Browsing by discipline "Legal theory"
Now showing items 1-10 of 10
-
(2018)The member states of the World Trade Organization (WTO) have for the last few decades been engaged in a debate about the protection of Geographic Indications of Origin (GI). The subject of the debate have been articles 22 and 23 of the Agreement on the Trade-related Aspects of the Intellectual Property Rights (TRIPS agreement). These articles set out the minimum standards of protection for the protection of geographic indications of origin in the WTO member states. On one side of the debate is the European Union and on the other the United States of America. It has been argued that at least one of the reasons behind this debate is the fact that the concept of GI is alien to the American legal system. The purpose of this thesis is to discover whether it is truly so. This is achieved through comparing the historical development of the concept in both the US and in France. The reason for the decision to examine the historical developments in France is because the French system of GI protection, the Appellation D’Origine Controllee, has been influential in the development of the European regime. The research question of this thesis is as follows: ”What were the origins of the GI laws of the US and France and can the different historical developments in the countries explain the differences of today?”. This question is answered through using the method of comparative legal history. The thesis consists of six chapters. In the first chapter the research question and the method is presented, in the second chapter the general concept of GI protection is examined. In the third chapter the historical development in the United States is examined and in the fourth chapter the focus is on the French development. The fifth chapter compares and contrasts the two development histories and in the ultimate chapter the conclusions are presented. Based on the research material, it is clear that a legal concept protecting geographic names did develop in the late eighteenth century. This regime developed through case law. The research also reveals that a similar regime developed in France in the early twentieth century. The level and nature of GI protection in France and in the US is analogical. However, the research also concludes that while similar system developed in both countries, the historical contexts in which these systems developed differed greatly. The French system developed in order to resolve a crisis faced by the French wine sector. The crisis was at least partially caused by the destruction of wine crops in the late eighteenth century due to lice infection and the purpose of the regime was to provide support for the French wine producers against producers in both France and abroad that wished to benefit on a known quality of a certain brand of wine. In the United States the regime developed in a context where the consumers were being defrauded by fraudulent traders. However, in both the US and in France one of the reasons behind the regime was to protect producers against other producers. The thesis concludes by stating that the historical development is not the reason for the current debate surrounding the GIs in the WTO member states.
-
(2020)Tutkielmassani käsittelen oikeuteen elämään kohdistuvia loukkauksia terrorismintorjuntatilanteissa. Käsittelen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapauksia, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 2 kappaletta ja jotka liittyvät viranomaisen ehdottoman välttämättömän voimankäytön rikkomiseen terrorismintorjuntatilanteissa. Tarkastelen yhteensä 48 tapausta, jotka ovat löytyneet HUDOC-tietokannasta hakusanoilla “use of force”, “absolutely necessary” sekä “terroris*”. Tutkimuksessa käsittelen yleisesti kaikkia loukkauksia, jotka ilmenevät tutkimusaineistosta ja keskityn tarkemmin käsittelemään kolmea esimerkkitapausta sekä niissä tapahtuneita loukkauksia. Tutkimuksen alussa perehdyn aikaisempaan tutkimukseen oikeuden elämään ja terrorismintorjunnan alalta. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään tutkimuskysymyksen kannalta olennaisia seikkoja eli ensinnäkin EIS:n 2 artiklan oikeutta elämään, sen materiaalista ja prosessuaalista velvoitetta. Tämän jälkeen siirryn käsittelemään terrorismin määritelmää ja terrorismintorjuntaa. Lisäksi käsittelen Turkin, Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä terrorismintorjuntaan ja oikeuteen elämään liittyviltä osin. Käsiteltyäni näitä, siirryn tutkimaan tapauksia. Käsittelen yleisesti kaikki loukkaukset, joita tapauksissa esiintyy ja ryhmittelen sekä vertailen loukkauksia. Eniten loukkauksia on tapahtunut Turkissa (yhteensä 32 oikeuteen elämään kohdistuvaa loukkausta), seuraavaksi eniten Venäjällä (yhteensä yhdeksän tapausta) ja kolmanneksi eniten Yhdistyneessä kuningaskunnassa (yhteensä viisi tapausta). Tutkimuskysymyksen konkretisoimiseksi käsittelen kolmea esimerkkitapausta: Makbule Kaymaz ym. v. Turkki, Tagayeva ym. v. Venäjä sekä Kelly ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta. Tapausten ja niissä esiintyvien loukkausten jälkeen siirryn käsittelemään loukkausten taustalla olevia syitä. Loukkausten taustalla on joko se, että valtiossa ei ole kunnollista lainsäädäntöä tai toimintaohjeita terrorismintorjuntatilanteisiin tai sitten se, että viranomainen ei ole noudattanut kunnollista lainsäädäntöä terrorismintorjuntatilanteessa tai sen jälkeisessä tutkinnassa. Syynä sille, että viranomainen ei ole noudattanut kunnollista lainsäädäntöä, on oikeusvaltion heikko tila. Olen tutkinut erilaisten indikaattorien ja osatekijöiden avulla oikeusvaltioon liittyviä tekijöitä, sekä näiden tekijöiden toteutumista tutkimuksen kannalta relevanteissa valtioissa. Indikaattorit, kuten ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja viranomaisen virassaan tekemästä rikoksesta sanktiointi kertovat valtion oikeusvaltion tilasta. Venäjällä ja Turkissa oikeusvaltion tila on erittäin heikko, erityisesti ihmisoikeuksia koskien. Lisäksi valtionhallinto vaikuttaa sopimattomasti oikeuteen. Yhdistyneessä kuningaskunnassa oikeusvaltion tila on hyvä, mutta tutkintaan liittyvät indikaattorit ovat hieman heikompia kuin yleisesti oikeusvaltioon liittyvät indikaattorit. Näiden erilaisten osatekijöiden ja indikaattorien heikkous osoittaa oikeusvaltion heikkouden, joka on oikeuteen elämään liittyvien loukkausten taustalla. Tutkimukseni antaa kattavan kuvan EIS:n 2 artiklan oikeuteen elämään kohdistuvista loukkauksista, joihin valtiot ovat syyllistyneet terrorismintorjuntatilanteissa sekä syistä näille loukkauksille.
-
(2018)Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n tietosuojalainsäädännön vaikutusta EU:n rajojen ulkopuolella kolmansissa maissa. Henkilötietojen suojan merkitys on viime aikoina noussut huomattavasti teknologian kehityksen ja internetin seurauksena. EU:ssa henkilötietojen suojalla ja yksityisyydellä on vahva perusoikeusasema, ja hiljattain sovellettavaksi tullut tietosuoja-asetus parantaa henkilötietojen suojaa EU:ssa entisestään. Internetin globaalin luonteen takia ei kuitenkaan riitä, että henkilötiedot on suojattu vain EU:n alueella. Samoin henkilötiedoilla on suuri merkitys taloudellisessa toiminnassa, minkä takia henkilötietoja siirretään ympäri maailmaa. Toteuttaakseen tavoitteensa kattavasta henkilötietojen suojasta EU:n tulisi siten pystyä vaikuttamaan rajojensa ulkopuolellakin. EU voi pyrkiä vaikuttamaan perinteisesti kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja -julistusten kautta tai ottamalla henkilötietojen suojan esille kolmansien maiden kanssa käytävissä neuvotteluissa. Vaikuttaminen tätä kautta on kuitenkin vaikeaa ja saattaa törmätä kolmansien maiden suvereeniuteen. Kolmansissa maissa voi olla henkilötietojen suojasta ja yksityisyydestä hyvin erilaisia näkemyksiä kuin EU:ssa, jolloin myöskään esimerkiksi EU:n tietosuojalainsäädäntöä vastaavia normeja ei haluta. Hienovaraisemmin EU voi vaikuttaa markkinatalouden ja yritysten toiminnan kautta. EU on tarpeeksi suuri markkinavoimaltaan ja tehokas toiminnaltaan, jolloin ns. Bryssel-efektin on mahdollista toteutua. Tällöin EU:n säännellessä omia sisämarkkinoitaan sen lainsäädäntöä tosiasiasiallisesti noudatetaan taloudellisista syistä myös kolmansissa maissa. Kolmas ja pehmein vaihtoehto vaikuttaa on ohjata ihmisten käyttäytymistä. Ihmisten asenteita voidaan yrittää muuttaa, jolloin EU:n ajatusmalli henkilötietojen suojasta leviäisi muualle. Ihmisten käyttäytymistä muuttamalla voidaan vaikuttaa myös yritysten toimintaan, jolloin niiden muuttaessa toimintaansa voidaan mahdollisesti vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen laajemmin. Tutkimuksessa keskitytään nimenomaan lainsäädännön tosiasiallisesti ilmenevään vaikutukseen. EU:n tietosuojalainsäädännön mahdollista ekstraterritoriaalista vaikutusta tutkitaan tarkemmin oikeuden tulla unohdetuksi ja rajatylittävien henkilötietojen siirtojen kautta. Näiden yhteydessä esille nousevat EUT:n ratkaisuista etenkin tapaukset C-131/12 Google Spain ja C-362/14 Schrems. Tapausten perusteella voidaan havaita, että EU:lla on valtaa vaikuttaa rajojensa ulkopuolella mutta kaikissa tilanteissa se ei kuitenkaan onnistu.
-
(2013)Tutkielman tavoitteena on selvittää, onko traditionaalisen oikeuspositivismin kehittyminen moderniksi oikeuspositivismiksi ja sen täydentäminen ihmisoikeus- ja perusoikeussubstanssilla ratkaissut kysymykset oikeuden hyväksyttävyydestä ja oikeuden rajoista. Työssä selvitetään, miten modernin oikeuden teoriat ovat vastanneet kysymykseen oikeuden hyväksyttävyydestä ja oikeuden rajoista, minkälaisia ovat modernin oikeuden legitimaatiokriteerit, ja voidaanko näiden kriteerien avulla vastata kysymykseen oikeuden rajoista ja hyväksyttävyydestä. Työn keskeiset kysymyksenasettelut liittyvät modernin oikeuden ja yhteiskunnassa esiintyvien arvopostulaattien väliseen suhteeseen. Tätä kautta kysymys on myös positiivisen oikeuden autonomisuudesta ja olemisen ja pitämisen välisen rajan ja oikeuden suhteesta. Perus- ja ihmisoikeuksien luonne ihmisten välisinä intersubjektiivisina oikeuksina tai ihmisen ja valtion välisinä subjektiivisina oikeuksina määrittää omalta osaltaan modernin oikeuden legitimaatiokriteereitä. Työssä esitellään aluksi kolme erilaista oikeuspositivismiin perustuvaa kuvaa oikeuden legitimaatioperustasta. Traditionaalista oikeuspositivismia edustavan Max Weberin teoria ja siinä kuvattu materialisoitumistendenssi on ollut keskeinen lähtökohta oikeuden kehityksestä viime vuosikymmeninä käydylle keskustelulle. Weberin analyysi kapitalistisesta byrokraattisesti hallitusta länsimaisesta yhteiskunnasta toimii pohjana kahdelle modernia oikeutta edustavalle teorialle. Jürgen Habermasin teoria modernista oikeudesta liittää perusoikeudet ja oikeusvaltion periaatteet olennaiseksi osaksi modernia oikeutta. Kaarlo Tuorin kriittisessä oikeuspositivismissa oikeuden eri tasot ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja oikeuden liikkuva pintataso joutuu alistumaan oikeuskulttuurin ja oikeuden syvärakenteen tasoilta tulevalle normatiiviselle sensuurille. Ihmisoikeudet ja demokratiaperiaate nähdään oikeuden syvärakenteen normatiivisina ideoina. Keskeiseksi kysymykseksi muodostuu, onko esitetty legitimaatioperusta riittävä, jotta positiiviseen oikeuteen rakenteellisesti liittyvä totalitarismin vaara ja oikeuden hyväksyttävyyden ja rajojen ongelma voidaan tyydyttävästi ratkaista. Modernin oikeuden kuvauksen ja legitimiteettikriteerien esittelyn jälkeen pyritään vastaamaan havaittuihin ongelmiin aristoteelisen hyve-etiikan ja kommunitaristisen ajattelun avulla. Aristoteelisen maailmankuvan muuttuminen valistusfilosofioiden vaikutuksesta on tässä työssä esitetyn käsityksen mukaan osaltaan vaikuttanut atomistisen individualistisen ajattelun laajaan reseptioon ja aristoteelisen yhteisöllisen tradition syrjäytymiseen. Edellä esitettyyn kehityskulkuun liittyy keskeisinä ongelmina moraalisen toimijan häviäminen, filosofisen tradition sirpaloituminen ja individuaalisten vapausoikeuksien ylikorostaminen. Aristoteelisen hyve-etiikan ja yhteisöllisen ajattelun soveltaminen moderniin maailmaan haastaa yksilön muuttamaan ajatteluaan. Modernin oikeuden teorioiden esittämät legitimaatiokriteerit vaativat tässä työssä esitetyn näkemyksen mukaan yhtäältä demokratian tarkastelua kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta. Demokratian osalta kysymys kohdentuu siihen, tarjoaako edustuksellinen demokratia mahdollisuudet legitiimisyyskriteereinä esitettyjen kansalaisyhteiskunnan diskurssien toteutumiselle, vai tulisiko demokratiaa kehittää deliberatiivisempaan suuntaan riittävien diskurssien toteutumiseksi. Etenkin vaatimukset kommunikaatiotilanteiden tasa-arvoisuudesta ja kaikkien mahdollisuudesta osallistua vaikuttavat nykyisen järjestelmän kannalta haasteellisilta. Toisaalta legitiimisyyskriteerien toteutumisen kannalta ihmisten keskinäinen kunnioitus ja kansalaisvastuun merkitys korostuu ihmisten välisessä jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa. Ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin sijoittuvat oikeudet ja velvollisuudet puoltavat yhteisöllisen elämäntavan ja ajattelun kehittämistä. Aristoteeliseen filosofiaan kuuluu käsitys ihmisen koko elämän kestävästä henkisestä kehityksestä. Ajattelun ja siten itsensä kehittäminen on jokaisen velvollisuus ihmisenä. Itselliset itseään hallitsevat kansalaiset, jotka osallistuvat aktiivisesti kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja päätöksentekoprosesseihin voivat yhdessä muodostaa niin vahvan kansalaisyhteiskunnan, että modernin oikeuden legitimaatiokriteerien on mahdollista toteutua.
-
(2014)Tutkielmassa tarkastellaan deonttisen logiikan oikeustieteellisen soveltamisen perusedellytyksiä. Varsinaisena tutkimusongelmana on Jørgensenin dilemmana tunnettu antinomia, joka koostuu seuraavista oletuksista: (1) normatiivisilla lauseilla ei ole totuusarvoa (nonkognitivismi); (2) deduktio on totuuden välttämättä säilyttävä relaatio lausejoukkojen välillä (klassinen, semanttinen määritelmä); (3) deonttisessa logiikassa tehdään normeja koskevia päätelmiä, joiden looginen pätevyys vaikuttaa ilmeiseltä. Jos deonttisen logiikan lauseet ovat normatiivisia, niillä ei ole totuusarvoa, ja oletukset (1)-(3) johtavat ristiriitaan. Jørgensenin dilemma voidaan ratkaista luopumalla nonkognitivismista tai klassisesta deduktion määritelmästä taikka osoittamalla, että deonttisen logiikan lauseilla on totuusarvo, vaikka niissä onkin kyse normeista. Nonkognitivismin kyseenalaistaminen oikeusteoriassa on harvinaista, ja klassisella deduktion määritelmällä on logiikan filosofiassa melko vakiintunut asema. Deonttisen logiikan lauseilla puolestaan väitetään usein olevan totuusarvo, kun niiden sisältämä pitäminen tulkitaan deskriptiiviseksi. Tällaisia lauseita kutsutaan normipropositioiksi. Tutkielman päätavoitteena on normiproposition käsitteen puolustaminen. Siinä arvioidaan Tecla Mazzaresen normiproposition käsitteeseen kohdistamaa kritiikkiä sekä Aulis Aarnion ja Ilkka Niiniluodon debattia oikeustieteeseen soveltuvasta totuusmääritelmästä. Mazzaresen ja Aarnion argumenttien todetaan perustuvan samaan oletukseen: jos normipropositio on tosi, normiformulaatiolla on yksi ainoa merkitys (normi). Tämä oletus osoitetaan virheelliseksi, mikä kaataa sekä Mazzaresen että Aarnion päättelyn. Tutkielmassa syvennytään deduktion määrittelyyn ja oikeutukseen, totuuden käsitteeseen ja totuudentekijöiden metafysiikkaan, osoitetaan perinteinen lingvistinen normikäsitys puutteelliseksi ja konstruoidaan uusi normimääritelmä, jonka mukaan oikeusnormi on eräänlainen metatason asiaintila ja kelpaa totuudentekijäksi. Normimääritelmä oikeutetaan osoittamalla sen mukaisen normin rakentuvan asiaintiloista ja normatiivisuudesta ilman lisäoletuksia. Normatiivisuuden olettamisen osoitetaan sisältyvän kolmeen 1900-luvun merkittävään oikeusteoreettiseen suuntaukseen: Hans Kelsenin normativismiin, Alf Rossin oikeusrealismiin sekä Ota Weinbergerin ja Neil MacCormickin institutionaaliseen oikeusteoriaan. Asiaintilan hyväksyminen ontologiaan jätetään hypoteettiseksi. Normimääritelmälle konstruoidaan modaalilooginen malli, jonka avulla sen ominaisuuksia tutkitaan lyhyesti. Mazzaresen ja Aarnion päättelyiden todetaan osittain vastaavan yleistä filosofista argumenttia, jonka mukaan relativistinen totuus on metafyysisen relativismin seuraus. Kyseinen argumentti osoitetaan Michael Lynchiin tukeutuen virheelliseksi. Huomiota kiinnitetään myös piirteisiin, jotka tekevät Mazzaresen ja Aarnion päättelyistä yleistä argumenttia huomattavasti heikompia. Lopuksi osoitetaan, että relativisoiduilla normipropositioilla ja niistä yleistetyillä minimaalisilla normipropositioilla on absoluuttinen totuusarvo.
-
(2020)Tarkastelen oikeusteoreettisessa tutkielmassani John Rawlsin oikeudenmukaisuusajattelun kehitystä Oikeudenmukaisuusteoriasta poliittisen liberalismin kautta Kansojen oikeuteen. Lisäksi tarkastelen sitä, mikä asema oikeudella on Rawlsin teorioissa, ja miten se muuttuu hänen ajattelunsa kehittyessä. Lopuksi täydennän Rawlsin ajattelua koskevaa esitystäni Amartya Senin näkemyksillä oikeudenmukaisuudesta köyhissä olosuhteissa ja kehittyvissä yhteiskunnissa. Rawlsin oikeudenmukaisuusajattelu muuttuu ajan ja hänen saamansa kritiikin myötä. Oikeudenmukaisuusteoriassa Rawls olettaa mahdollisiksi ja tavoittelemisen arvoisiksi yhteisesti jaetun käsityksen oikeudenmukaisuusperiaatteista ja yhteiskunnan perusrakenteiden ideaalista. Political Liberalism -teoksessaan Rawls esittää ajatukseen siitä, että kansalaisten – yhteiskunnan toimijoiden – on moniarvoisessa yhteiskunnassa eriävistä moraalisista näkökulmistaan huolimatta mahdollista jakaa yhteisesti hyväksytyt oikeudenmukaisuusperiaatteet ja niiden mukaisesti järjestetty yhteiskunnan perusrakenne poliittisin ja järkevin perustein. Rawlsin ajattelu siirtyy näin moraalisesta oikeutuksesta kohti poliittista oikeutusta. Oikeuden ja oikeusjärjestelmän merkitys osana rawlsilaisen yhteiskunnan perusrakennetta korostuu samalla kun Rawls hylkää tai ainakin muotoilee uudelleen oikeudenmukaisuusteoriansa metafyysisistä ja moraalisista taustaoletuksista neutraalin, poliittisen liberalismin tarkoituksiin soveltuvaan poliittisen käsityksen. Velvoite noudattaa legitiimiä lakia korostuu sitä myötä, kun Rawls täsmentää julkisen järjen ajatusta yhteiskunnan perusrakenteiden oikeutuksen, julkisen vallankäytön ja oikeudenkäytön kenties tärkeimpänä perustana. Erityisen tärkeänä Rawls pitää julkisen järjen ajatusta perustuslaillisten oikeuksien, tai perustuslaillisesti ensisijaisten kysymysten turvaamisesta. Kansojen oikeus onnistuu verrattain hyvin yhdistämään rawlsilaisen kansainvälisen, liberaalien kansakuntien ulkopolitiikkaa koskevan näkemyksen Rawlsin oikeudenmukaisuusajattelua ja poliittisen liberalismin kansallista sovelluskontekstia koskevaan teoriaan. On kuitenkin huomattava, ettei Rawlsin Kansojen oikeus juurikaan tavoita oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden – tai epäoikeudenmukaisuuden ja epäyhdenvertaisuuden – konkreettisia ilmentymiä köyhissä tai kehittyvissä yhteiskunnissa. Köyhimpien oikeuksien ja heidän oikeuksiensa oikeutuksen perustaa onkin perusteltua hakea muualta kuin Rawlsin Kansojen oikeudesta.
-
(2016)Tämä tutkielma tarkastelee poliittisen filosofin Hannah Arendtin ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta. Arendtin ajatus on keskeinen pyrittäessä tutkimaan oikeuksien ja politiikan välistä suhdetta. Erityisen huomionarvoinen se on kuitenkin pakolaisen aseman ja pakolaisuuden ilmiön tarkastelussa. Arendt muotoili ajatuksensa juuri pakolaisiksi joutuneiden ihmisten hädänalaisen tilanteen pohjalta. Taustana Arendtin ajatukselle oli se ensimmäisen maailmansodan jälkeinen poliittinen tilanne, jossa miljoonat pakolaisiksi ja valtiottomiksi joutuneet ihmiset olivat käytännössä päätyneet elämään oikeuden ulkopuolisessa poikkeustilassa. ”Totalitarismin synty” -teoksessaan Arendt muotoilee näiden ihmisten tilanteen pohjalta perustavanlaatuista kritiikkiä modernia, liberaalia ristiriitaisuuksille perustuvaa poliittista ja oikeudellista projektia kohtaan. Tähän projektiin liittyi ihmisoikeuksien jakamattomiksi ja luovuttamattomiksi julistaminen ja samanaikainen kansan suvereenisuudelle perustuvien kansallisvaltioiden rakentaminen. Arendt kritisoi perinteisiä, liberaaleja ihmisoikeuksia niiden abstraktisuudesta ja siitä, että ne olivat jotakin poliittisista todellisuuksista irrallista. Arendtin argumenttina oli, että ihmisoikeudet eivät kyenneet suojaamaan ihmistä, joka ei ollut jonkin valtion kansalainen. Arendtin mukaan ihmisoikeudet olivat käytännössä vain kansalaisen ja poliittisen yhteisön jäsenen oikeuksia, ja vailla kansalaisuutta ja poliittista yhteisöä oleva menetti ei vain ihmisoikeutensa vaan myös ”oikeutensa oikeuksiin”. Kyseessä oli itse poliittista järjestelmää koskeva ongelma. Perinteinen ihmisoikeuskäsitys ei kyennyt tätä ongelmaa lähestymään. Arendtin ajatus suuntaa huomiota luovuttamattomiksi julistettujen ihmisoikeuksien ja tosiasiallisten valikoivien ja hylkäävien käytäntöjen väliseen ristiriitaisuuteen. ”Oikeus oikeuksiin” -ajatusta voidaan tulkita eräänlaisena pakolaisen taholta nousevana vaateena saada tulla tunnustetuksi kansalaisena, poliittisen yhteisön jäsenenä ja oikeuksien subjektina. Arendtin poliittisen filosofian kontekstissa tälle oikeudelle hahmottuu kuitenkin hyvin moniulotteinen merkitys. ”Oikeus oikeuksiin” viittaa vahvasti ennen kaikkea politiikan oikeuteen. Se viittaa oikeuteen saada olla poliittinen toimija. Se asettuu haastamaan perinteistä, valtiokeskeistä tapaa käsittää oikeudet. Arendtin ajattelussa oikeudet on ymmärrettävä ensisijaisesti politiikan ja poliittisen toimijan näkökulmasta. ”Oikeus oikeuksiin” -ajatuksen voidaan tulkita viittaavan oikeuteen osallistua oikeuksien politiikkaan. Tässä tutkielmassa ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta analysoidaan Arendtin poliittisen filosofian valossa. Tutkielmassa hahmotetaan Arendtin esittämää ihmisoikeuskritiikkiä ja tämän kontekstina olevaa toisen maailmansodan aikaista totalitarismin kokemusta. Arendtin muotoilun hahmotetaan olevan hänen yritystään ajatella uudelleen ihmisarvon turvaamisen mahdollisuutta. Sen jälkeen ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta tarkastellaan laajemmin Arendtin filosofisten kirjoitusten valossa. Arendtin lisäksi ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta tarkastellaan italialaisen filosofin Giorgio Agambenin ja ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren teorioiden valossa. Agambenin ”leiriä” ja ”paljasta elämää” koskevien muotoilujen kautta ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta hahmotetaan erityisesti pakolaisen asemassa olevan henkilön näkökulmasta. Lopuksi, Rancièren erimielisyyden politiikan muotoiluihin tukeutuen ”oikeus oikeuksiin” tulkitaan radikaalina demokraattisena ajatuksena, jonka kautta yhteisöstä ulossulkemisia on mahdollista käytännössä haastaa.
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimus perustuu Schmittin kolmen teoksen, Valtiosääntöteorian, Poliittisen käsitteen ja Teorian partisaaneista yhtäaikaiseen luentaan. Tutkielmassa on tarkoitus luoda kuva siitä, kuinka Carl Schmittin poliittinen valtioteoria rakentuu hänen liberalismin kritiikkinsä ympärille. Aihetta käsitellään pääasiassa edellä mainittujen Schmittin kolmen teoksen kautta. Aluksi tarkastellaan Schmittin teosta Poliittisen käsite. Poliittisen käsitteen keskeisimpinä teemoina työssä esitetään Schmittin vihollisen rooli poliittisen ykseyden rakentajana, sekä toisaalta sodan ja väkivallan uhan merkitys tuon poliittisen ykseyden näkökulmasta. Schmittin Poliittisen käsite rakentuu realistisen poliittisen suuntauksen mukaisesti poliittiseksi teoriaksi. Seuraavaksi työssä käsitellään Poliittisen käsitteen kanssa lähes samaan aikaan ilmestynyttä Valtiosääntöteoriaa. Valtiosääntöteoria on Schmittin tarkastelua Weimarin tasavallan perustuslaista ja sen kaksijakoisesta luonteesta. Schmittille Weimarin tasavallan valtiosääntö näyttäytyi positivistisena liberaalina konstitutionalismina, jonka mukaisesti valtiosääntöä ihanteellisesti määrittää oikeusvaltioperiaate. Liberalistinen valtiosääntö on puhtaasti oikeudellinen ja sen tehtävänä on nimenomaisesti eristää valtion itsensä esittävät valtaoikeudet sekä kaikin tavoin pyrkiä pyhittämään yksilönoikeudet sekä kieltää valtiolta sen poliittisen aseman.Viimeisenä ennen johtopäätöksiä tässä työssä käsitellään vielä Schmittin tutkielmaa partisaaneista. Teoria partisaaneista on Schmittin vuonna 1963 ilmestynyt tutkielma sodasta, sodan muuttuneesta luonteesta ja sen uusista muodoista. Tämän lisäksi tutkielma tarkentaa Schmittin vihollisuuden käsitettä ja samalla terävöittää Schmittin liberalismin kritiikkiä jälkipoliittisessa maailmanjärjestyksessä. Carl Schmittin kolmen teoksen kautta tarkasteltuna hänen ajattelussaan rakentuu oikeuden suhde polittiseen, sekä poliittisen suhde oikeuteen. Oikeuden ja poliittisen suhteessa näyttäytyy sosiaalisen järjestyksen luonne. Schmittin aikana sosiaalinen järjestys perustui valtion muotoon. Schmittin teoriassa on siten keskeisenä käsitteenä valtio. Valtio poliittisena toimijana oli pitänyt hallussaan poliittisen monopolia jo 1600-luvulta lähtien. Kuitenkin jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen uudenlaiset poliittiset toimijat ovat aika ajoin nakertaneet valtion sekä sisäistä että ulkoista valtaa. Tämän sisäisen ja ulkoisen vallan lähdettä ja perustaa Carl Schmitt näiden kolmen teoksen kautta rakentaa ja kuvaa. Schmittin poliittinen valtioteoria rakentuu hänen käsitykselleen kaikkien poliittisten käsitteiden poleemisesta luonteesta. Näin myös Schmittin poliittinen valtioteoria asettuu poleemisesti liberalistista maailmanjärjestystä vastaan. Carl Schmittin poliittisen valtioteorian tarkoitus ei ole ainoastaan kuvata tuota vastakkainasettelua, vaan hänen teoriansa itsessään asettuu myös samalla tavalla poleemisesti liberalistista maailmanjärjestystä vastaan. Schmittin ajatuksia voi helposti peilata myös tämän päivän sosiaaliseen järjestyksen muotoon ja tilaan. Tämän tutkielman viimeisessä luvussa pohditaan Schmittin poliittisen valtioteorian luonnetta liberalismin äänekkäimpänä kriitikkona, mutta ennen kaikkea sen roolia liberalismin poleemisena vastapuolena. Schmittille absoluuttinen vihollinen on poliittisen vihollinen. Kieltämällä poliittisen, se esittää vihollisen ja vihollisuuden elämänalueiden muissa kategorioissa. Tällainen tila on Schmittille aina kaoottinen.
-
(2020)Parituksella tarkoitetaan taloudellisen hyödyn hankkimista toisten prostituutiota hyödyntämällä. Parituksesta on olemassa erilaisia muotoja, mutta niitä kaikkia yhdistää juuri taloudellisen hyödyn tavoittelu. Tässä tutkielmassa syvennytään paritusta koskevaan rikoslain 20 luvun 9 §:ään. Tarkastelun pääasiallisena kohteena ovat paritussääntelyn historia ja nykytila, mutta huomiota kiinnitetään myös suomalaisen paritussääntelyn tulevaisuudennäkymiin. Suomessa tehtyjä lainsäädäntöratkaisuja vertaillaan muiden maiden tapoihin suhtautua prostituutioon ja paritukseen, ja tutkielmassa on käytetty melko paljon tilaa myös prostituutiokeskustelun taustalla vaikuttavien erilaisten ideologioiden tarkasteluun. Näiden ideologioiden kautta on helpompi ymmärtää, miten nykytilanteeseen on päädytty ja mihin suuntaan tästä eteenpäin kannattaisi kulkea. Prostituutio on tunteita herättäviä aihe, joka nousee toistuvasti esille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Paritus on harvoin tällaisen keskustelun ytimessä, sillä suurin osa prostituutiokeskustelusta keskittyy niin kutsuttuun pakkoprostituutioon eli ihmis- tai naiskauppaan. Tämän vuoksi parituksesta ei ole myöskään tehty kovinkaan montaa tutkimusta. Eri tahojen yhteisenä tavoitteena on vahvistaa prostituutiotoiminnassa mukana olevien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia, mutta ehdotetut keinot vaihtelevat suuresti eri näkökulmien edustajien välillä. Yhteiskunnallisen keskustelun aiheena on usein prostituutiossa mukana olevien vapaaehtoisuus: ovatko henkilöt toiminnassa vapaaehtoisesti mukana ja voiko vapaaehtoisuutta olla tässä yhteydessä edes olemassa? Tutkielmassa omaksutun näkökulman mukaan vapaaehtoista prostituutiota on olemassa ja lainsäädännön pitäisi erilaisten kieltojen sijaan kohdistua seksityöntekijöiden aseman parantamiseen. Tutkielmassa vastataan kolmeen tutkimuskysymykseen. Näistä ensimmäinen koskee suomalaisen parituslainsäädännön historiaa ja erilaisten uudistusten taustalla vaikuttaneita olosuhteita. Toinen kysymys liittyy nykyään voimassa olevan paritussääntelyn sisältöön, ja sitä tarkastellaan niin lain esitöiden, oikeuskirjallisuuden kuin oikeuskäytännön näkökulmasta. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on suomalaisen paritussääntelyn tulevaisuus, jota lähestytään oikeusvertailun ja erilaisten yhteiskunnallisten näkökulmien kautta. Tutkielma jakautuu kuuteen lukuun. Ensimmäisessä luvussa esitellään tutkimuksen aihe, keskeiset käsitteet ja käytetyt tutkimusmenetelmät. Luvuissa kaksi ja kolme vastataan ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, kun tarkastelun kohteena on ensin seksityö oikeudellisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ja sen jälkeen suomalaisen parituslainsäädännön sääntelyhistoria. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan pääasiallisesti luvussa neljä, jossa käydään läpi parituksen tunnusmerkistötekijät yksi kerrallaan. Osa vastauksesta löytyy jo luvun kolme lopusta, jossa tarkastellaan parituksen ja ihmiskaupan välistä rajanvetoa. Kolmanteen ja samalla viimeiseen tutkimuskysymykseen vastataan luvussa viisi, kun Suomen parituslainsäädäntöä verrataan muihin maihin ja tämän perusteella suomalaiselle paritussääntelylle ehdotetaan uudenlaista suuntaa. Kuudennessa luvussa esitetään tutkielman johtopäätökset. Paritusta koskevan säännöksen sisältö on joissain määrin epäjohdonmukainen ja epäselvä, sillä säännös on yli sadan vuoden aikana koottu ”tilkkutäkki”. Säännös kaipaisikin kokonaisvaltaista uudistamista. Uudistusprojektiin pitäisi ottaa mukaan myös seksityötä tekevät henkilöt, sillä heidän ääntään ei ole aiempien uudistusten yhteydessä haluttu kuulla. Paritus samastetaan monesti ihmiskauppaan, ja kaikenlainen prostituutio ja seksikauppa mielletään helposti haitalliseksi tai jopa rikolliseksi toiminnaksi. Seksuaalipalvelujen myyminen ei kuitenkaan ole Suomessa kiellettyä, ja seksin ostaminenkin on lainvastaista vain tietyissä olosuhteissa. Paritustakaan ei pitäisi automaattisesti tuomita ongelmallisena, sillä tietyt parituksen muodot saattavat jopa helpottaa seksityötä tekevän henkilön elämää. Tutkielmassa argumentoidaankin vapaaehtoisen ja pakotetun prostituution välisen eron tunnistamisen puolesta ja kehotetaan purkamaan nykyistä paritussääntelyä siltä osin kuin se vaikuttaa negatiivisesti seksityöntekijän työskentelyolosuhteisiin tai turvallisuuteen. Johtopäätöksenä suositellaan siirtymistä niin kutsuttuun ”Alankomaiden malliin”, jossa bordellit sallitaan luvanvaraisina ja valvottuina.
-
(2019)Tutkielman aiheena on YouTuben lisääntynyt vastuu tekijänoikeuden loukkauksesta. Tutkielmassa perehdytään siihen, kuinka YouTuben vastuu sen käyttäjien aiheuttamista loukkauksista on muuttunut vuonna 2000 annetun sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin jälkeen. Sääntelyn lähtökohtana on vuoteen 2019 asti ollut, ettei alustapalvelu ole vastuussa käyttäjiensä aiheuttamasta tekijänoikeuden loukkauksesta alustalla. Alustapalveluiden toiminnan on katsottu kuuluvan sähkökauppadirektiivin hosting-palveluille tarkoitetun safe harbour -vastuuvapaussääntelyn piiriin. Oikeustila on kuitenkin ollut YouTuben osalta epäselvä. EU-tuomioistuimessa on tätä kirjoittaessa vireillä tapaus, jossa vastuuvapaussääntelyn soveltaminen YouTubeen on yhtenä ennakkoratkaisukysymyksenä. Vuonna 2019 hyväksytty EU:n uusi tekijänoikeusdirektiivi tuo mukanaan lukuisia muutoksia. Terminologiaa päivitetään vastaamaan paremmin nykyaikaa ja verkkoympäristöä. Tekijänoikeuden kannalta olennainen saataviin saattamisen käsite muodostuu uuden tekijänoikeusdirektiivin myötä selvemmäksi, mutta tarkoittaa YouTuben vastuun määräytyvän eri perustein. Merkittävin muutos liittyy kuitenkin vastuun laajentumiseen. YouTube ei jatkossa saa vastuuvapautta käyttäjiensä aiheuttamista tekijänoikeuden loukkauksista. Loukkauksien valvonnan lisäksi YouTubella on jatkossa velvollisuus olla selvillä kaikesta sisällöstä, jonka sen käyttäjät alustalle tallentavat. Tähän liittyy uuden tekijänoikeusdirektiivin ennakkolupamekanismi. Tutkimuksessa tarkastellaan uuden sääntelyn sisältöä ja sekä lisääntyvän vastuun vaikutuksia. Huomio kiinnittyy erityisesti uuden tekijänoikeusdirektiivin problemaattiseen artiklaan 17, joka tunnetaan myös nimellä arvokuiluartikla. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailevasti identifioida kaikki ne seikat, jotka oikeustilassa muuttuvat siirryttäessä vuoden 2000 sähkökauppadirektiivin sääntelystä uuden tekijänoikeusdirektiivin sääntelyyn. Tutkimus osoittaa, että muutos YouTuben vastuuasemassa on merkittävä. Muutos ei myöskään ole täysin ongelmaton. Tutkimuksessa tarkastellaan direktiivin aiheuttamia vastakkainasetteluja kolmelta kannalta. Vastakkain asettuvat ensinnäkin kilpailukykyisen unionin tavoite ml. SEUT 101 artikla sekä geoblokkaus ainoana vaihtoehtona noudattaa direktiiviä. Toinen jännite muodostuu ennakkolupajärjestelmän ja sananvapauden välille. Kolmanneksi ennakkolupajärjestelmä vaikuttaisi suosivan vain sellaisia aloja, joilla on kollektiivijärjestö. Uusi tekijänoikeusdirektiivi parantaa tekijänoikeuden haltijoiden asemaa EU:n sisämarkkinoilla. Direktiivin sisäisten ristiriitaisuuksien vuoksi lopputulos on kuitenkin tulkinnanvarainen ja pirstaleinen. Tutkimuksen johtopäätöksissä yhteydessä ehdotetaan, miten uuden tekijänoikeusdirektiivin aiheuttama problematiikka voitaisiin ratkaista de lege ferenda sellaisella sääntelyllä, jolla myös direktiivin tavoitteet toteutuisivat.
Now showing items 1-10 of 10