Browsing by study line "Esineoikeus"

Kryptovaralla tarkoitetaan digitaalisen arvon tai oikeuksien kirjausta, joka voidaan siirtää ja tallentaa sähköisesti käyttäen hajautetun tilikirjan teknologiaa (DLT) tai vastaavaa teknologiaa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, että millä edellytyksin kryptovara voi olla arvopaperimarkkinalain (AML) 2:1:ssä tarkoitettu arvopaperi. Kysymys on olennainen, koska tällöin kryptovaraan sovelletaan arvopaperimarkkinaoikeudellista lainsäädäntökehikkoa. Kryptovara on AML 2:1:ssä tarkoitettu arvopaperi, jos se täyttää tällaisen arvopaperin yleiset tunnusmerkit. Kryptovara täyttää yleiset tunnusmerkit, jos se on 1) siviilioikeudessa tarkoitettu arvopaperi; 2) vaihdantakelpoinen pääomamarkkinoilla; 3) saatettu tai saatetaan yleiseen liikkeeseen; ja on 4) lajiesineluonteinen. Kryptovara on siviilioikeudessa tarkoitettu arvopaperi, jos se on yksityisoikeudellinen asiakirja, jonka hallinta on sen osoittaman oikeuden käyttämisen välttämätön edellytys. Kryptovara on vaihdantakelpoinen, jos se on siirtokelpoinen ja sen luovutuksensaajaa suojataan velkakirjalain 2 luvun juoksevia velkakirjoja koskevien säännösten tai muiden niitä vastaavien säännösten nojalla. Kryptovaran tulee myös teknisellä tasolla mahdollistaa luovutuksensaajaa suojaavien säännösten antaman suojan toteutuminen. Luovutuksensaajaa suojaavat säännökset eivät voi vaihdantakelpoisuuden osatekijänä tulla korvatuiksi kryptovaran teknisillä ominaisuuksilla. Pääomamarkkinoiksi, joilla kryptovaran tulee olla vaihdantakelpoinen, katsotaan kaupankäynti kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetuilla kauppapaikoilla (mukaan lukien DLT-pilottiasetuksessa tarkoitetussa DLT-pohjaisessa monenkeskisisissä kaupankäyntijärjestelmässä) ja ETA:n ulkopuolella vastaavasti toimivissa kaupankäyntijärjestelmissä. Pääomamarkkinoiden käsitteeseen sisältyvät myös kauppojen sisäisen toteuttajan toteuttamat kaupat. Kryptovara täyttää yleistä liikkeeseen saattamista koskevan yleisen tunnusmerkin, jos sen mahdollisten luovutuksensaajien joukkoa ei ole ennalta määrätty. Lajiesineluonteisuutta koskeva yleinen tunnusmerkki puolestaan täyttyy, jos kryptovara on saatettu tai saatetaan yleiseen liikkeeseen useiden samansisältöisistä oikeuksista annettujen kryptovarojen kanssa. Tässä esityksessä katsotaan, että kryptovarojen luonne ja niiden hyödyntämä teknologia eivät kategorisesti estä yleisten tunnusmerkkien täyttymistä. AML:n arvopaperia koskevan määritelmän tulkitaan tässä esityksessä olevan laaja. Siten keskenään hyvinkin erilaiset kryptovarat voivat olla AML:ssa tarkoitettuja arvopapereita ja siten tulla arvopaperimarkkinalainsäädännön soveltamisen piiriin. Toisaalta huomattava osa kryptovaroista ei täytä määritelmää. Tällaisia ovat esimerkiksi NFT:t ja perinteiset kryptovaluutat. Kryptovaran kategorisoinnilla esimerkiksi tiettyyn kryptovaratyyppiin ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä, kun arvioidaan sen luonnetta AML:ssa tarkoitettuna arvopaperina. Sen sijaan ratkaisevaa on, että täyttääkö tarkasteltava kryptovara AML:ssa tarkoitetun arvopaperin yleiset tunnusmerkit.

Det finns en växande medvetenhet bland beslutsfattare om att klimatförändringen ger upphov till så omfattande finansiella risker att de kollektivt utgör en systemrisk och ett hot mot den finansiella stabiliteten. Bankreglering och banktillsyn har därmed en viktig roll att spela i att förverkliga EU:s klimatförändringsmål och i att minska den systemrisk som klimatförändringen utgör. Som en reaktion på lärdomarna från den senaste globala finanskrisen har makrotillsyn etablerat sig som en ny sorts finansiell reglering, vars mål är att förhindra överdrivet risktagande i det finansiella systemet och mildra dess effekter på den reala ekonomin. Även om det finns en växande debatt bland forskare och beslutsfattare om tillsynsmyndigheternas och bankernas roll i att identifiera och hantera klimatrisker, är diskussionen om hur makrotillsyn skulle kunna användas för att hantera systemrisker i samband med klimatförändringen fortfarande begränsad. Den Europeiska kommissionen har också erkänt behovet av att undersöka hur tillsynsreglering kan ta hänsyn till klimatförändringens finansiella risker i sin strategi för hållbar finansiering från år 2021. Denna magisteravhandling undersöker därmed egenskaperna av klimatrelaterade finansiella risker och diskuterar de alternativ som beslutsfattare inom makrotillsyn har för att integrera sådana risker i banktillsyn. Med hjälp av teorier om ekonomisk reglering ger avhandlingen därmed en översikt av diskussionen kring den ekonomiska grunden för och lämpligheten av att använda makrotillsynsreglering av banksektorn för att hantera klimatförändringen som en systemrisk. Även om denna magisteravhandling i stort sett anser att användning av makrotillsynsreglering för att hantera klimatförändringsrisker är rättfärdigat, medför dess implementering flera utmaningar för tillsynsmyndigheter. Tillsynsmyndigheter kommer att ställas inför politiska val och speciellt EU:s lagstiftare kommer att behöva ta hänsyn till skillnader mellan de olika medlemsstaternas makroekonomiska målsättningar. Trots bristen på säkerhet gällande klimatförändringsriskernas exakta natur och tidpunkt och de politiska svårigheterna kring tillämpningen av makrotillsynsreglering, kan och bör finansiella tillsynsmyndigheter och banker aktivt stödja en smidig övergång till en ekonomi med låga koldioxidutsläpp och ta steg för att minimera skadorna för det finansiella systemet och ekonomin i framtiden.

EU:n preventiivisen rahanpesusääntelyn soveltamisala on laajentunut noin 30 vuodessa kansainvälisten suositusten perässä luotto- ja rahoituslaitoksista kryptovaluuttaan, ja mikäli uuden rahanpesuasetuksen ehdotukset menevät läpi, tulee todennäköisesti laajentumaan vielä laajemmin kryptovaroihin. Tämä kehityskulku on saanut jatkua ilman sen suurempaa huomiota tai kritiikkiä vuosikymmenten ajan, mutta EU:ssa on viime vuosina niin nopeaan tahtiin uudistettu rahanpesusääntelyä ja laajennettu sen soveltamisalaa, että nyt viimeistään herää kysymys siitä, torjuuko nykyinen rahanpesusääntely tehokkaasti rahanpesua. Alun perin EU tyytyi reagoimaan reaktiivisesti rahanpesijöiden liikkeisiin kohdistamalla sääntelyä sellaisiin menetelmiin, jotka olivat kasvattaneet suosiota rahanpesijöiden keskuudessa. Sittemmin tilanteeseen on tullut muutos riskiperusteisen lähestymistavan omaksumisen myötä ja nykyään EU perustelee sääntelyn soveltamisalan laajentumista huomioimalla eri menetelmien rahanpesuriskit. Tämä lähestymistapa on erityisen hyvin nähtävissä kryptovarojen yhteydessä, jotka ovatkin laittaneet EU-lainsäätäjän uuden tilanteen eteen, sillä sen lisäksi, että lainsäätäjän on täytynyt päättää miten torjua rahanpesua kryptomaailmassa, kryptovarojen taustalla vaikuttava lohkoketjuteknologia ei aivan yksiselitteisesti istu nykyiseen rahanpesu-sääntelykehykseen.

Vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena rahoitusmarkkinasääntely ja sen valvonta on lisääntynyt. Samalla markkinatoimijat ovat kehittäneet finanssi-innovaatioita erityisesti uusien teknologioiden, kuten hajautetun tilikirjan teknologian, avulla. Hajautetun tilikirjan teknologian kautta on muodostunut kryptovarojen markkinat, joiden koko on kasvanut niin suureksi, että EU:n on täytynyt ryhtyä lainsäädäntötoimiin turvatakseen rahoitusvakauden ja kuluttajansuojan. Samalla EU on halunnut tukea innovaatioita. Vuonna 2020 EU julkaisi digitaalisen rahoituksen paketin, jossa merkittävässä osassa olivat kryptovarojen markkinat -asetus sekä hajautetun tilikirjan teknologiaan perustuvien markkinainfrastruktuurien pilottijärjestelmä (DLT-pilottijärjestelmä). DLT-pilottijärjestelmä on ensimmäinen EU:n laajuinen sääntelyn hiekkalaatikko. Sääntelyn hiekkalaatikko on innovatiivinen sääntelykeino, jonka avulla markkinatoimijat ja lainsäätäjä voivat yhteistyössä kehittää lainsäädäntöä innovatiivisiin tuotteisiin. Sääntelyn hiekkalaatikoiden avulla voidaan luoda uusia sääntelykehyksiä. DLT-pilottijärjestelmän tarkoituksena on luoda sääntelykehys, joka soveltuisi sekä perinteisiin markkinainfrastruktuureihin että DLT-pohjaisiin markkinainfrastruktuureihin. Tässä tutkielmassa on sääntelyteoreettisin keinoin tutkittu, millainen sääntelykeino sääntelyn hiekkalaatikko on, soveltuvatko sääntelyn hiekkalaatikot FinTech-alan sääntelykeinoiksi sekä täyttääkö DLT-pilottijärjestelmä tavoitteensa hajautetun tilikirjan teknologian käyttöönottoon rahoitusmarkkinoilla. Tutkielmassa tullaan siihen johtopäätökseen, että DLT-pilottijärjestelmän avulla pystytään turvaamaan rahoitusvakautta sekä suojelemaan kuluttajia, mutta DLT-pilottijärjestelmän suosiessa vakiintuneita markkinatoimijoita, ei innovaatioita pystytä välttämättä tukemaan. Hajautetun tilikirjan teknologian käyttöönotto rahoitusmarkkinoilla riippuu siitä, millaiseen yhteistyöhön markkinatoimijat ja lainsäätäjä sääntelyn hiekkalaatikolla pystyvät. Teoriassa DLT-pilottijärjestelmässä tehtävä yhteistyö mahdollistaa hajautetun tilikirjan teknologian käyttöönoton rahoitusmarkkinoilla. Sääntelyn hiekkalaatikot sen sijaan soveltuvat FinTech-alan sääntelykeinoksi dialogista sääntelyä painottavana innovatiivisena sääntelykeinona.

Tutkielman tavoite on jäsentää Suomen laissa vielä suurelta osin säätelemätöntä jälkipanttioikeutta ja siihen liittyvää problematiikkaa suhteessa niin jälkipantinsaajan oikeusasemaan, ensipantinsaajan velvollisuuksiin jälkipantinsaajaa kohtaan, kuin saatavan jälkipanttaukseen. Jälkipanttioikeus on totuttu näkemään Suomessa varsinkin pankkikäytännössä, koska rahoitusmarkkinamme ovat edelleen niin pankkikeskeiset. Kuitenkin myös pankkitoiminnan ulkopuolella jälkipanttioikeus tarjoaa vakuudenhaltijalle mahdollisuuksia löytää toisaalta houkuttelevia sijoituskohteita, mutta myös päästä neuvottelemaan paremmista lainaehdoista. Velallisen osalta jälkipanttioikeus tarjoaa mahdollisuuden käyttää samaa vakuutta useamman lainanantajan luoton vakuutena. Jälkipanttauksen säätelemättömyys luo mahdollisuuksien lisäksi konstruktion osapuolille epävarmuutta. Varsinkin osapuolten välinen luottamus ja ensipantinsaajan lojaliteetti jälkipantinsaajaa kohtaan on tärkeä osa koko järjestelyä. Vaikka jälkipanttioikeus esiintyy usein väliaikaisena rakenteena ennen lopullisen järjestelyn voimaan tuloa, sitä käytetään myös pidempiaikaisissa järjestelyissä. Tällöin järjestelyä voidaan ajatella pitkäaikaisena sopimuksena, jolloin myös sopimusoikeudesta tuttu lojaliteettiperiaate tulee panttioikeudellisen huolenpitovelvollisuuden lisäksi huomioitavaksi. Työssä tutkitaan panttioikeuden piirteitä jälkipanttauksessa ja erityisesti siihen liittyviä erityispiirteitä denuntiaation osalta. Tutkimukseen on otettu erikseen analyysin kohteeksi saatavan jälkipanttaus, koska saatavat ovat niin suuri osa sekä tavallisen yrityskaupparahoituksen vakuusjärjestelyä, että myös muiden järjestelyiden vakuusmassaa. Lisäksi saatavan jälkipanttaukseen liittyy edelleen lisää osapuolia, joiden asema voi muuttua. Työssä on tarkasteltu aihetta lähinnä oikeuskirjallisuuden, Suomen lainsäädännön ja oikeuskäytännön kautta. Tutkielman alkuosa käsittelee jälkipanttioikeutta ja lojaliteettia ensipantinsaajan ja jälkipantinsaajan välillä. Myös kansainvälisiä näkökulmia havainnollistettu niin vakuusoikeuden, kuin lojaliteetin suhteen. Tutkielman analyysiosioissa jälkipanttioikeutta tarkastellaan saatavan panttauksen osalta. Lisäksi tutkielmassa on haluttu sivuta taloudellisia näkökulmia reaalisten argumenttien muodossa, jotta on saatu käsitystä siitä, miten reaalimaailmassa taloudelliset toimijat käyttäytyvät optimoidessaan asemaansa ja hallitessaan riskejään.

Keskusvastapuolet ovat systeemisesti merkittäviä rahoitusmarkkinainfrastruktuureja, joiden rooli on kasvanut 2000-luvulla erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Keskusvastapuolet selvisivät vuoden 2008 finanssikriisistä hyvin ja vakaina ja tämän huomion myötä G20 johtajat lausuivat, että kaikki standardoidut OTC-johdannaiset tulisi määrittää keskusvastapuolissa. Tämän suunnan myötä keskusvastapuolia säännellään EU:ssa EMIR (EU 648/2012) ja CCP RRR (EU 2021/23) -asetuksilla. Tutkielmassa käsitellään kolmen tutkimuskysymyksen avulla miten sääntelyllä EU:ssa hallitaan keskusvastapuoliin liittyviä riskejä, miten riskien sääntelyllä estetään keskusvastapuolten kaatuminen ja kaatumisesta aiheutuvat häiriöt markkinoille, sekä onko keskusvastapuolten riskienhallintaa koskeva EU-sääntely tarkoituksenmukaista suhteessa sen tavoitteisiin. Työn tuloksena havaittiin, että riskejä säännellään monipuolisesti niiden elinkaaren eri vaiheissa eri riskityypit laajasti huomioon ottaen ja sääntely kohdistuu sekä riskien todennäköisyyden että seurauksien pienentämiseen. Työkaluvalikoima keskusvastapuolten kaatumisen estämiseen ja markkinoille aiheutuvien häiriöiden estämiseen ovat laajat. Kirjallisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että keskusvastapuolten lukuisista hyvistä puolista huolimatta sääntelyn tavoitteita ei täysin tavoiteta. Keskeiseksi ongelmaksi jää erityisesti riskin siirtäminen sen poistamisen sijasta sekä keskusvastapuolten too-big-to-fail asemaan liittyvät ongelmat.

Kryptovarallisuuden alkuperäisenä tavoitteena voidaan todeta olevan erottautuminen rahoitusalan perinteisistä välittäjätahoista, kuten esimerkiksi pankeista. Kuitenkin kun kryptovarallisuuden käyttäjä säilyttää kryptovarallisuuttaan palveluntarjoajalla, tapahtuu juuri näin. On kuitenkin olemassa perusteltuja syitä sille, miksi kryptovarallisuuden käyttäjä valitsee omatoimisen säilytyksen sijaan säilyttää kryptovarallisuuttaan säilytykseen erikoistuneella palveluntarjoajalla. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia kryptolompakon tai kryptolompakon sisältämän yksilöidyn kryptovarallisuuden panttausta palveluntarjoajalle molemmissa mainituissa tilanteissa. Palveluntarjoajan oikeusaseman kannalta keskeisin merkitys voidaan todeta olevan pätevän panttioikeuden synnyllä ja palveluntarjoajan panttioikeuden pysyvyydellä. Esimerkiksi julkivarmistuksen osalta vakuusoikeuden yleisissä opeissa tunnistettuja julkivarmistusmenetelmiä ei voida pitää etenkin omatoimisesti säilytetyn kryptovarallisuuden osalta täysin tyydyttävinä. Pantinantajan oikeusaseman kannalta keskeisin merkitys voidaan puolestaan todeta olevan palveluntarjoajalle uskotun panttioikeuden kohteen turvaamisella palveluntarjoajan velkojilta palveluntarjoajan maksukyvyttömyysmenettelyssä. Pantinantajan separaatio-oikeuden kannalta keskeisiksi tekijöiksi muodostuvat tutkimuksessa etenkin panttaussopimuksessa ja lainsäädännössä määritellyt säilyttäjän velvollisuudet, mutta myöskin tosiallinen tapa jolla palveluntarjoaja erottelee pantinantajan varallisuuden omasta varallisuudestaan. Tutkimuksen de lege ferenda -osiossa UNIDROIT:in digitaalisen varallisuuden periaatteiden mahdollista implementointia suomalaiseen oikeusjärjestelmään arvioidaan suhteessa vakuusoikeuden yleisiin oppeihin sekä MiCA asetuksen kryptovarapalvelun tarjoajiin soveltuviin velvoitteisiin. Digitaalisen varallisuuden periaatteilla ei todeta olevan vaikutusta pantinantajan oikeusaseman kannalta MiCA asetuksen voimaantulon jälkeen vuoden 2024 lopulla. Panttioikeuden julkivarmistuksen osalta digitaalisen varallisuuden periaatteet esittävät kuitenkin uutta digitaaliseen varallisuuden määräysvallan käsitettä, sekä mahdollisuutta julkivarmistaa digitaaliseen varallisuuteen kohdistuva panttioikeus määräysvallan olemassaolon perusteella. Panttioikeuden julkivarmistaminen määräysvallan olemassaolon perusteella voidaan todeta olevan tehokas ja varteenotettava uusi keino julkivarmistaa kryptovarallisuuteen kohdistuva panttioikeus suoraan lohkoketjussa.

Tutkielman aiheena on kotimaisten listaamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden digitalisoinnin arviointi. Erityskysymyksenä tarkastellaan avoimen lohkoketjun soveltuvuutta digi-talisoinnissa käytettäväksi teknologiaksi. Tutkielman metodi on lainopillinen ja sääntelyteoreettinen. Sen ulko-puolelle on rajattu verotukselliset, listattuihin yhtiöihin liittyvät sekä osakeyhtiöoikeudellisiin osakasoikeuksiin liittyvät kysymykset. Suomen lainsäädännöllistä tilannetta tarkastellaan valikoitujen valtioiden kontekstissa. Tarkoituksena on tulkita voimassa olevaa osakeyhtiöiden osakkeisiin soveltuvaa lainsäädäntöä, kuten osake-yhtiölakia sekä velkakirjalakia, ja arvioida mahdollistaako nykytila listaamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden digitalisoinnin. Mikäli arvioinnissa päädytään siihen, että lainsäädäntö on puut-teellista tai epäselvää, tavoitteena on hahmotella muutossuosituksia. Sääntelyteorian metodein pyritään arvi-oimaan muutosten tarkoituksenmukaisuutta sekä pyritään muotoilemaan suositukset niin, että ne täyttävät osakeyhtiölainsäädännössä tyypillisesti painotetut sääntelystandardit. Arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden sähköistäminen on jäänyt jälkeen arvo-osuuksista ja muista arvopapereista. Vuonna 2021 yksityisten yhtiöiden osakekirjattomien osakkeiden esineoikeudellisia suojamuotoja ei edelleenkään turvata lainsäädännöllä ja esimerkiksi osakkeen panttaus on oikeustoimena epävarma perustuessaan yhä yhtiölle tehtävään ilmoitukseen sekä osakasluettelokirjaukseen. Lisäksi tällais-ten osakkeiden kaupankäynti kärsii likviditeettiongelmasta, sekä kohtaa ESMA:n tuoreen linjauksen myötä myös säädösesteitä. Ongelmat ovat merkittäviä; osakeyhtiön ollessa Suomen suosituin yhtiömuoto, asia kos-kettaa useita osakeyhtiöitä vain murto-osan yhtiöistä kuuluessa arvo-osuusjärjestelmään, jossa vastaavat on-gelmat on selätetty. Tutkielmassa perehdytään myös avoimiin lohkoketjuihin, arvioiden niiden soveltuvuutta osakkeiden digitalisoinnin tekniseksi välineeksi. Tutkielmassa katsotaan, että avoimen lohkoketjun anonymi-teetti, konsensusmekanismi ja maturiteetti huomioon ottaen se ei ole parhaiten soveltuva vaihtoehto. Tutkielmassa argumentoidaan, että vaikka voimassa oleva lainsäädäntö sinänsä mahdollistaa jonkinasteisen osakkeiden digitalisoinnin, lainsäädäntö luo epävarmuutta ja on osittain ajastaan jäljessä. Tutkielmassa kat-sotaan, että osakasluetteloa, osakekirjoja ja velkakirjoja koskevaa lainsäädäntöä on tarve uudistaa sekä välit-tömästi tehtävillä pienemmillä muutoksilla että laajemmalla sähköisen osakasrekisterin valmistelulla. Tutkiel-massa todetaan myös, että voimassa oleva EU:n lainsäädäntö tosiasiallisesti estää kustannustehokkaan lis-taamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden kaupankäynnin. Vaikka komission 2020 vireille saattama asetusehdotus hajautetun tilikirjan teknologiaan pohjautuvasta arvopaperien kaupankäynnin pilottijärjestelmästä astuisi voimaan, se ei ratkaisisi ongelmaa. Tutkielmassa argumentoidaan lisäksi, että lain-valmistelun on oltava teknologianeutraalia sekä erityisesti osakasrekisterin osalta suosittava ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaupankäyntijärjestelmän liittämisen rekisteriin myöhemmässä vaiheessa. Lainvalmistelussa on myös huomioitava joustavuuden ja kustannustehokkuuden sääntelystandardit, jotta osakeyhtiölaki säilyttää tahdonvaltaisuutensa, vaikka sitä digitalisoitaisiinkin 2020-luvulle.

Tutkimuksessa selvitetään, onko osakkeenomistajien suojaaminen riittävällä tasolla yrityskaupan erityistilanteessa, jossa kohdeyhtiön johto tekee ostotarjouksen kohdeyhtiöstä. Johdon yritysosto on tilanteena poikkeuksellinen, sillä tyypillisesti yrityskaupassa myyjä tuntee kohdeyhtiön ostajaa paremmin. Tämä asetelma ei toteudu johdon yritysostoissa, sillä yrityksen operatiivista liiketoimintaa johtavilla henkilöillä on lähtökohtaisesti kattavammat tiedot kohdeyhtiöstä, kuin osakkeenomistajilla. Tilanne on erityisen korostunut, mikäli kohdeyhtiön johto ja omistus ovat eriytyneet. Tutkielman keskiössä ovat osakeyhtiölain periaatteet ja niitä koskevat säännökset, erityisesti OYL 1:5 osakeyhtiön toiminnan tarkoituksesta sekä OYL 1:8 johdon lojaliteetti- ja huolellisuusvelvollisuuksista. Velvollisuuksien lisäksi tarkastellaan yhtiöintressiä, -teoriaa sekä osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta että osakkeenomistajien intressiä. OYL 1:8 sisältämän sääntelyn tarkoitus on ohjata johtoa toimimaan osakkeenomistajien ja yhtiön intressissä. Sääntely on kuitenkin hyvin yleisellä tasolla, eikä se anna vastausta siihen, miten osakkeenomistajat saavat suojaa johdon yritysostoissa tai miten johdon yritysostossa tulisi menetellä. Tutkielmassa tarkastellaan tämän vuoksi myös osakeyhtiölain ulkopuolisia keinoja toteuttaa OYL 1:8:n tavoitteita yksittäistapauksissa sekä keskitytään arvioimaan johdon yritysostoon liittyviä prosesseja. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään mm. päämies-agentti-teoriaa. Tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää tarkastelua osakkeenomistajien ja johdon intressien yhteensovittamisesta. Menetelmä on ensisijaisesti lainopillinen, mutta aiheen tutkiminen edellyttää myös syvempää oikeustaloustieteellistä ja oikeusvertailevaa otetta.

Pörssiyhtiöiden sulautumisia säännellään kuten yksityistenkin yhtiöiden sulautumisia osakeyhtiölain 16 luvussa ja ne ovat osakeyhtiöoikeudellisia prosesseja. Pörssiyhtiön sulautuminen on kuitenkin usein vaihtoehtoinen tapa toteuttaa yrityskauppa, jossa vastikkeena maksetaan hankkivan yhtiö osakkeita. Näitä julkisia ostotarjouksia säännellään arvopaperimarkkinalaissa ja ostotarjousdirektiivissä hyvin tarkasti, samoin kuin arvopaperimarkkinalakiin perustuvassa ostotarjouskoodissa, joka on markkinatoimijoiden tuottamaa itsesääntelyä. Sulautumisissa vastaavaa sääntelyä ei kuitenkaan ole ollut ja ne ovat siten jääneet arvopaperimarkkinaoikeudellisen sääntelyn ulkopuolelle. Lokakuun alusta 2022 on kuitenkin tullut voimaan uusi ostotarjouskoodi, jonka soveltamisala on ulotettu koskemaan myös sulautumisia. Tutkielmassa perehdytään siihen, miten ostotarjouskoodia tulisi sulautumisten näkökulmasta tulkita, miten arvopaperimarkkinaoikeudellisen itsesääntelyn ulottaminen koskemaan osakeyhtiöoikeudellista ja osakeyhtiölain sääntelemää prosessia istuu suomalaiseen sääntely-ympäristöön ja sitä, onko sääntely onnistunutta. Tutkielma keskittyy erityisesti sulautumiseen osakkeenomistajien näkökulmasta. Tutkielma on lainopillinen ja siinä pyritään systematisoimaan ja tulkitsemaan voimaan tullutta itsesääntelyä perinteisen lainopin keinoin perehtymällä sääntelyn sanamuodon mukaiseen tulkintaan sekä vertaamalla sääntelyä aiemmin suomalaisissa sulautumisissa sovellettuihin käytäntöihin. Pääasiassa suuri osa ostotarjouskoodin suosituksista koskee edelleen julkisia ostotarjouksia, ja suositukset on myös tähän muotoon kirjoitettu. Niinpä soveltaminen sulautumisiin on mietittävä kunkin suosituksen osalta erikseen ja tulkittava, miltä osin suositusta on mielekästä soveltaa sulautumisiin. Sulautumisia on lisäksi säännelty melko yksityiskohtaisesti osakeyhtiölain 16 luvussa, ja lain tulkinnasta on runsaasti oikeuskirjallisuutta. Ostotarjouskoodin soveltaminen sulautumisiin ei siis tuo käytännön soveltamistoimintaan merkittäviä muutoksia. Koodin soveltamisen seurauksena kuitenkin soveltamisiin tulee sovellettavaksi arvopaperimarkkinalakiin sisältyvä tasapuolisen kohtelun velvoite. Lisäksi ostotarjouskoodissa säädetään sulautumisvastikkeesta, vastaanottavan yhtiön aiemmista hankinnoista sekä eräistä julkistusvaatimuksista, jotka eivät aiemmin ole koskeneet sulautumisia. Vaikka ostotarjouskoodin sovellettavaksi tuleminen ei merkittävästi muuta vallitsevaa oikeustilaa, se kuitenkin selkeyttää sulautumiseen osallistuvien yhtiöiden hallituksen velvollisuuksia, tuo osakkeenomistajille lisäturvaa ja turvaa arvopaperimarkkinoiden tehokasta toimintaa. Lisäksi toisiinsa rinnastuvien yritysjärjestelyiden ja -kauppojen sääntely samalla tavalla on varsinkin kansainvälistyvässä toimintaympäristössä tehokasta ja sääntelyn toteuttaminen itsesääntelynä joustavaa ja markkinatoimijoiden hyväksymää.