Browsing by discipline "Legal theory"

The member states of the World Trade Organization (WTO) have for the last few decades been engaged in a debate about the protection of Geographic Indications of Origin (GI). The subject of the debate have been articles 22 and 23 of the Agreement on the Trade-related Aspects of the Intellectual Property Rights (TRIPS agreement). These articles set out the minimum standards of protection for the protection of geographic indications of origin in the WTO member states. On one side of the debate is the European Union and on the other the United States of America. It has been argued that at least one of the reasons behind this debate is the fact that the concept of GI is alien to the American legal system. The purpose of this thesis is to discover whether it is truly so. This is achieved through comparing the historical development of the concept in both the US and in France. The reason for the decision to examine the historical developments in France is because the French system of GI protection, the Appellation D’Origine Controllee, has been influential in the development of the European regime. The research question of this thesis is as follows: ”What were the origins of the GI laws of the US and France and can the different historical developments in the countries explain the differences of today?”. This question is answered through using the method of comparative legal history. The thesis consists of six chapters. In the first chapter the research question and the method is presented, in the second chapter the general concept of GI protection is examined. In the third chapter the historical development in the United States is examined and in the fourth chapter the focus is on the French development. The fifth chapter compares and contrasts the two development histories and in the ultimate chapter the conclusions are presented. Based on the research material, it is clear that a legal concept protecting geographic names did develop in the late eighteenth century. This regime developed through case law. The research also reveals that a similar regime developed in France in the early twentieth century. The level and nature of GI protection in France and in the US is analogical. However, the research also concludes that while similar system developed in both countries, the historical contexts in which these systems developed differed greatly. The French system developed in order to resolve a crisis faced by the French wine sector. The crisis was at least partially caused by the destruction of wine crops in the late eighteenth century due to lice infection and the purpose of the regime was to provide support for the French wine producers against producers in both France and abroad that wished to benefit on a known quality of a certain brand of wine. In the United States the regime developed in a context where the consumers were being defrauded by fraudulent traders. However, in both the US and in France one of the reasons behind the regime was to protect producers against other producers. The thesis concludes by stating that the historical development is not the reason for the current debate surrounding the GIs in the WTO member states.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n tietosuojalainsäädännön vaikutusta EU:n rajojen ulkopuolella kolmansissa maissa. Henkilötietojen suojan merkitys on viime aikoina noussut huomattavasti teknologian kehityksen ja internetin seurauksena. EU:ssa henkilötietojen suojalla ja yksityisyydellä on vahva perusoikeusasema, ja hiljattain sovellettavaksi tullut tietosuoja-asetus parantaa henkilötietojen suojaa EU:ssa entisestään. Internetin globaalin luonteen takia ei kuitenkaan riitä, että henkilötiedot on suojattu vain EU:n alueella. Samoin henkilötiedoilla on suuri merkitys taloudellisessa toiminnassa, minkä takia henkilötietoja siirretään ympäri maailmaa. Toteuttaakseen tavoitteensa kattavasta henkilötietojen suojasta EU:n tulisi siten pystyä vaikuttamaan rajojensa ulkopuolellakin. EU voi pyrkiä vaikuttamaan perinteisesti kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja -julistusten kautta tai ottamalla henkilötietojen suojan esille kolmansien maiden kanssa käytävissä neuvotteluissa. Vaikuttaminen tätä kautta on kuitenkin vaikeaa ja saattaa törmätä kolmansien maiden suvereeniuteen. Kolmansissa maissa voi olla henkilötietojen suojasta ja yksityisyydestä hyvin erilaisia näkemyksiä kuin EU:ssa, jolloin myöskään esimerkiksi EU:n tietosuojalainsäädäntöä vastaavia normeja ei haluta. Hienovaraisemmin EU voi vaikuttaa markkinatalouden ja yritysten toiminnan kautta. EU on tarpeeksi suuri markkinavoimaltaan ja tehokas toiminnaltaan, jolloin ns. Bryssel-efektin on mahdollista toteutua. Tällöin EU:n säännellessä omia sisämarkkinoitaan sen lainsäädäntöä tosiasiasiallisesti noudatetaan taloudellisista syistä myös kolmansissa maissa. Kolmas ja pehmein vaihtoehto vaikuttaa on ohjata ihmisten käyttäytymistä. Ihmisten asenteita voidaan yrittää muuttaa, jolloin EU:n ajatusmalli henkilötietojen suojasta leviäisi muualle. Ihmisten käyttäytymistä muuttamalla voidaan vaikuttaa myös yritysten toimintaan, jolloin niiden muuttaessa toimintaansa voidaan mahdollisesti vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen laajemmin. Tutkimuksessa keskitytään nimenomaan lainsäädännön tosiasiallisesti ilmenevään vaikutukseen. EU:n tietosuojalainsäädännön mahdollista ekstraterritoriaalista vaikutusta tutkitaan tarkemmin oikeuden tulla unohdetuksi ja rajatylittävien henkilötietojen siirtojen kautta. Näiden yhteydessä esille nousevat EUT:n ratkaisuista etenkin tapaukset C-131/12 Google Spain ja C-362/14 Schrems. Tapausten perusteella voidaan havaita, että EU:lla on valtaa vaikuttaa rajojensa ulkopuolella mutta kaikissa tilanteissa se ei kuitenkaan onnistu.

Tutkielmassa tarkastellaan deonttisen logiikan oikeustieteellisen soveltamisen perusedellytyksiä. Varsinaisena tutkimusongelmana on Jørgensenin dilemmana tunnettu antinomia, joka koostuu seuraavista oletuksista: (1) normatiivisilla lauseilla ei ole totuusarvoa (nonkognitivismi); (2) deduktio on totuuden välttämättä säilyttävä relaatio lausejoukkojen välillä (klassinen, semanttinen määritelmä); (3) deonttisessa logiikassa tehdään normeja koskevia päätelmiä, joiden looginen pätevyys vaikuttaa ilmeiseltä. Jos deonttisen logiikan lauseet ovat normatiivisia, niillä ei ole totuusarvoa, ja oletukset (1)-(3) johtavat ristiriitaan. Jørgensenin dilemma voidaan ratkaista luopumalla nonkognitivismista tai klassisesta deduktion määritelmästä taikka osoittamalla, että deonttisen logiikan lauseilla on totuusarvo, vaikka niissä onkin kyse normeista. Nonkognitivismin kyseenalaistaminen oikeusteoriassa on harvinaista, ja klassisella deduktion määritelmällä on logiikan filosofiassa melko vakiintunut asema. Deonttisen logiikan lauseilla puolestaan väitetään usein olevan totuusarvo, kun niiden sisältämä pitäminen tulkitaan deskriptiiviseksi. Tällaisia lauseita kutsutaan normipropositioiksi. Tutkielman päätavoitteena on normiproposition käsitteen puolustaminen. Siinä arvioidaan Tecla Mazzaresen normiproposition käsitteeseen kohdistamaa kritiikkiä sekä Aulis Aarnion ja Ilkka Niiniluodon debattia oikeustieteeseen soveltuvasta totuusmääritelmästä. Mazzaresen ja Aarnion argumenttien todetaan perustuvan samaan oletukseen: jos normipropositio on tosi, normiformulaatiolla on yksi ainoa merkitys (normi). Tämä oletus osoitetaan virheelliseksi, mikä kaataa sekä Mazzaresen että Aarnion päättelyn. Tutkielmassa syvennytään deduktion määrittelyyn ja oikeutukseen, totuuden käsitteeseen ja totuudentekijöiden metafysiikkaan, osoitetaan perinteinen lingvistinen normikäsitys puutteelliseksi ja konstruoidaan uusi normimääritelmä, jonka mukaan oikeusnormi on eräänlainen metatason asiaintila ja kelpaa totuudentekijäksi. Normimääritelmä oikeutetaan osoittamalla sen mukaisen normin rakentuvan asiaintiloista ja normatiivisuudesta ilman lisäoletuksia. Normatiivisuuden olettamisen osoitetaan sisältyvän kolmeen 1900-luvun merkittävään oikeusteoreettiseen suuntaukseen: Hans Kelsenin normativismiin, Alf Rossin oikeusrealismiin sekä Ota Weinbergerin ja Neil MacCormickin institutionaaliseen oikeusteoriaan. Asiaintilan hyväksyminen ontologiaan jätetään hypoteettiseksi. Normimääritelmälle konstruoidaan modaalilooginen malli, jonka avulla sen ominaisuuksia tutkitaan lyhyesti. Mazzaresen ja Aarnion päättelyiden todetaan osittain vastaavan yleistä filosofista argumenttia, jonka mukaan relativistinen totuus on metafyysisen relativismin seuraus. Kyseinen argumentti osoitetaan Michael Lynchiin tukeutuen virheelliseksi. Huomiota kiinnitetään myös piirteisiin, jotka tekevät Mazzaresen ja Aarnion päättelyistä yleistä argumenttia huomattavasti heikompia. Lopuksi osoitetaan, että relativisoiduilla normipropositioilla ja niistä yleistetyillä minimaalisilla normipropositioilla on absoluuttinen totuusarvo.

Tämä tutkielma tarkastelee poliittisen filosofin Hannah Arendtin ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta. Arendtin ajatus on keskeinen pyrittäessä tutkimaan oikeuksien ja politiikan välistä suhdetta. Erityisen huomionarvoinen se on kuitenkin pakolaisen aseman ja pakolaisuuden ilmiön tarkastelussa. Arendt muotoili ajatuksensa juuri pakolaisiksi joutuneiden ihmisten hädänalaisen tilanteen pohjalta. Taustana Arendtin ajatukselle oli se ensimmäisen maailmansodan jälkeinen poliittinen tilanne, jossa miljoonat pakolaisiksi ja valtiottomiksi joutuneet ihmiset olivat käytännössä päätyneet elämään oikeuden ulkopuolisessa poikkeustilassa. ”Totalitarismin synty” -teoksessaan Arendt muotoilee näiden ihmisten tilanteen pohjalta perustavanlaatuista kritiikkiä modernia, liberaalia ristiriitaisuuksille perustuvaa poliittista ja oikeudellista projektia kohtaan. Tähän projektiin liittyi ihmisoikeuksien jakamattomiksi ja luovuttamattomiksi julistaminen ja samanaikainen kansan suvereenisuudelle perustuvien kansallisvaltioiden rakentaminen. Arendt kritisoi perinteisiä, liberaaleja ihmisoikeuksia niiden abstraktisuudesta ja siitä, että ne olivat jotakin poliittisista todellisuuksista irrallista. Arendtin argumenttina oli, että ihmisoikeudet eivät kyenneet suojaamaan ihmistä, joka ei ollut jonkin valtion kansalainen. Arendtin mukaan ihmisoikeudet olivat käytännössä vain kansalaisen ja poliittisen yhteisön jäsenen oikeuksia, ja vailla kansalaisuutta ja poliittista yhteisöä oleva menetti ei vain ihmisoikeutensa vaan myös ”oikeutensa oikeuksiin”. Kyseessä oli itse poliittista järjestelmää koskeva ongelma. Perinteinen ihmisoikeuskäsitys ei kyennyt tätä ongelmaa lähestymään. Arendtin ajatus suuntaa huomiota luovuttamattomiksi julistettujen ihmisoikeuksien ja tosiasiallisten valikoivien ja hylkäävien käytäntöjen väliseen ristiriitaisuuteen. ”Oikeus oikeuksiin” -ajatusta voidaan tulkita eräänlaisena pakolaisen taholta nousevana vaateena saada tulla tunnustetuksi kansalaisena, poliittisen yhteisön jäsenenä ja oikeuksien subjektina. Arendtin poliittisen filosofian kontekstissa tälle oikeudelle hahmottuu kuitenkin hyvin moniulotteinen merkitys. ”Oikeus oikeuksiin” viittaa vahvasti ennen kaikkea politiikan oikeuteen. Se viittaa oikeuteen saada olla poliittinen toimija. Se asettuu haastamaan perinteistä, valtiokeskeistä tapaa käsittää oikeudet. Arendtin ajattelussa oikeudet on ymmärrettävä ensisijaisesti politiikan ja poliittisen toimijan näkökulmasta. ”Oikeus oikeuksiin” -ajatuksen voidaan tulkita viittaavan oikeuteen osallistua oikeuksien politiikkaan. Tässä tutkielmassa ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta analysoidaan Arendtin poliittisen filosofian valossa. Tutkielmassa hahmotetaan Arendtin esittämää ihmisoikeuskritiikkiä ja tämän kontekstina olevaa toisen maailmansodan aikaista totalitarismin kokemusta. Arendtin muotoilun hahmotetaan olevan hänen yritystään ajatella uudelleen ihmisarvon turvaamisen mahdollisuutta. Sen jälkeen ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta tarkastellaan laajemmin Arendtin filosofisten kirjoitusten valossa. Arendtin lisäksi ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta tarkastellaan italialaisen filosofin Giorgio Agambenin ja ranskalaisen filosofin Jacques Rancièren teorioiden valossa. Agambenin ”leiriä” ja ”paljasta elämää” koskevien muotoilujen kautta ”oikeus oikeuksiin” -ajatusta hahmotetaan erityisesti pakolaisen asemassa olevan henkilön näkökulmasta. Lopuksi, Rancièren erimielisyyden politiikan muotoiluihin tukeutuen ”oikeus oikeuksiin” tulkitaan radikaalina demokraattisena ajatuksena, jonka kautta yhteisöstä ulossulkemisia on mahdollista käytännössä haastaa.

Parituksella tarkoitetaan taloudellisen hyödyn hankkimista toisten prostituutiota hyödyntämällä. Parituksesta on olemassa erilaisia muotoja, mutta niitä kaikkia yhdistää juuri taloudellisen hyödyn tavoittelu. Tässä tutkielmassa syvennytään paritusta koskevaan rikoslain 20 luvun 9 §:ään. Tarkastelun pääasiallisena kohteena ovat paritussääntelyn historia ja nykytila, mutta huomiota kiinnitetään myös suomalaisen paritussääntelyn tulevaisuudennäkymiin. Suomessa tehtyjä lainsäädäntöratkaisuja vertaillaan muiden maiden tapoihin suhtautua prostituutioon ja paritukseen, ja tutkielmassa on käytetty melko paljon tilaa myös prostituutiokeskustelun taustalla vaikuttavien erilaisten ideologioiden tarkasteluun. Näiden ideologioiden kautta on helpompi ymmärtää, miten nykytilanteeseen on päädytty ja mihin suuntaan tästä eteenpäin kannattaisi kulkea. Prostituutio on tunteita herättäviä aihe, joka nousee toistuvasti esille yhteiskunnallisessa keskustelussa. Paritus on harvoin tällaisen keskustelun ytimessä, sillä suurin osa prostituutiokeskustelusta keskittyy niin kutsuttuun pakkoprostituutioon eli ihmis- tai naiskauppaan. Tämän vuoksi parituksesta ei ole myöskään tehty kovinkaan montaa tutkimusta. Eri tahojen yhteisenä tavoitteena on vahvistaa prostituutiotoiminnassa mukana olevien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia, mutta ehdotetut keinot vaihtelevat suuresti eri näkökulmien edustajien välillä. Yhteiskunnallisen keskustelun aiheena on usein prostituutiossa mukana olevien vapaaehtoisuus: ovatko henkilöt toiminnassa vapaaehtoisesti mukana ja voiko vapaaehtoisuutta olla tässä yhteydessä edes olemassa? Tutkielmassa omaksutun näkökulman mukaan vapaaehtoista prostituutiota on olemassa ja lainsäädännön pitäisi erilaisten kieltojen sijaan kohdistua seksityöntekijöiden aseman parantamiseen. Tutkielmassa vastataan kolmeen tutkimuskysymykseen. Näistä ensimmäinen koskee suomalaisen parituslainsäädännön historiaa ja erilaisten uudistusten taustalla vaikuttaneita olosuhteita. Toinen kysymys liittyy nykyään voimassa olevan paritussääntelyn sisältöön, ja sitä tarkastellaan niin lain esitöiden, oikeuskirjallisuuden kuin oikeuskäytännön näkökulmasta. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on suomalaisen paritussääntelyn tulevaisuus, jota lähestytään oikeusvertailun ja erilaisten yhteiskunnallisten näkökulmien kautta. Tutkielma jakautuu kuuteen lukuun. Ensimmäisessä luvussa esitellään tutkimuksen aihe, keskeiset käsitteet ja käytetyt tutkimusmenetelmät. Luvuissa kaksi ja kolme vastataan ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, kun tarkastelun kohteena on ensin seksityö oikeudellisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa ja sen jälkeen suomalaisen parituslainsäädännön sääntelyhistoria. Toiseen tutkimuskysymykseen vastataan pääasiallisesti luvussa neljä, jossa käydään läpi parituksen tunnusmerkistötekijät yksi kerrallaan. Osa vastauksesta löytyy jo luvun kolme lopusta, jossa tarkastellaan parituksen ja ihmiskaupan välistä rajanvetoa. Kolmanteen ja samalla viimeiseen tutkimuskysymykseen vastataan luvussa viisi, kun Suomen parituslainsäädäntöä verrataan muihin maihin ja tämän perusteella suomalaiselle paritussääntelylle ehdotetaan uudenlaista suuntaa. Kuudennessa luvussa esitetään tutkielman johtopäätökset. Paritusta koskevan säännöksen sisältö on joissain määrin epäjohdonmukainen ja epäselvä, sillä säännös on yli sadan vuoden aikana koottu ”tilkkutäkki”. Säännös kaipaisikin kokonaisvaltaista uudistamista. Uudistusprojektiin pitäisi ottaa mukaan myös seksityötä tekevät henkilöt, sillä heidän ääntään ei ole aiempien uudistusten yhteydessä haluttu kuulla. Paritus samastetaan monesti ihmiskauppaan, ja kaikenlainen prostituutio ja seksikauppa mielletään helposti haitalliseksi tai jopa rikolliseksi toiminnaksi. Seksuaalipalvelujen myyminen ei kuitenkaan ole Suomessa kiellettyä, ja seksin ostaminenkin on lainvastaista vain tietyissä olosuhteissa. Paritustakaan ei pitäisi automaattisesti tuomita ongelmallisena, sillä tietyt parituksen muodot saattavat jopa helpottaa seksityötä tekevän henkilön elämää. Tutkielmassa argumentoidaankin vapaaehtoisen ja pakotetun prostituution välisen eron tunnistamisen puolesta ja kehotetaan purkamaan nykyistä paritussääntelyä siltä osin kuin se vaikuttaa negatiivisesti seksityöntekijän työskentelyolosuhteisiin tai turvallisuuteen. Johtopäätöksenä suositellaan siirtymistä niin kutsuttuun ”Alankomaiden malliin”, jossa bordellit sallitaan luvanvaraisina ja valvottuina.