Browsing by Author "af Schultén, Marius"

EU:n päästökauppajärjestelmä uudistuu perusteellisesti direktiivin 2009/29/EY astuessa voimaan 1.1.2013. Päästökauppajärjestelmän kenties keskeisin muutos liittyy päästöoikeuksien jakoon: kasvihuonepäästöille asetetaan ensimmäistä kertaa EU-laajuinen, vuotuinen kokonaispäästökatto ja huutokaupan merkitys päästöoikeuksien jakomekanismina lisääntyy, sillä Euroopan komission tavoitteena on tehdä huutokaupasta pääasiallinen jakomekanismi vähentämällä asteittain päästöoikeuksien ilmaisjakoa siten, että se kattaisi vuoteen 2020 mennessä enää 30 % päästöoikeuksista. Ilmaisjaon vähentämiseen liittyy kuitenkin riski ns. hiilivuodon lisääntymisestä, sillä huutokauppa lisää päästökaupasta yhtiöille koituvia kustannuksia, minkä seurauksena yhtiöille saattaa muodostua kannattavammaksi siirtää tuotantoaan EU:n päästökauppajärjestelmän ulkopuolisiin maihin. Hiilivuotoriskin torjumiseksi uusi päästökauppadirektiivi sisältää tiettyjä hiilivuodon torjuntaan tähtääviä mekanismeja, joista merkittävin on päästöoikeuksien ilmaisjako sellaisille teollisuussektoreille, joiden Euroopan komissio katsoo olevan erityisen herkkiä hiilivuodolle. Tutkielman tarkoituksena on arvioida EU:n uudistetun päästökauppajärjestelmän ja sen ilmaisjaolle perustuvien hiilivuodontorjuntamekanismien tehokkuutta eli sitä, miten hyvin ne todella vastaavat hiilivuotoriskin asettamaan haasteeseen ja vaikuttaako hiilivuoto-ilmiö ja sen torjunta toisaalta EU:n päästökauppajärjestelmän yleisiin tavoitteisiin eli kustannustehokkaiden päästönvähennysten aikaansaamiseen ja päästöjen kustannusten sisäistämiseen osaksi yhtiöiden päätöksentekoa. Tutkielmassa arvioidaan myös niitä mahdollisia ongelmia, joita uudistettu päästökauppajärjestelmä hiilivuodontorjuntamekanismeineen saattaa aiheuttaa EU:n muiden tavoitteiden ja politiikkojen kannalta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tutkielmassa uudistettua päästökauppajärjestelmää analysoidaan viidestä näkökulmasta: 1) yhteensopivuus EU:n valtiontukilainsäädännön kanssa; 2) yhteensopivuus EU:n perustamissopimuksen 191(2) artiklan mukaisen aiheuttamisperiaatteen kanssa; 3) dynaamisen tehokkuuden toteutuminen; 4) yhteensopivuus EU:n kilpailupolitiikan ja sen tavoitteiden kanssa; 5) hiilivuodon torjunnan tosiasiallinen tehokkuus. Analyysin perusteella nykyisessä päästökauppajärjestelmässä on havaittavissa useita heikkouksia. Hiilivuotosektorit, jotka saavat 100 % päästöoikeuksistaan ilmaiseksi, on määritelty varsin laajasti, minkä seurauksena päästöoikeuksia myönnetään kokonaisuudessaan ilmaiseksi myös sellaisille teollisuussektoreille, joiden tosiasiallinen hiilivuotoriski on alhainen. Tämä on ongelmallista niin aiheuttamisperiaatteen kuin dynaamisen tehokkuuden kannalta. Sektoreita ei myöskään ole määritelty niiden tuottamien tuotteiden markkinoiden perusteella, minkä seurauksena ilmaisjako saattaa aiheuttaa kilpailuetua hiilivuotosektorille tilanteessa, jossa sen tuotteet ovat osittain substituutteja ei-hiilivuotosektorin tuotteiden kanssa. Ilmaisjakojärjestelmä saattaa myös lisätä markkinaepävarmuutta suhteessa puhtaasti huutokaupalle perustuvaan järjestelmään, mikä puolestaan on omiaan heikentämään kannustimia innovaatioille. On lisäksi epäselvää, ehkäiseekö ilmaisjakojärjestelmä riittävällä tavalla sellaisten sektoreiden hiilivuotoriskiä, joiden mahdollisuus vähentää päästöjä kustannustehokkaasti on rajallinen. Sektorikohtaisesti laskettavat vertailuarvot, joiden perusteella ilmaiseksi jaettavien päästöoikeuksien määrä määräytyy, eivät nimittäin huomioi sektoreiden tulevaa päästönvähennyskapasiteettia, minkä vuoksi vertailuarvot saattavat muodostua tietyille sektoreille muita ankarammiksi. Analyysin pohjalta tutkielmassa on tuotu esille kaksi vaihtoehtoista tapaa kehittää EU:n päästökauppajärjestelmän hiilivuodontorjuntamekanismiin liittyviä heikkouksia. Poliittisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoisin vaihtoehto olisi kehittää järjestelmää ilmaisjaolle perustuvan hiilivuodontorjuntamekanismin puitteissa. Tällöin kyettäisiin todennäköisesti ratkaisemaan merkittävimmät aiheuttamisperiaatteen, dynaamisen tehokkuuden sekä kilpailupoliittisten tavoitteiden toteutumiseen liittyvät ongelmat, mutta hiilivuodon torjumisen tehokkuutta ei merkittävästi kyettäisi lisäämään. Toisena vaihtoehtona tutkielmassa on esitetty kokonaan huutokaupalle perustuvaa järjestelmää, jossa hiilivuotoriskiä torjuttaisiin myöntämällä huutokauppatuloista suoraa taloudellista tukea hiilivuotosektoreiden päästöjenvähennysinvestointeihin. Kyseinen vaihtoehto vaikuttaisi tutkielman perusteella teoreettisesti jopa ilmaisjaolle nojaavaa järjestelmää tehokkaammalta niiden viiden näkökulman kannalta, joiden pohjalta tutkielma on kirjoitettu. Kokonaan huutokauppaan siirtyminen saattaisi kuitenkin aiheutua käytännöllisiä vaikutuksia ja olisi poliittisesti vaikea toteuttaa. Selvää kuitenkin on, että EU:n päästökauppajärjestelmän hiilivuodontorjuntamekanismeja on syytä kehittää nykyisestä, mikäli järjestelmän tavoitteiden tehokas saavuttaminen halutaan turvata.