Browsing by study line "Insolvency Law"

Takaisinsaannilla voidaan palauttaa konkurssipesään omaisuutta, jonka siirtäminen pois velalliselta on loukannut tämän velkojien oikeutta saada suoritusta saatavilleen. Takaisinsaannilla peräytettäväksi tulevat oikeustoimet ovat tekohetkellään olleet päteviä ja osapuoliaan sitovia, eli takaisinsaantisääntely on poikkeus sopimusten sitovuuden periaatteesta, mistä syystä takaisinsaantiperusteiden tulee olla ennakoitavia ja selkeitä. Suomessa konserniin kuuluvat yhtiöt eivät muodosta yhtä taloudellista yksikköä, vaan konserniyhtiöt ovat erillisiä oikeussubjekteja, jolloin myös niiden väliset oikeustoimet voivat tulla takaisinsaannilla peräytettäväksi. Konserni on hyvin laajalti käytetty yritystoiminnan malli, koska konserniin kuulumiseen liittyy useita liiketaloudellisia ja organisoitumiseen liittyviä syitä ja verotuksellisia etuja, joiden perusteella liiketoimintaa on järkevä jakaa useammalle itsenäiselle yhtiölle hoidettavaksi. Konserniavustusta antamalla konserniyhtiö voi tukea toista konserniin kuuluvaa yhtiötä taloudellisesti. Annettu konserniavustus huomioidaan molempien konserniyhtiöiden verotuksessa ja sitä pidetään yleisesti tästä verotuksellisesta näkökulmasta vastikkeettomana oikeustoimena, eli lahjana. Tiettynä aikana ennen konkurssia tehdyt lahjat ja lahjanluontoiset sopimukset ovat lähtökohtaisesti aina takaisinsaannilla peräytettävissä, mutta takaisinsaantivastaaja voi kumota takaisinsaantilain mukaisen lahjaolettaman silloin, jos tämä saattaa todennäköiseksi, ettei oikeustoimi ole ollut vastikkeeton tai että sitä ei ole pidettävä edes osin lahjana. Tältä osin arvioitavaksi jää se, millä edellytyksillä koko konsernille saatua kokonaishyötyä, eli konserni-intressiä, voidaan pitää konserniavustuksesta saatuna vastikkeena kokonaan tai osittain. Suomessa ei tunnusteta konserni-intressin olemassaoloa lainsäädännön tasolla, eikä Suomessa myöskään ole lainsäädäntöä, jossa konserniyhtiöiden välillä tunnustettaisiin sellainen yhteys, jonka perusteella konserni-intressin määritelmää voitaisiin tarkentaa. Konserni-intressin sisältöä on kuitenkin käsitelty jonkin verran oikeuskirjallisuudessa ja myös korkein oikeus on ottanut kantaa konserni-intressin olemassaoloon. Koko konsernin intressiä on hankalaa yhteensovittaa yhtiöintressin kanssa ja oikeudellinen etusija on yhtiöintressillä, mikä tarkoittaa sitä, että konserniin kuuluvien yhtiöiden täytyy valvoa ainoastaan omia etujaan. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä on kuitenkin löydettävissä ainakin jonkinlaisia kannanottoja sen puolesta, että jotkut toimet saattavat olla hyödyksi koko konsernille, vaikka ne heikentäisivätkin yksittäisen yhtiön taloudellista tilaa. Korkein oikeus ei kuitenkaan ole tarkentanut konserni-intressin sisältöä siitä näkökulmasta, milloin se voitaisiin ottaa huomioon vastikkeena.

Tutkielmassa selvitetään peliriippuvuudesta johtuvan velkaantumisen vaikutuksia yksityishenkilön velkajärjestelyn aloittamisharkinnassa. Kysymys peliriippuvuuden vaikutuksesta velkajärjestelyn esteharkintaan on noussut tuomioistuimissa toistuvasti esille. Arvioitavaksi on tullut ensinnäkin se, muodostaako peliriippuvuudesta johtuva velkaantuminen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993, velkajärjestelylaki, VJL) 10 §:n 7 kohdan mukaisen esteen velkajärjestelylle, ja toiseksi kysymys siitä, voidaanko velkajärjestely kuitenkin myöntää VJL 10 a §:n nojalla mahdollisesta esteestä huolimatta. Tutkielmassa etsitään vastauksia näihin kysymyksiin pääasiassa lainopin keinoin, koska ensisijaisena tarkoituksena on voimassa olevan oikeuden sisällön selvittäminen. VJL:n aloittamisharkintaa koskevien säännösten lisäksi keskeisenä lähteenä ovat lain varsin kattavat esityöt. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään korkeimman oikeuden ratkaisuja, joista erityisen merkityksellinen on tuore ennakkoratkaisu KKO 2023:80, jossa käsiteltiin peliriippuvuudesta johtuvan velkaantumisen vaikutuksia niin esteperusteiden olemassaoloa kuin painavia syitä harkittaessa. Tutkielmaa varten on kerätty ratkaisuja myös hovioikeuksista, joita hyödynnetään paitsi lainopillisena oikeuslähteenä, myös empiirisenä aineistona selvitettäessä sitä, millaiseksi soveltamiskäytäntö on peliriippuvuustapauksissa muodostunut ja vastaako se lainopin keinoin omaksuttua tulkintalinjaa. Tutkielma pohjautuu lisäksi pääasiassa kotimaiseen insolvenssioikeudelliseen ja oikeuspoliittiseen kirjallisuuteen. VJL 10 §:n 7 kohtaa arvioitaessa keskeinen arviointikriteeri on se, miten velallinen on suhtautunut velkojensa takaisinmaksuun ja onko hän kyennyt harkitsemaan velan ottamista. Velallisen harkintakykyä arvioitaessa on huomioitava muun muassa harkintakykyyn vaikuttaneet sairaudet, jollainen myös peliriippuvuus voi olla. Mikäli peliriippuvuus on heikentänyt yksittäisen velallisen harkintakykyä, sen on katsottava vähentävän velkaantumisen piittaamattomuutta ja vastuuttomuutta. Tällä ei kuitenkaan ole oikeuskäytännössä katsottu olevan vaikutusta esteperusteen olemassaoloon, vaan pääosin pelaamisesta johtuvaa velkaantumista on poikkeuksetta pidetty piittaamattomana ja vastuuttomana peliriippuvuusdiagnoosista huolimatta. Sairauden sijaan ratkaiseva merkitys on annettu muun muassa velkojen käyttötarkoitukselle ja velkojen suurelle määrälle. Aineistoa analysoitaessa tuomioistuinten ratkaisukäytännössä havaittiin puutteita niin peliriippuvuuden kuin muidenkin velallisen harkintakykyyn vaikuttaneiden seikkojen arvioinnin tapauskohtaisuuden osalta. Tutkielmassa esitetään, että tähän tulisi jatkossa kiinnittää tarkempaa huomiota. Perusteellisemman tapauskohtaisen arvioinnin myötä olisi myös periaatteessa mahdollista, ettei peliriippuvuudesta johtuva velkaantuminen kaikissa tapauksissa muodostaisi velkajärjestelylle estettä. VJL 10 a §:ää arvioitaessa keskiössä ovat velallisen toimet velkojen maksamiseksi. Velkajärjestelyn myöntämisen edellytyksenä on, että velallinen on suhtautunut asianmukaisesti velkojensa takaisinmaksuun ja tehnyt voitavansa niiden maksamiseksi, millä turvataan sekä yleisen velanmaksumoraalin että velkojien oikeuksien toteutumista. Tämän vuoksi velkajärjestelyyn pääsyn ehdottomana edellytyksenä on myös se, että peliriippuvuuden vuoksi velkaantunut velallinen on lopettanut pelaamisen. Tutkielmassa tuomioistuinten velallisen toimille antamaa suurta painoarvoa pidetään perusteltuna ja painavien syiden arviointikäytäntöä muutoinkin pääosin asianmukaisena. Erityisesti velallisen oikeusturvan kannalta ongelmallisena pidetään kuitenkin aloittamisharkinnan painottumista painavien syiden arviointiin. Huomiota kiinnitetään myös moitittavuusarvioinnin epäjohdonmukaisuuteen. Tutkielmassa ratkaisulla KKO 2023:80 esitetään olevan joitakin oikeustilaa selventäviä vaikutuksia, mutta katsotaan kuitenkin, että ratkaisujen lopputuloksen ennustaminen tulee jatkossakin olemaan vaikeaa arvioinnin tapauskohtaisen luonteen vuoksi. Tutkielman aineistossa velkajärjestelyn myöntämiseen päädyttiin noin 45 %:ssa tapauksista.