Browsing by Author "Yli-Hemminki, Esko"

Työn tavoite on ymmärtää mahdollista rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan muutosta Suomessa 2020-luvulla. Tutki-muskysymys on, miten suomalaisen kriminaalipolitiikan muutos teoriassa tapahtuu. Tähän liittyvät kysymykset: miten muutok-sen alku (eli murros) kriminaalipolitiikassa ilmenee ja miten se voi syventyä kriminaalipolitiikan muutokseksi. Muutos tarkoit-taa koko kriminaalipoliittisen syväkulttuurin, eli rikosoikeusteorian ja sen ideologisen perustan muuttumista. Ensimmäisessä luvussa kerrotaan, mitä kriminaalipolitiikka käsitteenä tarkoittaa, miten se on Suomessa erityisesti 1960-luvulta eteenpäin kehittynyt sekä mitkä ovat sen ideologiset juuret (pohjoismainen oikeus, realismi, pragmatismi ja hyvinvointi-valtio). Tämän jälkeen siirrytään kuvaamaan rationaalisuutta ja humaaniutta kriminaalipolitiikan keinoja ohjaavina arvoina. Yleistavoitteena esitetään minimoimis- ja jakamistavoitetta. Rangaistusteoria ohjaa kriminaalipolitiikkaa. Rangaistusteorian yleiskuvan jälkeen avataan välilliseen yleispreventioon pohjautuvaa rangaistusteoriaa. Arvojen, yleistavoitteen ja rangaistusteo-rian kautta voidaan ymmärtää, millainen kriminaalipolitiikka on muutoksen tai ainakin murroksen kohteena. Kolmannessa luvussa annetaan kriminaalipolitiikan tasoteoria. Kriminaalipolitiikka ei muutu kerralla. Murroksesta kriminaali-politiikassa voi kuitenkin seurata kokonaisvaltiainen muutos murroksen syvennettyä. Tasoteoria tarkastelee muutoksen tapah-tumista. Ensimmäisellä eli käytännöllisen kriminaalipolitiikan tasolla kyse on politiikasta ja kriminaalipolitiikan yhteiskunnalli-sesta päätöksenteosta. Toinen taso on teoreettisen kriminaalipolitiikan taso. Siellä sijaistee tieteellinen lähestymistapa krimi-naalipolitiikkaan. Myös arvot ja tavoitteet sijaitsevat siellä käytännöllistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavina. Kolmas ja syvin taso on rikosoikeusteoreettisen syväkulttuurin taso. Se muodostuu rikosoikeusteorioista eli rangaistus- ja kriminalisointiteoriasta ja merkittävimmistä kriminaalipolitiikkaa ohjaavista käsitteistä. Neljäs luku keskittyy muutoksen ja murroksen etenemisen kuvaamiseen. Muutos etenee ja hidastuu tasojen välisten suhteiden seurauksena. Itse murrosta lähdetään paikantamaan nykyisen kriminaalipoliittisen politisoitumisen kautta. Erityisesti rangais-tuspopulistinen argumentaatio on vaikuttanut kriminaalipolitiikan politisoitumiseen. Merkittävinä murroksen käytännön ilme-nemisinä esille tuodaan median rooli rikollisuutta muokkaavien käsitysten tuottajana, anti-intellektualismi asiantuntijoiden vähät-telynä ja uhrikeskeisen kehityksen tuottama asiantuntijoiden roolin heikkeneminen. Erityisen aseman murroksessa saa rangais-tusten koventaminen ”yleiseen oikeustajuun” vedoten. Murroksen syvenemistä kuitenkin hidastavat asiantuntijoiden mahdolli-suus vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan sekä hyvinvointivaltion ideologia. Muutosta kuvataan siis tasoteorian avulla. Muutoksen katsotaan tapahtuvan kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettinen syväta-son muututtua. Tämä voi tapahtua, kun kriminaalipolitiikan murros syvenee kriminaalipolitiikan rikosoikeusteoreettiselle syvä-tasolle ja muuttaa sen teoreettisia ja käsitteellisiä olettamia. Suomessa eletään kriminaalipolitiikan murrosta, joka ilmenee kriminaalipolitiikan politisoitumisena. On mahdollista, että murros syvenee tulevaisuudessa muutokseksi.