalta olennaisia yhtäältä, koska jäsenvaltion maksusuorituksesta saama hyöty on katsottavissa perusteettomaksi eduksi, joka on vastaanotettu yksityisen tahon kustannuksella. Toisaalta, mikäli yksityinen on turvautunut maksusuorituksen vyöryttämiseen, yhteys sen ja jäsenvaltion välillä on katkennut, ja palautus välittömästi maksuvelvolliselle merkitsisi sen hyötymistä oikeudettomasti. Unionin oikeudessa on tunnustettu vyörytykseen vetoamisen ongelmallisuus ja asetettu puolustuksen hyväksymiselle tiukat kriteerit. Kansallisella tasolla voidaan sallia vyörytys-puolustuksen soveltaminen, joskin tehokkuusperiaatteen mukaisesti tulee huolehtia, ettei palautuksen saaminen muodostu yksityisen tahon kannalta suhteettoman vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi. Merkittävimmät ongelmat vyörytykseen vetoamisessa liittyvät näyttöseikkoihin. Vyörytyksen ja palautuksen perusteettomuuden välillä ei ole suoraa yhteyttä, joten yhteyden osoittaminen edellyttää perusteellista markkina-analyysia ja näyttövaikeuksien ylittämistä. Palautuskanne on unionin oikeuden hajautetun täytäntöönpanon väline. EU:n intressissä on välttää tilanteet, joissa unionin oikeuden rikkominen hyödyttää jäsenvaltiota taloudellisesti. Viime kädessä kyse on unionin oikeuden tehokkuudesta sekä yksityisten tahojen EU-oikeuksien toteutumisesta. EUT on antanut palautuskannetta koskevia ennakkoratkaisuja runsaasti viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Ratkaisulinja osoittaa tuomioistuimen voimistuvan halun varmistaa, että jäsenvaltio joutuu palautusvelvolliseksi suhteessa maksuvelvolliseen yksityiseen. Tutkimuskohdetta on käsitelty kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa verrattain vähän huolimatta sen käytännön merkityksestä. EUT on esittänyt viime vuosina merkittäviä palautuskannetta ja etenkin vyörytykseen vetoamista koskevia kannanottoja. Vyörytys-puolustus on ajankohtainen myös kilpailuonrikkomustapauksissa, joskin puolustuskeinoa käsitellään tutkimuksessa ainoastaan liittyen EU-oikeudelliseen palautusvaatimukseen.