Browsing by study line "Immaterialrätt"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2023)Tässä tutkielmassa perehdytään EU:n datatalouden sääntely-ympäristöön. Olemme keskellä digitaalista vallankumousta, joka on yli kahden vuosikymmenen intensiivisen kryptografian ja hajautetun tiedonkäsittelyn tutkimuksen tulos. Kehitys on synnyttänyt uraauurtavan teknologian: lohkoketjun. Lohkoketjuteknologia on hajautettu pääkirjajärjestelmä, joka mahdollistaa transaktioiden turvallisen ja muuttumattoman kirjaamisen tietoverkossa. Lisäksi lohkoketju helpottaa uusien hallintojärjestelmien luomista hajautettujen organisaatioiden avulla, jotka pystyvät toimimaan itsenäisesti tietokoneverkossa ilman ihmisen väliintuloa. Nämä innovatiiviset sovellukset ovat johtaneet vertailuihin lohkoketjun ja internetin välillä, mikä on taas ruokkinut ennusteita siitä, että tämä teknologia häiritsee keskitettyjen viranomaisten vaikutusvaltaa. Vastatakseen yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin EU on ottanut käyttöön uuden toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on säännellä digitaalisia sisämarkkinoita. Lähtökohtana tässä tutkielmassa tarkastellaan uusia sääntelyjärjestelmiä ja esitellään lohkoketjuteknologioiden pääpiirteet (tunnetaan myös nimellä Distributed Ledger Technologies eli hajautetut kirjanpitoteknologiat), sekä tarkastellaan samalla niitä konkreettisia haasteita, joita tämä teknologia asettaa lainvalvonnalle. Sen jälkeen siirrytään kolmeen tapaustutkimukseen sääntely- ja käyttöesimerkkeinä. Ensimmäisessä tapaustutkimuksessa keskitytään lohkoketjun ja yleisen tietosuoja-asetuksen yhteensopivuuteen. Lohkoketjujen rakenne itsessään asettaa merkittäviä haasteita yhteensopivuudelle GDPR:n kanssa. Tämä johtuu lohkoketjuun tallennettujen tietojen muuttumattomuudesta, joka onkin yksi lohkoketjun keskeisistä ominaisuuksista. Toisessa tapaustutkimuksessa valotetaan sitten sitä, miten lohkoketjujärjestelmää voidaan hyödyntää immateriaalioikeuden yhteydessä, esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksien rekisteröinnissä. Kolmannessa tapaustutkimuksessa tarkastellaan, miten lohkoketjua ja NFT:tä voidaan hyödyntää luovalla alalla, ja esitetään suosituksia havaittuihin haasteisiin.
-
(2024)Vaikka lääkkeiden lisäsuojatodistuksia koskeva sääntely on EU-oikeutta, on lisäsuojatodistukset tähän mennessä myönnetty kansallisesti, mikä on aiheuttanut jäsenvaltiokohtaisia eroja sääntelyn ja etenkin lisäsuojatodistusten myöntämisedellytysten tulkinnassa. Vaikka joitakin tulkintaongelmia liittyen lisäsuojatodistusasetuksen 3 artiklan myöntämisedellytyksiin on jo onnistuttu ratkaisemaan, useita kysymyksiä erityisesti koskien artiklan c alakohtaa on yhä avoinna. Kyseisen myöntämisedellytyksen mukaan todistus annetaan, jos hakemuspäivänä jäsenvaltiossa, jossa hakemus jätetään, tuotteelle ei ole vielä annettu todistusta. Tätä myöntämisedellytystä koskevien tulkintaongelmien tarkastelu on kuitenkin jäänyt oikeuskirjallisuudessa vähemmälle huomiolle. Aihe on etenkin viime aikoina muuttunut erityisen ajankohtaiseksi usean uuden ennakkoratkaisupyynnön ja Euroopan komission sääntelyuudistuksia koskevien ehdotusten myötä. Tämän lainopillisen tutkielman päätutkimuskysymyksenä pyritään arvioimaan erityisesti alkuperäislääkkeiden kehittäjien näkökulmasta, vastaako 3(c) artiklan tulkinta lisäsuojatodistusasetuksen tarkoitusta, sekä miten kyseistä artiklaa tulisi tulkita ja lisäsuojatodistussääntelyä mahdollisesti muuttaa siten, että tulkinta paremmin vastaisi asetuksen tarkoitusta ja tavoitteita. Tutkimuskysymystä tullaan pohjustamaan etenkin käymällä läpi lisäsuojatodistusjärjestelmän syntyä ja tarkoitusta. Luvussa 3 tullaan arvioimaan, mitä ongelmia ja epäjohdonmukaisuuksia 3(c) artiklaa koskevaan EUT:n ratkaisukäytäntöön liittyy esimerkiksi koskien lisäsuojatodistussääntelyn ja patenttioikeuden välistä suhdetta sekä vaatimusta tulkita jokaista myöntämisedellytystä itsenäisesti. Luvussa 4 käsitellään lisäsuojatodistussääntelyyn liittyviä viimeaikaisia ennakkoratkaisupyyntöjä sekä Euroopan komission kaavailemia sääntelyuudistuksia ja esitetään de lege ferenda -näkökulmasta tulevaisuuden muutosehdotuksia näihin liittyen. Johtopäätöksissä on tunnistettu erilaisia vaihtoehtoisia tapoja tulkita lisäsuojatodistusasetuksen 3(c) artiklaa sekä esitetty puolesta ja vastaan argumentteja koskien sitä, mikä tulkinnoista parhaiten vastaisi asetuksen tarkoitusta ja tavoitteita. Ratkaisevaksi sen kannalta, mitä ehdotetuista vaihtoehdoista sovelletaan, muodostuu, pyritäänkö tulkinnassa painottamaan innovaatiotoiminnan tukemista vai ollaanko EU:ssa valmiita innovaation kustannuksella varmistamaan rinnakkaislääkkeiden mahdollisimman aikainen pääsy markkinoille. Lisäksi todetaan, että mikäli tulkinnassa ajaudutaan kauas artiklan sanamuodosta, tulisi tulevissa ennakkoratkaisuissa omaksuttujen tulkintojen johdosta tehdä tarvittavat muutokset lisäsuojatodistusasetukseen joko muuttamalla 3 artiklan sanamuotoa tai vähintäänkin lisäämällä johdanto-osaan tulkinnassa avustavia perustelukappaleita. Joka tapauksessa 3(c) artiklan tulkinnalle tulisi asettaa selkeät, objektiiviset ja helposti sovellettavissa olevat kriteerit.
-
(2024)Since early 2020, COVID-19 has indiscriminately affected societies around the globe, resulting in significant consequences on various aspects of our lives. Nonetheless, throughout the pandemic, our human and planetary systems have had to confront additional crises, such as rapid climate change. As such, there is a growing concern about environmental problems related to consumption and waste management, and research points to the need for extensive, substantial shifts in our societies and activities. In 2020, the European Commission published the European Green Deal, an unprecedented and transformative policy framework, aiming to reshape the landscape of sustainability in the European Union. At the forefront of the European Green Deal is the objective of transforming the European Union into a circular economy, shifting away from the linear economy model. Key activities to promote sustainability and a circular economy are different forms of material and product reuse, such as upcycling, furthermore, contributing to preserving the life cycle of a product. Despite its contribution to a sustainable and circular economy, upcycling may potentially constitute trademark infringement under the current framework of EU trademark law. Significantly, trademark proprietors may invoke their rights to oppose attempts by third parties to upcycle products containing the proprietor's trademark if done without the consent of the trademark proprietor. The intersection between trademark rights, sustainability, and the circular economy furthermore presents the need to reconsider the current trademark system in light of the growing environmental challenges of our society. Situated within the context of upcycling, this thesis aims to provide insight into the alignment of prevailing EU trademark law with the objectives of promoting sustainability and a circular economy in the EU. Furthermore, this thesis contributes with a discussion of how the trademark law can be better shaped to ensure integration with sustainability and circularity objectives. The thesis concludes that under the current trademark system, the extent to which trademark proprietors can control their products in relation to activities conducted by third parties is not aligned with the objectives of the European Green Deal. In the future, structural-level amendments to the current trademark law could be made to promote sustainability and circularity. However, at the present, revisiting existing provisions, namely exceptions and limitations, can be considered a viable strategy. Overall, it is argued that existing provisions should be interpreted more broadly, ensuring that the trademark system evolves with contemporary interests and does not impede the development of sustainable and circular practices.
-
(2023)Tutkielma tarkastelee tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2019/790 (DSM-direktiivi) kaupallista tekstin- ja tiedonlouhintaa koskevan 4 artiklan soveltamista kielimallin opetusprosessissa. Tutkielman tavoitteena on luoda kattava kokonaiskuva DSM-direktiivin 4 artiklan nojalla toteutettavan tekstin- ja tiedonlouhinnan tosiasiallisesti sallituista rajoista hyödyntäen metodeina lainoppia sekä teleologista laintulkintaa. Valtaosa tekoälysovelluksista ja muista teknologisista innovaatioista rakentuu kielimalleille, joiden koneoppivien algoritmien opetusprosessi perustuu tekstin- ja tiedonlouhinnalla hankitulle tiedolle. Tekstin- ja tiedonlouhinnalla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevan tiedon, kuten tekstin tai datan, automaattista laskennallista analyysia. Tekstin- ja tiedonlouhintaa voidaan harjoittaa pelkistä tosiasioista tai tiedoista, mutta useimmiten suurin osa tekstin- ja tiedonlouhinnassa hyödynnettävästä aineistosta on suojattu tekijänoikeuksin tai lähioikeuksin, jolloin oikeudenhaltijoiden ja yleistä etua edustavien kehittäjien väliset intressit asettuvat vastakkain punnittaviksi. Tutkielman ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaamalla osoitetaan, mitä suojattuja oikeuksia kielimallin opetusaineistoon voi sisältyä. Opetusaineistoon sisältyvien suojattujen oikeuksien käsittelyn yhteydessä tarkastellaan samanaikaisesti näihin oikeuksiin kohdistuvaa tekijänoikeudellisesti relevanttia kopiointia ja kappaleen valmistamista. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee DSM-direktiivin 4 artiklan nojalla toteutettavalle tekstin- ja tiedonlouhinnalle asetettuja edellytyksiä sekä toisaalta sitä, mitkä oikeudet rajaavat artiklan soveltamisalaa. Edellytykset voidaan jakaa kahteen: 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun lailliseen pääsyyn aineistoon ja 4 artiklan 3 kohdassa säädettyyn oikeudenhaltijan mahdollisuuteen oikeuksiensa pidätykseen. Artiklan tosiasiallista soveltamisalaa rajaavat myös tekijän moraaliset oikeudet sekä yleisön saataville saattamista koskeva yksinoikeus. Kolmannen tutkimuskysymyksen avulla 4 artiklan nojalla toteutettavan tekstin- ja tiedonlouhinnan sallittavuutta arvioidaan kansainvälisiin sopimuksiin kirjatun kolmivaihetestin nojalla. Tutkielmassa todetaan, ettei DSM-direktiivin 4 artiklan soveltamista kielimallin opetusprosessiin todennäköisimmin voida pitää kolmivaihetestin mukaisena. Tutkielma osoittaa, ettei DSM-direktiivin kaupallista tekstin- ja tiedonlouhintaa koskeva 4 artikla ole onnistunut täysimääräisesti toteuttamaan sille asetettuja tavoitteita oikeusvarmuuden lisäämisestä ja innovointiin kannustamisesta myös yksityisellä sektorilla, mikä on omiaan heikentämään sekä oikeudenhaltijoiden ja kehittäjien asemaa että EU:n kilpailukykyä alati kehittyvien teknologisten innovaatioiden kentällä.
-
(2024)Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin tuomioistuimen tavaramerkin tehtäviä eli funktioita koskevaa oikeuskäytäntöä yleisen edun vaatimusten, erityisesti kilpailun vapauden asettamien reunaehtojen näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, ottaako EUT:n oikeuskäytäntö riittävästi huomioon tavaramerkkioikeudellisissa tapauksissa konkretisoituvia erisuuntaisia intressejä ja pyrkiikö tuomioistuin saattamaan niitä tasapainoon. Tutkielmassa keskitytään EU-tasoisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön arvioimiseen ja tarkoituksena on osallistua keskusteluun, jossa selvitetään immateriaalioikeuksien suhdetta perus- ja ihmisoikeusvelvoitteisiin. Tutkielman metodi on lainopillinen. EUT on harmonisoidun tavaramerkkioikeuden tulkinnasta antamillaan ratkaisuilla muokannut oleellisesti oikeudenalan yleisiä oppeja. Oikeuskäytännön perusteella tavaramerkin loukkaukseen voidaan vedota, vaikka kolmas ei ole käyttänyt väitetysti loukkaavaa merkkejä omien tavaroidensa tai palveluidensa alkuperän osoittamiseen, eli tavaramerkinomaisesti. Erilaisia viittaavan käytön tilanteita arvioidaan näin ollen tavaramerkkioikeudellisesti. Tämä on johtanut ns. identtisyyssuojan kohdalla tuomioistuimen käytännössä luotuun vaatimukseen, jonka mukaan tavaramerkin loukkauksen toteaminen edellyttää tavaramerkin tehtävien eli funktioiden vahingoittumista, jotta kanne voidaan hyväksyä. Yleisemmällä tasolla tämä on merkinnyt tavaramerkkioikeuden ja vilpillisenä kilpailuna arvioitavan menettelyn rajojen hämärtymistä. Tutkielmassa osoitetaan, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö suosii lähtökohtaisesti tavaramerkin haltijan etuja eikä mahdollista avointa eri intressien punnintaa. Tulkintasuosituksena on esitetty, että tavaramerkin tehtävien vahingoittumisen analyysistä siirryttäisiin hyvän liiketavan mukaisuuden arvioinnin suuntaan. Tämä on mahdollista nykyisten, vuonna 2015 uudistettujen EU:n tavaramerkkisäädösten perusteella. Tutkielmassa ehdotetaan rationaalista intressien tasavertaista punnintaa, joka kytketään tavaramerkkioikeuden tarkoitukseen ja päämääriin.
-
(2023)Digitaalisten verkkoalustojen voidaan katsoa muuttaneen käsityksemme tavaroiden, palveluiden ja informaation tarjoamisesta ja saatavuudesta verkkoympäristössä. Verkkoalustoilla, kuten sosiaalisen median alustoilla ja sähköisillä markkinapaikoilla, kuka tahansa voi julkaista haluamaansa sisältöä muiden saataville. Verkkoalustojen on kuitenkin niiden positiivisten vaikutusten lisäksi todettu olevan otollinen kanava myös laittoman sisällön kuten tavaramerkkioikeutta loukkaavien tuoteväärennösten leviämiselle. Tuoteväärennösten ja laittoman sisällön leviämisen verkkoympäristössä voidaan katsoa aiheuttavan negatiivisia vaikutuksia sekä tavaramerkkien haltijoille että koko EU:n sisämarkkinoiden toimivuudelle. Internetin toimijoihin on lähtökohtaisesti haluttu kohdistaa mahdollisimman vähän sääntelyä, sillä sen on katsottu parhaiten tukevan verkkoympäristön kehittymistä ja siihen liittyviä innovaatioita. EU:n sähköisestä kaupankäynnistä annetussa direktiivissä on päädytty määrittelemään ns. safe harbour -periaate, jonka nojalla välittäjinä toimivat palvelun tarjoajat pystyvät tiettyjen ehtojen täyttyessä välttymään vastuulta palvelussa kolmansien osapuolien jakaman laittoman toiminnan tai tietojen osalta. Verkkoalustojen ei ole kuitenkaan yleensä voitu katsoa olevan vastuussa kolmannen osapuolen oikeudenloukkauksesta, sillä niiden on katsottu toimivan laittomaan sisältöön nähden neutraalisti ja tarjoavan ainoastaan tekniset olosuhteet sisältöjen leviämiselle niiden palveluissa. Nykyaikaisten verkkoalustojen voidaan kuitenkin katsoa enenevässä määrin toimivan aktiivisesti palvelussa saatavilla olevien tietojen osalta, sillä ne esimerkiksi itse moderoivat aktiivisesti palvelussa saatavilla olevaa tietoa ja kohdentavat sitä käyttäjilleen sitouttaakseen näitä käyttämään palveluitaan entistä enemmän. Verkkoalustojen roolien muutos passiivista malleista aktiivisiin sekä laittoman sisällön enenevä leviäminen verkossa on herättänyt unionin tasolla huolta digitaalisia palveluita koskevan sääntelyn riittävyydestä erityisesti alustojen vastuun näkökulmasta. Ratkaisuna Euroopan komissio esitteli vuonna 2015 digitaalisten sisämarkkinoiden strategian Euroopalle ja asetti tavoitteekseen luoda digitaaliset sisämarkkinat EU:n alueelle, joilla esimerkiksi tavarat ja palvelut pääsevät vapaasti ja turvallisesti liikkumaan verkkoympäristössä. Strategian yksi keskeisistä toimista oli uudistaa verkkoalustoja koskeva sääntely unionin alueella. Marraskuussa 2022 voimaan tullut EU:n digipalvelusäädös (2022/2065) tähtääkin yhdenmukaistamaan verkkoalustoja koskevat pelisäännöt EU:n alueella. Tutkielman pääasiallinen tarkoitus on selvittää, millä perusteilla verkkoalustan voidaan katsoa olevan vastuussa kolmannen osapuolen aiheuttamasta tavaramerkkiloukkauksesta. Tutkimuskysymystä tarkastellaan sekä sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin (2000/31/EY, ”E-Commerce Directive”) että digipalvelusäädöksen (2022/2065, ”Digital Services Act”) mukaisen välittäjän vastuuvapautta koskevan sääntelykehyksen näkökulmasta, ja lisäksi EU:n tavaramerkkiasetuksen (2017/1001) mukaisen kielto-oikeuden kontekstissa.
Now showing items 1-6 of 6