Browsing by Author "Wallin, Riikka-Maria"

Terveydenhuollon jakautuminen julkiseen ja yksityiseen sektoriin on Suomessa vakiintunut. Julkisen terveydenhuollon järjestää kunta, mutta myös yksityiset palveluntarjoajat voivat tarjota terveyden- ja sairaanhoidon palveluja. Tällaista vapailla markkinoilla toimivaa palvelua tarjoavat esimerkiksi lääkärikeskukset. Yksityisen lääkärikeskuksen ja sen asiakkaana olevan yksityishenkilön välille syntyy sopimussuhde. Sopimussuhde syntyy niin sanotusti kolmikantaisena, sillä sen osapuolina ovat lääkärikeskuksen ja asiakkaan lisäksi lääkärikeskuksen palveluksessa tai siellä itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva lääkäri. Asiakkaan vastaanottava lääkäri huolehtii sopimuksen päävelvoitteen, eli potilaan hoitamisen, täyttämisestä, kun lääkärikeskus puolestaan vastaa muun muassa ajanvarauksista ja laskutuksesta. Lääkärit ovat asiantuntijapalveluntarjoajia. Asiantuntijapalvelusopimukset ovat toimeksiantosopimuksia, joissa toimeksisaaja sitoutuu ajamaan toimeksiantajansa etuja. Koska lääkärikeskuksen sopimuskumppanina on yksityishenkilö, tulee sopimussuhdetta tarkastellessa ottaa muun lainsäädännön ohella huomioon kuluttajansuojasäännökset. Tutkielmassa tarkastellaan lääkärikeskuksen ja potilaan välisen sopimussuhteen syntymistä tarjous-vastaus –mallin kautta sekä vakioehtosopimuksena. Toimeksiantosopimuksille on tyypillistä, että toimeksisaaja saa vapaasti valita keinot toimeksiannon täyttämiseksi. Potilaalle on kuitenkin lainsäädännössä turvattu laajat oikeudet, joista ei ilman hyväksyttävää perustetta voi poiketa. Keskeisin tällaisista potilaan oikeuksista on itsemääräämisoikeus, joka luo pohjan koko lääkärin ja potilaan väliselle hoitosuhteelle, ja rajoittaa olennaisesti lääkärin itsenäisiä toimintamahdollisuuksia. Potilasta tulee hoitaa yhteisymmärryksessä hänen kanssaan, mikä tarkoittaa, että potilaan suostumus on hoitotoimenpiteiden luvallisuuden edellytys. Potilaalla on myös oikeus kokonaan kieltäytyä hänelle suunnitellusta hoidosta tai tutkimuksista, jolloin lääkärin on mahdollisuuksien mukaan hoidettava häntä muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä ja potilaan itsensä hyväksymällä tavalla. Itsemääräämisoikeudesta voidaan poiketa eräillä laissa erikseen säädetyillä perusteilla. Itsemääräämisoikeutta tulisi kuitenkin aina pyrkiä kunnioittamaan, joten lakia on sen rajoitusperusteiden osalta tulkittava suppeasti. Eräs tapa käyttää itsemääräämisoikeutta on hoitotahdon laatiminen. Hoitotahdolla potilas voi määrätä hoidostaan etukäteisesti sellaisten tilanteiden varalta, kun hän ei pysty enää ilmaisemaan omaa tahtoaan esimerkiksi sairauden tai onnettomuuden takia. Potilaan tiedonsaantioikeus on eräs olennainen itsemääräämisoikeuden turvaava oikeus. Potilaan oikeus saada itseään ja hoitoaan koskevaa tietoa perustaa lääkärille tiedonantovelvollisuuden. Tiedonantovelvollisuudet ovat tyypillisiä myös muille asiantuntijapalveluntarjoajille, joskin lääkärin velvollisuus perustuu laissa säädettyyn potilaan oikeuteen. Potilaan tiedonsaantioikeutta voidaan tarkastella niin sanotun informed consent –doktriinin kautta, jossa potilas antaa hoitoonsa tietoon perustuvan suostumuksen. Jos potilas ei saa tarpeellista tietoa, ei suostumus ole pätevä, eikä hoito näin ollen ole luvallista. Potilaan tiedonsaantioikeuteen voidaan puuttua joillakin erikseen säädetyillä perusteilla. Tällaisia ovat potilaan puutteellinen tahdonmuodostuskyky, hengen tai terveyden vakava vaarantuminen sekä muu erittäin tärkeä yksityinen tai yleinen etu. Koska potilaan tiedonsaantioikeus mitä suuremmissa määrin turvaa potilaan itsemääräämisoikeutta, on myös näitä rajoitusperusteita tulkittava suppeasti. Lääkärin velvollisuudet potilasta kohtaan perustuvat enimmäkseen lakiin, mutta myös sopimusoikeudelliset periaatteet ja eettiset normit ja ohjeet ohjaavat lääkärin toimintaa. Lääkärin tulee huolehtia paitsi omien velvollisuuksiensa täyttämisestä, myös siitä, että potilaan oikeudet toteutuvat hoitosuhteessa riittävällä tavalla.