Browsing by Issue Date

Edellytykset tyytyä vangitun juttuun ovat määritelty vankeuslain 2:2§:ssä. Tyytymisen johdosta vangittuna oleva tuomittu aloittaa suorittamaan rangaistustaan jo ennen tuomion lainvoimaiseksi tulemista. Tuomio tulee lainvoimaiseksi syyksi lukemisen ja rangaistuksen osalta, joiden osalta tuomittu menettää oikeutensa hakea muutosta. Vastavalitusoikeus säilyy, vaikka tuomioon tyydyttäisiin. Tyytymisen oikeusvaikutukset ovat näin ollen merkittävät. Tyytymisilmoitus voidaan antaa ilman avustajan läsnäoloa, mutta avustajalle on ilmoitettava tyytymisilmoituksen vastaanottamisesta. Oikeuskäytännön perusteella vankilan viranomaisten on varmistuttava siitä, että tuomittu todella ymmärtää tyytymisen oikeusvaikutukset. Kynnys oikeusvaikutusten ymmärtämiseen voi olla eri tasolla esimerkiksi alaikäisten ja täysi-ikäisten kohdalla. Työssä pohditaan miten viranomaiset varmistuvat siitä, että tyytymisen oikeusvaikutukset ovat ymmärretty ja mikä on avustajan rooli tyytymisilmoituksen antamisessa. Lopuksi työssä vertaillaan oikeudenkäymiskaaren mukaista tyytymistä vankeuslain mukaiseen tyytymiseen. Tyytymisten välillä on eroja sen osalta, mihin juttuun voidaan tyytyä, milloin tuomion täytäntöönpano alkaa sekä mitä oikeusvaikutuksia tyytymisestä seuraa.

Terrorismi on maailmanlaajuisesti yksi keskeisimmistä kansainvälisen turvallisuuden uhkakuvista. Terrorismin näkyvin ja vakavin ilmenemismuoto on terrori-isku, mutta huomattava osa ajankohtaisesta terroristisesta toiminnasta on erilaisista terrorismin tukitoimista muodostuvaa rikollisuutta, jonka uhkaa ovat kohottaneet muun muassa vierastaistelijailmiö ja radikaali-islamistisen propagandan nousu. Tutkimuksessa tutkitaan terrorismin tukitoimiin kohdistuvan rikosoikeudellisen sääntelyn tavoitteita sekä sääntelyyn liittyviä erityispiirteitä rikosoikeuden yleisten oppien näkökulmasta. Tutkimusaihetta lähestytään selvittämällä terrorismin tukitoimia koskevan rikosoikeudellisen sääntelyn taustaa ja kriminaalipoliittisia tavoitteita. Lisäksi tutkitaan, miten sääntely on sovitettavissa perinteiseen rikosoikeusjärjestelmään huomioiden sen yritys- ja osallisuusopilliset periaatteet. Tutkimus on rikosoikeustieteellinen ja omaksuttu lähestymistapa on rikosoikeusdogmaattinen tutkimus, johon sekoittuu kriminaalipoliittisen tutkimuksen ja de lege ferenda -tyyppisen tutkimuksen aineksia. Tukitoimien kohdalla on ensinnäkin kyse itsenäisistä rikoksista omilla tunnusmerkistöillään, mutta myös päärikosta edeltävästä vaiheesta, jossa rikosvastuu syntyy, vaikka päärikosta ei tapahdu. Tukitoimien kohdalla näennäisesti hyväksyttävä menettely voi synnyttää rikosvastuun silloin, kun sillä pyritään valmistelemaan tai edistämään terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen toteuttamista. Tukitoimia on kriminalisoitu valmistelu- ja edistämistyyppisillä tekotapatunnusmerkistöillä liittyen muun muassa terrorismirikoksen valmisteluun, terroristiryhmän toimintaan osallistumiseen, koulutukseen, värväykseen ja matkustamiseen. Tukitoimien osalta rikosvastuuta on laajennettu sekä toiminnan etumaastoon että rikoksen avunantoa etäisempiin toiminnan muotoihin rikosoikeuden yritys- ja osallisuusopeista poikkeavalla tavalla. Sääntely on saanut osakseen kritiikkiä erityisesti terroristiryhmän toimintaan osallistumisen kriminalisoinnin osalta, sillä säännöstä on pidetty liian yleisluontoisena ja rikosvastuuta liialti laajentavana. Terrorismin tukitoimien rikosoikeudellisessa sääntelyssä on piirteitä, joita ei voida pitää tyypillisinä tai välttämättä edes toivottuina suomalaisessa rikosoikeudessa yleisten oppien kannalta. Sääntelyn erityispiirteitä voidaan selittää lainsäädännön kytköksillä kansainvälisiin velvoitteisiin ja sen myötä aiheutuneella sääntelyn kerrostuneisuudella. Erityispiirteet ovat perusteltavissa sillä, että sääntelyn kohteena on systemaattinen ja järjestäytynyt terroristinen toiminta, johon lainsäädännöllä on voitava puuttua jo valmistelu- ja edistämisvaiheessa terrorismin päärikosten estämiseksi. Rikosoikeudellinen vastuu täytyy myös voida kohdistaa niihin terroristiryhmän jäseniin, jotka toimivat olennaisessa roolissa terrori-iskujen taustalla mutta jotka eivät osallistu itse päätekoon.

Työntekijän kouluttaminen on tärkeää yhä nopeammin muuttuvilla työmarkkinoilla. Etenkin erilaiset muutostilanteet esimerkiksi yrityksen toiminnassa vaikuttavat työnantajan velvollisuuteen tarjota koulutusta työntekijöilleen. Tässä lainoppia ja oikeusvertailua hyödyntävässä tutkielmassa selvitetään, miten Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa työnantajan koulutusvelvollisuus ilmenee etenkin irtisanomistilanteissa ja kuinka laaja koulutusvelvollisuus vertailuvaltioissa on. Työnantajan koulutusvelvollisuuden realisoivat syyt on johdettavissa irtisanomisperusteista. Jokaisen vertailuvaltion lainsäädännössä irtisanomisperusteisiin on nimittäin sisällytetty jonkinlainen työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus, jonka toteutumista arvioidaan yleensä työtehtävien vähentyessä tai loppuessa esimerkiksi taloudellisista syistä. Koulutusvelvollisuuden realisoivat syyt on jaettavissa taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin sekä uudelleenjärjestelyihin. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt voivat olla työnantajasta ja työntekijästä riippumattomia syitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi yrityksen taloudelliseen tilanteeseen tai sen tuotantoon. Uudelleenjärjestelyt voivat puolestaan olla esimerkiksi pelkästään työnantajan aloitteesta tapahtuvia tuotantosuunnassa tapahtuvia muutoksia. Työnantajan koulutusvelvollisuus irtisanomistilanteiden näkökulmasta jakautuu kaikissa vertailuvaltioissa kahteen eri kategoriaan. Ensimmäisenä koulutusvelvollisuus ilmenee irtisanomisperusteiden arvioinnin yhteydessä. Tällaisen koulutusvelvollisuuden soveltamisalan arvioinnissa vaikuttaa esimerkiksi kokonais- ja kohtuullisuusarviointi. Toisena työnantajan koulutusvelvollisuus voi ilmetä työntekijän irtisanomisen jälkeen tai tämän irtisanomisajan kuluessa. Tämän koulutusvelvollisuuden osa-alueen soveltamisarvioinnissa puolestaan vaikuttaa monet eri tekijät, kuten työnantajayrityksen koko, työntekijöiden ikä sekä työsuhteen laatu.

Kilpailuoikeudellisilla menettelyillä on merkittävä vaikutus niiden kohteena olevan yrityksen oikeusasemaan. Euroopan unionin ("EU") komissiolla ja kansallisilla kilpailuviranomaisilla on asetuksen 1/2003 myötä laajat tutkintavaltuudet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ("SEUT") 101 ja 102 artikloissa säädettyjen kilpailunrajoitusten selvittämiseksi. Lisäksi näillä toimeenpanevilla viranomaisilla on valta määrätä rikkominen lopetettavaksi, edellyttää yrityksiltä rakenteellisia ja toiminnallisia korjaustoimenpiteitä ja asettaa sakkoja paitsi aineellisten kilpailusääntöjen rikkomisesta, myös menettelyn aikana tapahtuvista rikkeistä. Yritysten oikeusasemaa suojaavat puolustautumisoikeudet, jotka perustuvat unionin perusoikeuskirjaan, EU:n sekundaarilainsäädäntöön ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä vahvistettuihin yleisiin periaatteisiin. Oikeusvaltioperiaatteen merkitys EU:n oikeudessa on kasvanut unionin tuomioistuimen vahvistettua, että siihen voidaan vedota oikeudellisena argumenttina ratkaisun perusteluissa. Unionin tuomioistuin on viime vuosina ratkaissut useita tapauksia, jotka tarkentavat käsitteen soveltamisalaa. EU:n oikeusvaltiokäsitys ei ole yksinomaa muodollinen, vaan siihen sisältyy myös aineellisia elementtejä, kuten oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan. Oikeusvaltioperiaatteen merkitystä kilpailuoikeudelle nimenomaan puolustautumisoikeuksien kannalta on erityisen kiinnostava tarkastella, sillä sekä oikeusvaltioperiaatteen että puolustautumisoikeuksien tarkoitus on suojata yksilöä hallinnolliselta mielivallalta. Tässä tutkielmassa kartoitetaan yritysten menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia ja niiden sisältöä ja soveltamisalaa kilpailuoikeudellisessa kontekstissa. Tutkielmassa pohditaan, millaisia kysymyksiä unionin tuomioistuimen tulkintalinja herättää tarkasteltaessa menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta, ja arvioidaan, onko oikeuskäytännössä saavutettu asianmukainen ja oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta hyväksyttävä tasapaino yritysten oikeuksien ja viranomaisten toimivaltuuksien välille. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, miten unionin kilpailuoikeudellisten sääntöjen tehokkuuden turvaamista on käytetty puolustautumisoikeuksien argumenttina puolustautumisoikeuksien rajoittamiselle, ja arvioidaan tehokkuusperiaatteen soveltamista kilpailuoikeudessa prosessiautonomian kannalta. Tutkielman johtopäätöksenä on, että vaikka oikeusvaltioperiaatetta ei olekaan suoraan sovellettu unionin tuomioistuimen menettelyllisiä puolustautumisoikeuksia koskevassa oikeuskäytännössä kilpailuoikeuden kontekstissa, monet sen osatekijät on otettu riittävästi huomioon puolustautumisoikeuksien alaa käsiteltäessä. Puolustautumisoikeuksien ja toimivaltuuksien tasapainon turvaamisen kannalta olisi suotavaa, että viranomaisten toimivaltuuksien harmonisoinnin yhteydessä harkittaisiin myös puolustautumisoikeuksien harmonisointia.

Kuluttajien kiinnostuessa yhä enemmän tuotteiden vastuullisuudesta yritykset pyrkivät markkinoimaan tuotteitaan erilaisilla vastuullisuusväitteillä. Väitteiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan aina ole riittävästi osoitettu tai markkinointi antaa kokonaisuudessaan harhaanjohtavan kuvan kuluttajalle. Harhaanjohtavan markkinoinnin osalta Suomessa on käsitelty oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa laajasti esimerkiksi ympäristöväitteitä, mutta eläinten hyvinvointiväitteet ovat jääneet vähemmälle huomille. Tutkielma käsittelee harhaanjohtavaa markkinointia koskien eläinten hyvinvointia kuluttajansuojan ja sopimattoman menettelyn näkökulmasta. Tutkielmassa pyritään selvittämään, minkälainen eläinten hyvinvointia koskeva markkinointi muodostuu harhaanjohtavaksi sekä millä tavalla oikeustilaa voitaisiin kehittää, jotta parannettaisiin kuluttajien riittävää tiedonsaantia eläinten hyvinvoinnista ja yritysten reilua kilpailua. Tutkielman kannalta keskeistä markkinointisääntelyä ovat kuluttajansuojalaki, laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa, sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi, luomulainsäädäntö sekä elintarvikelainsäädäntö. Markkinointia koskeva sääntely perustuu pitkälti yleislausekkeisiin, minkä takia oikeuskäytännön, itsesääntelyn ja viranomaisohjeiden merkitys tulkinnoissa korostuu. Markkinointisääntelyn lisäksi eläinsuojelulainsäädäntö toimii tutkielmassa keskeisenä lähtökohtana sille, mitä eläinten hyvinvointia markkinoitaessa voidaan odottaa. Keskeisiksi muodostuvat esimerkiksi yleisluontoisten väitteiden sallittavuus ja erilaiset eläinten elintilaa koskevat väitteet. Lisäksi erilaiset vastuullisuusmerkit ovat lisääntyneet markkinoinnissa ja niitä koskevaa sääntelyä myös pyritään tehostamaan. Tarkasti säännellyt merkit, kuten EU:n luomutunnus, ovatkin toimineet hyvänä tapana valvoa ja säännellä eläinten hyvinvoinnin markkinointia. Tutkielmassa käsitellään hyvinvointiväitteitä myös analogisesti ympäristöväitteitä koskevan käytännön kautta. Suomessa on käsitelty ympäristömarkkinointia oikeuskäytännössä paljon, minkä pohjalta voidaan muodostaa yleisiä tulkintalinjoja myös eläinten hyvinvointia koskevien väitteiden harhaanjohtavuudelle. Tutkielman johtopäätöksissä tuodaan esille oikeuskäytännön ja viranomaisohjeiden pohjalta tehtyjä tulkintoja siitä, mitä eläinten hyvinvointia markkinoitaessa on otettava huomioon. Lopuksi myös käsitellään tulevaisuuden kehityssuuntia hyvinvointiväitteitä koskevassa markkinoinnissa sekä eläinsuojelulainsäädännön muuttumisen vaikutuksia markkinoinnin sallittavuuteen. Lisäksi tuodaan esille kehitysehdotuksia oikeustilan parantamiseksi.

Kovenantteja eli luottosopimukseen sisällytettäviä erityisehtoja käytetään turvaamaan luotonantajan asemaa sekä varmistamaan, että luotonsaaja kykenee tulevaisuudessa täyttämään takaisinmaksuvelvoitteensa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan finanssikovenantteja sekä toimintakovenantteihin luettavia informaatiokovenantteja. Finanssikovenantin rikkoutuminen johtaa siihen, että luotonantaja voi ennalta sovitun mukaisesti ryhtyä erilaisiin toimenpiteisiin, vahvimmillaan luottosopimuksen irtisanomiseen. Irtisanominen taas voi johtaa luoton takaisinmaksuun välittömästi. Finanssikovenantteja käytetään tyypillisesti eräännyttämisperusteina sellaisissa tilanteissa, joissa yrityksen taloudellinen asema uhkaa heikentyä. Tällöin finanssikovenantin rikkoutuminen voi olla suoraan tai välillisesti yhteydessä luotonsaajan maksukyvyttömyyteen, jolloin takaisinsaantiriski voi kohota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti TakSL 5 § ja 10 §:n mukaisia takaisinsaantisäännöksiä. TakSL 5 § sisältää yleisen takaisinsaantiperusteen, jonka nojalla oikeustoimi peräytyy, jos sillä on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella. Peräytymisen edellytyksinä pidetään lisäksi velallisen maksukyvyttömyyttä tai oikeustoimen johtamista velallisen maksukyvyttömyyteen, oikeustoimen sopimattomuutta sekä osapuolen vilpillistä mieltä. TakSL 10 §:n nojalla voidaan peräyttää epätavallisin maksuvälinein, ennenaikaisesti tai pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä maksetut maksut, joita ei voida pitää olosuhteisiin nähden tavanomaisina. Finanssikovenantit voivat lisätä takaisinsaantiriskiä sen vuoksi, että ne sidotaan tyypillisesti luotonsaajan maksukykyyn liittyviin tunnuslukuihin. Luottosopimukseen sisällytettävät informaatiokovenantit voivat puolestaan synnyttää luotonantajalle erityistietämyksen luotonsaajan oloista, jolloin eräät takaisinsaantiin liittyvät edellytykset voivat täyttyä varsin helposti. Tilanteessa, jossa luottosopimus irtisanotaan kovenantin rikkoutumisen perusteella voidaan myös tutkia TakSL:n ennenaikaisen maksun kriteeristön täyttymistä. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi sitä, voidaanko finanssikovenantteja joissakin tapauksissa pitää niin yleisinä, että ne täyttäisivät tavanomaisuuden kriteerin, eikä peräytymistä näin ollen tapahtuisi. Kovenantteja sisältäviin luottosopimuksiin liittyy lisäksi keskeisesti TakSL:n läheisyyskriteerin täyttymisen riski, jota sivutaan tässä tutkielmassa. TakSL:n 5 §:n ja 10 §:n mukaisten edellytysten täyttymisen lisäksi tutkielmassa käsitellään sitä, onko luotonantajalla käytettävissään keinoja, joilla takaisinsaantiriskiä voitaisiin pyrkiä minimoimaan.

Forskningsobjektet för denna avhandling är spelaravtalsförhållandet mellan en lagidrottsorganisation och en professionell lagidrottare. I tidigare forskning har främst spelaravtalet i sig behandlats och därmed avtalsparternas rättigheter och skyldigheter, likaså har tidigare forskning betonat till exempel på vilka grunder spelaravtal kan hävas. I detta arbete är forskningsobjektet själva avtalsförhållandet för att på så sätt kunna fördjupa diskussionen angående de faktorer som påverkar avtalsförhållandet samt systematisera rättsverkningarna. Syftet med detta arbete är alltså att fördjupa förståelsen av spelaravtalsförhållandet som helhet och på så vis även lyfta fram hur spelaravtalet används inom förhållandet. Som huvudfokus för forskningen har varit hur de arbetsrättsliga normerna och idrottsrättsliga normerna samspelar när det kommer till problemsituationer. I praktiken är det fråga om hur hur spelarrättighetens anknytning till spelaravtalet, som är ett arbetsavtal, påverkar avtalsförhållandet. Trots att forskningsobjektet är spelaravtalsförhållandet i sig, så går det inte att bortse instrumentet för avtalsparternas samarbete, alltså spelaravtalet. Genom att spelaravtalet behandlas och detta forskningsarbetes första forskningsfråga, om spelaravtal bör anses vara en egen avtalstyp, besvaras så bygger det en brygga till den andra forskningsfrågan. Arbetets andra forskningsfråga bygger på att spelaravtalet i sig bör anses vara en egen avtalstyp med egna särdrag som gör att avtalstypen skiljer sig från andra närliggande avtalstyper. I detta arbete lyfts anknytning av spelarrättigheten till arbetsavtalet fram som den största åtskiljande faktorn. Således förs genom den andra forskningsfrågan fokus mera mot spelaravtalsförhållandet genom att behandla hur spelarrättighetens anknytning till arbetsavtalet mellan spelare och klubb påverkar avtalsförhållandet. Således besvaras två stycken forskningsfrågor i detta arbete. Denna första forskningsfrågan fokuseras på spelaravtalet och denna andra på spelaravtalsförhållandet. Angående den första forskningsfrågan om spelaravtal bör anses vara en egen avtalstyp så argumenteras i detta arbete för att det borde anses vara en egen avtalstyp. Med stöd av tidigare forskning och en djupare betoning på de särdrag som särskiljer avtalstypen från andra liknande avtalstyper går det genom beståndsdelsläran anse att samtliga kriterier fylls för att spelaravtal bör kunna ses som en egen avtalstyp med egna särdrag och säregna rättsverkningar. Som tidigare nämnts står sig spelarrättighetens anknytning till spelarens arbetsavtal som den största särskiljande faktorn från andra så kallade normala arbetsavtal. Hur denna anknytning påverkar spelaravtalsförhållandet systematiseras i detta arbete genom att analysera hur spelaravtals bindande verkan kan fokuseras på endera det gemensamma målet för avtalsförhållandet eller på avtalet i sig. Genom att avtalsparterna fokuserar den bindande verkan på det gemensamma målet kan avtalsparterna genom att lägga lojalitetsplikten i fokus avtala om hur avtalsförhållandet kommer fortsätta eller upplösas. Ifall parterna väljer att fokusera den bindande verkan på avtalet i sig går det att anse att spelaravtals bindande verkan är ännu starkare än i normala arbetsavtalsförhållanden på grund av spelarrättighetens anknytning till spelaravtalet och på grund av de idrottsrättsliga normer som även tillämpas på spelaravtal.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan velkakonversion käyttöä osakeyhtiön velkojen uudelleenjärjestelyssä sekä velkakonversiota nimenomaisesti koskevan lainsäädännön tuomista lakiin de lege ferenda. Velkakonversiota koskevan sääntelyn puutteen vuoksi sen käytössä nojataan listayhtiöiden konversiokäytäntöön sekä saneerausohjelmia koskevaan korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöön, joiden voidaan nähdä puoltavan velkakonversiota de facto velkajärjestelyn keinona yrityssaneerauksessa. Velkakonversion heikon normipohjan ja siitä johtuvan oikeusvarmuuden puutteen vuoksi velkakonversiota on usein hyödynnetty velkojen leikkaamisen uhan alla. Lisäksi konversiota on hyödynnetty sellaisissa listayhtiöissä, joissa konversioon osallistuvan velkojan on mahdollista saada likvidejä osakkeita. Oikeuskirjallisuudessa konversiota sekä osakkeenomistajien konversioon velvoittamista koskevan sääntelyn puuttuminen on nähty systeemisenä virheenä, sillä saneerausohjelmassa velkojen leikkaaminen voi aiheuttaa nurinkurisen lopputuloksen osakeyhtiölain mukaiseen maksunsaantijärjestykseen nähden. Toinen uudelleenjärjestelykehikkomme puute koskee sinänsä kannattavien yhtiöiden velkojen uudelleenjärjestelyä insolvenssimenettelyjen ulkopuolella tukevaa lainsäädäntöä, jolla omaa ja vierasta pääomaa voitaisiin järjestellä tehokkaasti ja joustavasti enemmistöpäätöksin. Tutkimuksen keskiössä on vähemmistövelkojien Holdout-aseman väärinkäytön riskin suhde taloudellisesti tehokkaaseen enemmistöpäätöksentekoon uudelleenjärjestelytilanteissa. Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti velkojen konvertointi edellyttää kunkin sen kohteena olevan velkojan suostumusta, joten konversioon suostumattomat velkojat voivat suorituksia vaatimalla pyrkiä ohittamaan konversioon osallistuvat velkojat maksunsaantijärjestyksessä. Kansainvälisen käytännön mukaan velkakonversio voidaan kuitenkin toteuttaa velkojien enemmistöpäätöksin. Useissa vertailumaissa konversio on mahdollistettu joko kollektiivisen insolvenssimenettelyn yhteydessä tai osakeyhtiölainsäädännöllä, kuten Iso-Britanniassa Scheme of Arrangement-menettelyssä ja Alankomaissa EU:n maksukyvyttömyysdirektiivin toimeenpanevassa erityislaissa. Tutkimuksen alussa velkakonversion normipohjaa tarkastellessa hyödynnetään lainopillista metodia. Tutkimuksen keskiössä on oikeustaloustieteellisen metodin hyödyntäminen tutkittaessa yhtiön intressitahojen, erityisesti velkojien, välisiä suhteita ja niihin kohdistuvaa sääntelyä agenttiongelman näkökulmasta. Velkakonversiosäännöksiä ja niiden sijoittumista lakiin tarkastellaan taloudellisen tehokkuuden kannalta. Velkojien välisiä suhteita nykyisessä sääntelemättömässä oikeustilassa tarkastellaan myös taloustieteellisen peliteorian avulla, jolla voidaan hahmottaa Holdout-riskin ulottuvuudet nykyisessä velkakonversion sääntelemättömässä oikeustilassa. Tässä tutkimuksessa on johdannon jälkeen kolme aihetta käsittelevää päälukua ja lopuksi johtopäätökset. Kussakin pääluvussa käsitellään yhtä tutkimuksen johdannossa esitettyä tutkimuskysymystä. Yhteenvedossa ja johtopäätöksissä esitetään kootusti vastaukset tutkimuskysymyksiin. Tutkielmassa päädytään siihen, että voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti toteutettuna velkakonversion normipohjan huteruus vähentää oikeusvarmuutta merkittävästi. Konversiokäytännöstä huolimatta voimassa olevan oikeuden mukaisesti velkakonversio on sopimusoikeudellinen uudelleenjärjestelykeino, jonka sinänsä merkittäviä hyötyjä on hankala saavuttaa sekä yksityisessä uudelleenjärjestelyssä että kollektiivisen yrityssaneerauksen yhteydessä. Edelleen tutkimuksessa todetaan, että erityisesti vähemmistövelkojien Holdout-aseman väärinkäytön riski vähentää velkakonversion käyttökelpoisuutta myös kehittyneessä rahoitusjärjestelmässämme. Holdout-riskiä ja tehokkaan enemmistöpäätöksenteon välistä jännitettä tulisi tasapainottaa konversiosäännöksillä, jotka mahdollistaisivat menettelyn tuomioistuinten piirissä sekä konversiota vastustavien velkojien sitomisen järjestelyyn. Tällaisessa lainsäädännössä enemmistövelkojien tyranniaa tulisi kuitenkin ehkäistä varmistamalla, ettei äänestysryhmien muodostamistapa ja velallisyhtiön arvostusmenetelmä poistaisi kategorisesti vähemmistövelkojien äänivaltaa konversiosta päätettäessä. Lopuksi todetaan, että velkakonversiota koskeva sääntely olisi de lege ferenda syytä sijoittaa osakeyhtiölainsäädäntöön Scheme of Arrangement -tyyppisen menettelyn muodossa. Tällainen Scheme-menettely yhdistettynä yrityssaneeraukseen voisi tietyin edellytyksin mahdollistaa myös ”pakkokonversion”, jolla toteutettaisiin osakeyhtiölain mukainen maksunsaantijärjestys. Toisin kuin velkakonversion säätäminen vain saneerausohjelmassa vahvistettavaksi velkajärjestelyn keinoksi, Scheme-menettelyn säätäminen täydentäisi puutteellista uudelleenjärjestelykehikkoamme mahdollistamalla tehokkaat enemmistöpäätöksiin perustuvat, mutta luonteeltaan insolvenssimenettelyjen ulkopuoliset yksityiset uudelleenjärjestelyt. Kansainvälistyvillä ja volatiileilla 2020-luvun markkinoilla joustavien ja ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelytoimien, mukaan luettuna velkakonversion, mahdollistaminen näyttäytyy erittäin tärkeänä yritystemme rahoituksen turvaamisen kannalta.

Women commit international crimes for a variety of reasons, including political and personal agendas. Still, the perceptions of female offenders are often very gendered. These perceptions vary between female offenders committing crimes solely because they are influenced by a man to female offenders being sadistic monsters. In both instances female offenders are denied their personal agency. Either they are mentally, and sexually, deranged or not personally responsible for the crimes committed. This is a factor in sentencing proceedings as gender has been proved to play a role. It can act as an aggravating factor, which is the case when women are portrayed as monsters, or as a mitigating one. International crime and criminology have also generally considered female perpetrators an anomaly. Most of the early works in these fields either ignored the possibility of a woman committing crimes or regarded female criminals as mentally deranged to separate them from ‘ordinary’ women. Women are often victimised during conflicts and the protection of these women is extremely important. This work is not to undermine the efforts to protect women but to offer a more holistic approach to women’s wartime experiences. This thesis will discuss the crimes committed by Azra Basic during the war in Bosnia Herzegovina and Lynndie England in Abu Ghraib during the ‘war on terror’. Both women served as prison guards during their respective conflicts and were accused of participating in various atrocious crimes. England quickly became the face of the Abu Ghraib -scandal, not because she was more responsible of the torture than others, but because she was a young woman. Basic and England received relatively long sentences when these are viewed in context with the sentences of the men involved. In international criminal law there is an explicit obligation to prosecute or extradite. But with the primacy having been given to national courts, sentencing practices are not cohesive and national courts may be inclined to be more lenient towards their own nationals. In the cases of England and Basic it becomes clear that, although gendered language is not present in many court decisions or indictments, gender stereotypes and narratives have an impact on how men and women and their appropriate roles are seen in a society. Thus, though gender-neutral in language, the decisions were impacted by the fact that the perpetrators were women.

Due to recent price volatility in the EU electricity markets, exceptional intervention measures have been implemented to ease the increased pressure on European households and businesses. This thesis examines the measure of setting a cap on market revenues for inframarginal energy generators. The thesis is divided into three sections. The first part of this research highlights the main elements of the EU’s energy policy objectives, attempts to trace back to the causes of the energy crisis, and examines how the current electricity market design contributes to attaining these goals. The second part deals with the content of the temporary regulatory measure that sets a cap on market revenues and attempts to identify some of its key costs and benefits. Finally, the third section takes a more pragmatic approach aiming to determine the risks adopting such regulatory measures may impose on the renewable energy industry by drawing from empirical data acquired from industry operators via survey responses. Combining these three parts of research, this thesis seeks to first determine and introduce the causes of the current electricity market crisis as well as the aspects of the current electricity market design that may be considered to malfunction. The second research question deals with the content of the regulatory measures adopted to mitigate this crisis in electricity markets attempting to conclude whether this measure can be considered an effective intervention. Along with the aims of the first and second parts, this thesis also attempts to assess the potential risks such regulation may have on the future of the renewable industry, forming the third research question answered through empiricism: how could this temporary measure affect the generators of renewable energy in the long-term? Besides providing a brief overview on the current EU electricity market design, this thesis aims to establish the importance of transitioning to renewable energy and increasing its role in the EU energy mix to not only be vital for environmental sustainability but a key element in ensuring the security of supply by diversifying the energy mix and decreasing the EU’s dependency on imported energy, as well as cutting off indirect support to Russian war. Along with this aim, it attempts to examine the effectiveness of the approach of setting a cap on market revenues on inframarginal technologies, especially considering the green transition targets of the EU.